Kirjaraportti

Kirjaraportti 272. Sara Stridsberg: Hyvästi Panic Beach (2024, suom. Outi Menna 2026, Tammi). Pitääkö aloittaa isomummosta, kun miettii, miksi elämä on vaikeeta? Viittäkymppiä lähestyvä Nina aloittaa, koska tulee "perheestä jossa mistään ei päästä yli". Elämä ahdistaa. Siksi pitää istuskella kylmässä puistossa - kelailla ihmisiä ja suhteita. Nina kirjoittaa neljän sukupolven perhesaagaa Tukholman joutilaan oloisesta, nautinnolle alttiista keskiluokasta. Tämä taitaa olla tarkoituksellisen sekava. Kauheasti nimiä ja henkilöitä tulee ja menee ilman taustoitusta, kunnes jossain sadan sivun kohdalla olen oppinut, kuka on kuka.     Stridsberg kirjoittaa kivan touhukkaasti, lyhyissä luvuissa. Syntyy dynaaminen ja intensiivinen fiilis. Mutta minne tämä lopulta vie? Romaanin ytimessä on Ninan suhde isäänsä Mattiin, joka ei ole kasvanut aikuiseksi. Alkoholiongelmaa ja yleistä vastuuttomuutta. Lisäksi jotain erityistä pahuutta, joka oli kohdistunut Ninan itsemurhan tehneeseen pikkusisko...

Kirjaraportti 120. Karin Smirnoff: Sokerikäärme (2021, suom. Outi Menna 2024, Tammi). Smirnoff on naputellut menemään romaani per vuosi. Ensin Jana Kippo -trilogia ja jatkoksi tämä Sokerikäärme.  Samaa vauhtia, mutta eri.  Agnes on ihmelapsi, joka muistaa oman syntymänsä, puhuu eläinten kieltä sekä taitaa luontaisesti soittamisen ja säveltämisen. Isä on hukassa ja äiti vihaa. Jostain syystä mieleen tuli Modesty Blaise, jonka selviytymiskeinot toki olivat erilaisia. Lapsuuden karmeus kuitenkin yhdistää. Sokerikäärme kuvaa Agneksen lisäksi muutaman muun lapsen elämää 1980-luvun Södertäljessä. Tärkein aikuinen hahmo on Frank, lapsirakas hyväksikäyttäjä.   Jos on tykännyt Jana Kiposta, luultavasti tämäkin uppoaa. Kirjoitustyylissä on paljon samaa, mutta tapahtumien vauhti on verkkaisempi.  Yhteistä on sekin, että surkeudet ovat keskiössä. Rikkinäisiä perheitä, narkkausta ja pedofiliaa. Eli sujuvaa, humoristista ja ällöttävää, muttei niin sysimustaa kuin aihepiiri an...

Kirjaraportti #23. Karin Smirnoff: Sitten menin kotiin (2020, suom. Outi Menna 2022, Tammi). Tämä riemu loppui! Kuvataiteilija-kotiavustaja Jana Kiposta kertovan trilogian viimeinen osa päättyi jonkinlaiseen toiveikkaaseen elämän taitekohtaan, Kippo kertoi menevänsä kotiin.  Etukäteen vähän pelkäsin, että noinkohan juna jaksaa kahden vauhdikkaan pikataipaleen jälkeen vielä kunnialla pääteasemalle, mutta hyvin rullasi ja hommaan tuli jopa ihan uudenlaisia, pastellisempia sävyjä. Vanhat teemat - eli ruumiit, insesti ja vaikeat isäsuhteet - toki edelleen pääosassa. ****+  

Kirjaraportti #19. Karin Smirnoff: Viedään äiti pohjoiseen (2019, suom. Outi Menna 2022, Tammi). Jana Kipon kummitusjuna kolistelee toisen osuutensa. Matka päättyy ilmalentoon. Klassinen ”Mustanaamio tippui lentokoneesta, mitenköhän sille käy?” -lopetus. Nyt perataan äidin puolen suvun synkkiä salaisuuksia. Uskonlahko yrittää viedä veljen, eikä se tietenkään sovi. Smirnoff ei varsinaisesti ole mikään humoristi. Hän vain tarjoilee hirveydet sillä tavalla toteavasti, että kepeys voittaa ahdistuksen. Vien jatko-osalta yhden tähden pois, kun nuijalla päähän -efekti ei tunnu yhtä rajuna kuin ekalla kierroksella. ****  

Kirjaraportti #16. Karin Smirnoff: Lähdin veljen luo (2018, suom. Outi Menna 2021, Tammi). Onpa kerrankin riittävästi ankeutta, kurjuutta ja osattomuutta! Jostain syystä kurjuus rinnastuu päässäni realismiin. Jana palaa vuosien jälkeen kotiin, tyhjentyvään Pohjois-Ruotsiin. Siitä alkaa ralli, ja vauhti pysyy loppuun asti tasaisen tappavana. Kyytiin ei ehtinyt edes yhtään pilkkua (enkä puutetta huomannut kuin vasta jälkeen päin). Smirnoff on yhdistelmä Timo K. Mukkaa, Sadan vuoden yksinäisyyttä, Kill Billiä ja Vittulanjängän populäärimusiikkia. Mikä parasta, tämä on trilogian ykkösosa. Riemu jatkuu. *****