Kirjaraportti

Kirjaraportti #10. Jukka Hakala: Valheet joihin uskomme (WSOY, 2022).  Viestintäkonsultti kirjoitti romaanin yritysviestinnästä ja sen laskelmoiduista tarinoista. Näköjään kyynistyminen vaivaa muitakin kuin toimittajia. Jukka Hakala (jonka muistan 30 vuoden takaa HY:n viestinnän laitokselta) ei nimittäin piirtänyt kovin ylevää kuvaa. Asiantuntevia ja teräviä havaintoja ”luovan luokan” työelämästä kyllä. itse poistuin yritysviestinnän parista kesällä 2000 ja tämän luettuani onnittelen itseäni. Koska kyse oli romaanista, mukana oli myös parisuhdehuolia, kevyttä seksiä sekä isä- ja äitisuhteiden ruotimista. Sujuvaa mutta ei kovin verevää näiltä osin. ***

Kirjaraportti #9. Ian McEwan: Sovitus (2001, suom. Juhani Lindholm 2002, Otava). Kodin kirjahyllystä löytyi tuntemattoman englantilaiskirjailijan teoksia. Rouvan hankkimia. Ian McEwan, nimi oli etäisesti tuttu, mutta kuvittelin, että jotain työväenluokkaista realismia. (tässä kerskailen sivistymättömyydelläni) No ei ollut. Enemmänkin yläluokan koettelemuksista oli kyse ja koko viritelmä kuin parhaan A-luokan brittiläisestä tv-epookista 1930- ja 1940-luvuilta. Tämä kaikki myönteisessä mielessä. Vanhan ajan hyvää kirjallisuutta siis - ja niin kaikkitietävä kertoja, että puistattaa. Sovitus oli romaanin nimi. Internetissä luki, että se perustuu kirjailijan isän sotakokemuksiin. Dunkerquen ihmeestä olin toki pintapuolisesti kuullut, mutta tässä sekin avautui vähän raadollisemmin. ****

Kirjaraportti #8. Jarkko Sipilä: Kahdesti tapettu (2022, Crime Time). Dekkaririntamalla riittää tarjontaa. Sipilän Takamäki-sarja erottuu edukseen realistisella poliisityön kuvauksella ja huolellisella työn jäljellä. Ei mitään ikimuistoista kirjallisuutta mutta ammattireiskan sujuvaa työtä alusta loppuun. ***

Kirjaraportti #6. Riku Siivonen: Kaikki isäni tavarat (2022, WSOY).  Tavattoman nokkelaa heti nimestä alkaen. Isältä jäi valtavasti vanhaa tavaraa. Ja ulalla oleva vastuullisuusviestinnän konsultti sitten perkaa pesää itsetutkiskelun hengessä. Vähän niinku kolumnikokoelma aikamme ilmiöistä, mutta suorittamiseksi meni lukijalta. **  

Kirjaraportti #5. Ahti Karjalainen: Kotimaani ompi Suomi (1981, Weilin+Göös). Lähestyvä Ahti Karjalaisen syntymän satavuotisjuhla motivoi tämän teoksen kaivamisen Mikkelin kirjaston kotiseutuhyllystä. Viisi havaintoa: 1) Kirjan nimi on monella tasolla hirveän huono: Kotimaani ompi Suomi. 2) Myös itse teos on varsin puuduttava, sillä Ahti ei avaudu privaattielämästään tai persoonastaan käytännössä mitenkään. 3) Siitä huolimatta teoksessa on outoa lumoa kuvana oudosta ajasta. Mahaplätsi YYA-Suomen syvään päähän. 4) Karjalaisesta muistetaan nykyisin lähinnä alkoholismi ja uran kurja loppuminen. Kyllähän hän matkan varrella ehti hoitaa kaikenlaista asiallistakin. Itse asiassa luettelo on aika hengästyttävä ja kirjassa Ahti muistaa saavutuksistaan myös mainita. 5) Kotimaani ompi Suomi oli vaalikirja talven 1982 presidentinvaalien alla. Vuorineuvokset halusivat Karjalaisesta presidentin, mutta onneksi keskustan puoluekokous ymmärsi enemmän ja valitsi ehdokkaakseen Johannes Virolaisen. ** ...

Kirjaraportti #4. Meri Valkama: Sinun, Margot(2021, WSOY). Samassa romaanissa DDR:n romahdus ja suvun pieleen menneet rakkausasiat. Sinun, Margot oli yllättävän toimiva juttu! Eipä tule liian monta suomalaista romaania mieleen, jossa sujuvasti paketoitaisiin historiallisia murroksia ja pienen ihmisen pieniä murroksia. Itsehän ehdin kokea DDR:ää vain yhden junamatkan ajan Berliinistä Prahaan joulukuun lopulla 1989, kun muuri oli jo kaatunut. ****

Kirjaraportti #3. F. Scott Fitzgerald: Kultahattu (1925, suom. Marja Niiniluoto 1959, Otava). Klassikoissa suhisee. The Great Gatsby - Kultahattu. Tästä puhutaan ja tähän viitataan valtavasti. Odotukset siis pörräsivät melko korkealla. En pettynyt. Teksti toki oli monin paikoin käsittämätöntä syheröä. Siitä huolimatta tarina rullasi ja tenho piti. Luulin, ettei kukaan enää lue tällaisia, mutta bongasin tämän kirjaston palautettujen hyllystä. Aika pitkäänhän tämä jo oli roikkunutkin ”pitäis varmaan lukea” -listallani - muistaakseni lukiovuosilta. ****

Kirjaraportti #2. Nilla Kjellsdottir: Kivipuiston tyttö (2022, suom. Anna Heroja 2022, Gummerus). Sain Kivipuiston tytön isänpäivälahjaksi ja kohteliaasti ryhdyin saman tien hommiin. Olipa vain niin teollisenmakuinen eines, että jäi kesken melkein kahdeksi kuukaudeksi. Ei teosta oikein kirjallisuudeksi kehtaa kutsua. Kökköä käännöskieltä ja täysi setti pohjoismaisen dekkarin kliseitä. Juoni oli sentään aika vauhdikas. Ja jotkut kuulemma mielellään lukevat insestistä ja pakastimesta löytyvistä vauvoista. Tekijä kuulostaa islantilaiselta mutta on ehta suomenruotsalainen Oravaisista Pohjanmaalta. *+

Kirjaraportti #1. Rosa Liksom: Hytti nro 6 (2011, WSOY). Vuoden ensimmäinen kirja luettu! Hytti nro 6. Silloin kun tämä ilmestyi, 2011, elin liian kiireisesti tähän ryhtyäkseni. Mutta onhan tämä yhä ajankohtainen. Venäläinen hulluus näyttäytyy 80-lukulaisessa muodossaan jotenkin vaarattomammalta kuin 2023. Jos olisin Rosa Liksomin editori, huomauttaisin adjektiivien hölväilevästä käytöstä ja puuduttavista miljöökuvauksista. ***+