Tekstit

Lina Wolff: Ruumiit jotka hautasimme

Kuva
Kirjaraportti 252. Lina Wolff: Ruumiit jotka hautasimme (2025, suom. Sirkka-Liisa Sjöblom 2026, Otava). Omenapuu kannattaa istuttaa, vaikka huomenna tulisi maailmanloppu. Puun alle voi piilottaa ruumiin. Ruumiit jotka hautasimme kertoo kahden orposisaruksen kasvutarinaa sijaisäidin ja sijaisisän maatilalla Skånessa. Ankeaa seutua. Vatipäitä, pervoja ja pedofiilejä, kuten tarinaa kirjoittava pikkusisko Jolly heti muistuttaa. Oma perhe pyörittää romuttamoa ja sikalaa, eli likaa, saastaa ja hulluutta tursuaa kotinurkissakin. Kasvutarina saattaa siis olla terminä liioitteleva. Selviytyminen on lähempänä totuutta. En taida tehdä suurta juonipaljastusta, kun kerron, että ruumiita tässä tosiaan haudataan. Kostosta on pääosin kyse, jos kohta epäonnisista sattumistakin. Koston enkelillä kynttilä lepattaa epävakaalla liekillä. Tämä oli minulle hankala romaani. Vastaanottimen virittäminen oikealle taajuudelle vei aikaa. Mutta särinä loppui aikanaan ja nautittavaa meininkiähän Wolff tässä tarjoile...

Yang Shuang-zi: Matkapäiväkirja Taiwanista

Kuva
Kirjaraportti 251. Yang Shuang-zi: Matkapäiväkirja Taiwanista (2020, suom. Rauno Saunio 2026, Aula & Co). Edes Viisikoissa ei syöty näin paljon. Onigireja, umebosheja, nuudeleita, osterimunakasta, kalmarisahimia, haudutettua porsaan vatsaa. Kasveja, kaloja, ruokalajeja vilahtelee, kun päähenkilö tyydyttää ruokahaluaan eri puolilla saarta. Lukija kärvistelee ähkyssä. Ruokapuhe peittää kielletymmät intohimot. Kirjailijan ja hänen taiwanilaisen tulkkinsa – kahden nuoren naisen – ystävyyden luonnetta pitää arvailla. Japanilainen kirjailija viettää vuoden Taiwanissa. Tutustuu maahan ja luennoi romaanistaan. Kirjoittelee kotimaan lehtiin kertomuksia Japanin eksoottisesta siirtomaasta. Romaanissa mikään ei ole sitä, miltä näyttää. Teos uskottelee alkusanoissa, alaviitteissä ja kolmessa erillisessä jälkikirjoituksessa olevansa vanha matkapäiväkirja vuoden 1938 reissulta. Rakkaustarinahan tämä pohjimmiltaan on. Vähän kuin Ruotsin-laivan buffet-pöytään sijoittuva Tuhkimo tai Pre...

Joel Haahtela: Talvikappeli

Kuva
Kirjaraportti 250. Joel Haahtela: Talvikappeli (2026, Otava). Talvikappeli ei kerro astianpesukoneen täytöstä vaikka voisi. Ainutkertainen ja ikuinen kohtaavat. Joka päivä, astia kerrallaan, maailma valmistuu. Synnit pestään, mutta aina koittaa uusi huominen. Joel Haahtelan ikuisuuskuvasto on klassisempaa. Pienoisromaanissa maalataan freskoja keskiajan Pohjois-Italiassa. Ruhtinas rakensi kappelin ja kysyy maalarilta, sovittaako teko hänen syntinsä. Eletään vuotta 1348 Mantovassa. Alueella riehuu rutto, joka tappaa puolet väestöstä. Suomesta on vaikea hahmottaa, että tuohon aikaan Mantovan kaupungissa oli eletty, tehty syntiä ja kaduttu jo tuhansien vuosien ajan. Maalari kertoo työstään ja pikku tapahtumista. Vähän kuin päiväkirjalle, lyhyissä luvuissa, välähdyksinä, usein aforistisesti. Maalaaminen on hidasta ja toisteista. Tekijä kokee palvelevansa Jumalaa. Kappelin kummallekin sivulle kolme maalausta, alttaripäätyyn tärkein kuva. Aiheeksi annettiin Jeesuksen viimeiset pä...

Maylis de Kerangal: Jälkimaininkeja

Kuva
Kirjaraportti 249. Maylis de Kerangal: Jälkimaininkeja (2024, suom. Ville Keynäs ja Anu Partanen 2026, Siltala). Parhaat romaanit herättävät ajatuksia. Esimerkiksi tällaisia: Jos voitan Lotossa, lähden junalla Le Havreen. Tutustun arkkitehtuuriin. Se on kuuluisaa ja ilmeisen rumaa, Unescon maailmanperintökohde. Liittoutuneet pommittivat Englannin kanaalin rannikkokaupungin toisen maailmansodan lopussa kirjaimellisesti atomeiksi. Tilalle tehtiin betonista uusi ehompi. Päähenkilö palaa lapsuutensa ja nuoruutensa Le Havreen, koska murha. Keski-ikäinen mies löytyy satama-altaasta taskussaan naisen puhelinnumero. Onko hän se nuoruuden rakas joka lähti, eikä koskaan soittanut? Dekkarimaisesta alusta huolimatta jotain muuta tässä selvitellään kuin murhaa. Nainen pohtii elämäänsä. Paluu Pariisista juurille Le Havreen nostaa mieleen kaikenlaista. Kuten uimarannan, elokuvateatterin ja sen pojan biljardisalilta. Koulun päättötyötä varten hän haastatteli Le Havren pommituksista selvi...

Sarah Wynn-Williams: Edesvastuutonta väkeä

Kuva
Kirjaraportti 248. Sarah Wynn-Williams: Edesvastuutonta väkeä – Tarina vallasta, ahneudesta ja idealismin hylkäämisestä (2025, suom. Taru Luojola 2026, Kosmos). Tiesin, että Facebook on Saatanasta, mutta nyt osaan perustella sen yksityiskohtaisemmin. Kirjan mukaan yhtiö manipuloi vaaleja, kärjistää aggressiota, suhtautuu ihmisoikeuksiin ja yksityisyyteen välinpitämättömästi. Yhtiö myy mainostajille masentuneita lapsia houkuttelevana kohderyhmänä. Tekonsa yhtiö peittelee valheilla. Sarah Wynn-Williams kertoo yhtiöstä sisältäpäin. Hän sanoo tahtoneensa 2009 yhtiöön töihin, kun näki siinä megatrendin, joka muuttaa maailmaa. Diplomaattina työskennellyt juristi oivalsi, että palvelu kasvaa valtioita mahtavammaksi. Hän halusi Facebookiin, jotta voisi auttaa yhtiötä toimimaan kuin vastuullinen kansainvälinen toimija. Ei mennyt ihan nappiin. Kansainvälisistä suhteista vastaavana johtajana Wynn-Williams kyllä opasti Mark Zuckerbergin ja kumppanit seurustelemaan pääministerien ja p...

Arno Juutilainen: Sunny Car Center ja muita kuntapäättäjien surkuhupaisia liiketoimia

Kuva
Kirjaraportti 247. Arno Juutilainen: Sunny Car Center ja muita kuntapäättäjien surkuhupaisia liiketoimia (2025, Johnny Kniga). Välillä pitää lukea ammattikirjallisuutta. Hämeenlinnaan puuhattu Sunny Car Center on koomisimpia esimerkkejä kunnallisen päätöksenteon ja liike-elämän vauhtiveikkojen rakkausliitosta. Vertailukohtana tulee mieleen lähinnä Frendien Rachelin ja Rossin kaatokännihäät Las Vegasissa. Kukaan ei oikein tiedä, miten ihmeessä siinä näin kävi ja mitkä olivat motiivit. Kumpikin odysseia päättyi oikeuteen. Arno Juutilainen on kokenut toimittaja Hämeen Sanomista. Kohta 20 vuotta jatkunut saaga käydään kirjassa läpi aika perusteellisesti, mutta journalistisen sujuvasti. Mukana on tiiviisti esimerkkejä muidenkin kuntien vastaavista hullutuksista. (Fly Lappeenrannan tapausta seurasin itsekin aikanani Etelä-Saimaassa.)  Kirjan luettuanikaan en ymmärrä, mitä "pääkonna" oikein tavoitteli. Uskoiko hän todella, että hämeenlinnalaiselle pellolle voisi syntyä suomalaisen a...

Elizabeth Strout: Haluan kuulla kaiken

Kuva
Kirjaraportti 246. Elizabeth Strout: Haluan kuulla kaiken (2024, suom. Kristiina Rikman 2026). The Best of. Elizabeth Stroutin uusimpaan on yhdistetty Lucy Barton , Olive Kitteridge ja kaikki keskeisimmät sivuhahmotkin molemmista kirjasarjoista. Varsinainen keskushenkilö on Bob, nuorempi Burgessin pojista . Casting nostaa odotuksia. Kootut viisaudet tai jotain. Ja just sellainen tämä on, jopa ylenpalttisesti. Samalla ehkä hyvästijättö vanhalle. Stroutilta ilmestyi juuri Yhdysvalloissa uusi romaani, eikä siinä nähdä tuttuja nimiä. Stroutista on hankala olla pitämättä. Hänellä riittää empaattista mutta tarkkaa silmää ihmisten epävarmuudelle ja haperuudelle, sille ettemme tunne edes itseämme. Perusongelma toistuu: "Sydän halajaa, mitä halajaa". Tässä isoin sydän kuuluu Bob Burgessille, jonka sydän halajaa, vaikka naimisissa ei pitäisi. Ikääkin on. Haluan kuulla kaiken. Nimi viittaa tarinoihin. Pikkukaupungin vanhainkodissa asuva Olive kertoo ensimmäisen Lucylle. Ihm...