Kirjaraportti

Kirjaraportti 254. Ian McEwan: Mustat koirat (1992, suom. Leevi Lehto 1994, Otava). Pakkasin juuri työpaikkani kirjaston kaikki 1500 kirjaa pahvilaatikkoihin. Rekka kävi aamulla hakemassa. Viisi kirjaa varastin itselleni. Tämä oli niistä yksi. Varhaisehkoa McEwania. Ristiriitainen vastaanotto tuoreeltaan. Nyt 30 vuotta myöhemmin arvelen välityöksi. Nelikymppinen kulttuurityöläinen kertoo appensa ja anoppinsa – Bernardin ja Junen – rakkaustarinaa. Kaksi sodan aikana Lontoossa toisensa löytänyttä akateemista kommunistia. Häämatkalla tapahtui jotain kummallista, joka käänsi puolisot erilleen. Anoppi ryhtyi etsimään henkisyyttä. Appi piti kiinni kylmästä tieteellisestä maailmankuvasta. Yhteiselosta tuli mahdotonta, mutta eivät he päässeet toisistaan ihan irtikään. McEwan rakentaa monimutkaisen konstruktion. Parisuhde ja perhe-elämä yhdistyvät sotaan, kommunismiin ja natseihin. Yhdessä laajassa luvussa todistetaan Berliinissä päivää, jolloin muuri murtuu. Appiukko katselee museoksi muutettu...

 Kirjaraportti 253. Veikko Huovinen: Siintävät vuoret (1959, Otava). Tämä saattaa olla Veikko Huovisen oudoin teos. Vilpitön ja tervehenkinen kuvaus metsäluonnosta sekä nuoren miehen ihastumisesta.   Pohdiskelua unelmien tavoittelusta. Havaintoja siitä, kuinka ihminen lopulta on yksin, vaikka välillä joku vierellä kulkeekin. Ja ihan ilman huumorin turvaa.   Häpeämätön voi olla näinkin.   20-vuotias Reima saa metsätyömaalla erikoisen tehtävän. Hänen pitää lähteä eräoppaaksi nuorelle naiselle metsän läpi kohti vaarajonoa ja sen yli. Muutaman päivän vaellus.   Reima oli katsellut horisontissa siintäviä vuoria jo pitkään. Vuorilla hän pettyy. Vuori osoittautuu kiveksi, vuoreksi. Kun katsoo lounaaseen, siellä häämöttävät toiset vuoret. Mäeltä näkyy toinen mäki, kuten Laila Hirvisaari sanoisi.   Vuonna 1959 Huovinen oli 32-vuotias, asemansa vakiinnuttanut humoristi - Havukka-ahon ajattelijan kirjoittanut. Myöhemmin sävy happani satiiriseksi, pisteliääksi. Tuli Ve...

Kirjaraportti 252. Lina Wolff: Ruumiit jotka hautasimme (2025, suom. Sirkka-Liisa Sjöblom 2026, Otava). Omenapuu kannattaa istuttaa, vaikka huomenna tulisi maailmanloppu. Puun alle voi piilottaa ruumiin. Ruumiit jotka hautasimme kertoo kahden orposisaruksen kasvutarinaa sijaisäidin ja sijaisisän maatilalla Skånessa. Ankeaa seutua. Vatipäitä, pervoja ja pedofiilejä, kuten tarinaa kirjoittava pikkusisko Jolly heti muistuttaa. Oma perhe pyörittää romuttamoa ja sikalaa, eli likaa, saastaa ja hulluutta tursuaa kotinurkissakin. Kasvutarina saattaa siis olla terminä liioitteleva. Selviytyminen on lähempänä totuutta. En taida tehdä suurta juonipaljastusta, kun kerron, että ruumiita tässä tosiaan haudataan. Kostosta on pääosin kyse, jos kohta epäonnisista sattumistakin. Koston enkelillä kynttilä lepattaa epävakaalla liekillä. Tämä oli minulle hankala romaani. Vastaanottimen virittäminen oikealle taajuudelle vei aikaa. Mutta särinä loppui aikanaan ja nautittavaa meininkiähän Wolff tässä tarjoile...

Kirjaraportti 251. Yang Shuang-zi: Matkapäiväkirja Taiwanista (2020, suom. Rauno Saunio 2026, Aula & Co). Edes Viisikoissa ei syöty näin paljon. Onigireja, umebosheja, nuudeleita, osterimunakasta, kalmarisahimia, haudutettua porsaan vatsaa. Kasveja, kaloja, ruokalajeja vilahtelee, kun päähenkilö tyydyttää ruokahaluaan eri puolilla saarta. Lukija kärvistelee ähkyssä. Ruokapuhe peittää kielletymmät intohimot. Kirjailijan ja hänen taiwanilaisen tulkkinsa – kahden nuoren naisen – ystävyyden luonnetta pitää arvailla. Japanilainen kirjailija viettää vuoden Taiwanissa. Tutustuu maahan ja luennoi romaanistaan. Kirjoittelee kotimaan lehtiin kertomuksia Japanin eksoottisesta siirtomaasta. Romaanissa mikään ei ole sitä, miltä näyttää. Teos uskottelee alkusanoissa, alaviitteissä ja kolmessa erillisessä jälkikirjoituksessa olevansa vanha matkapäiväkirja vuoden 1938 reissulta. Rakkaustarinahan tämä pohjimmiltaan on. Vähän kuin Ruotsin-laivan buffet-pöytään sijoittuva Tuhkimo tai Pre...

Kirjaraportti 250. Joel Haahtela: Talvikappeli (2026, Otava). Talvikappeli ei kerro astianpesukoneen täytöstä vaikka voisi. Ainutkertainen ja ikuinen kohtaavat. Joka päivä, astia kerrallaan, maailma valmistuu. Synnit pestään, mutta aina koittaa uusi huominen. Joel Haahtelan ikuisuuskuvasto on klassisempaa. Pienoisromaanissa maalataan freskoja keskiajan Pohjois-Italiassa. Ruhtinas rakensi kappelin ja kysyy maalarilta, sovittaako teko hänen syntinsä. Eletään vuotta 1348 Mantovassa. Alueella riehuu rutto, joka tappaa puolet väestöstä. Suomesta on vaikea hahmottaa, että tuohon aikaan Mantovan kaupungissa oli eletty, tehty syntiä ja kaduttu jo tuhansien vuosien ajan. Maalari kertoo työstään ja pikku tapahtumista. Vähän kuin päiväkirjalle, lyhyissä luvuissa, välähdyksinä, usein aforistisesti. Maalaaminen on hidasta ja toisteista. Tekijä kokee palvelevansa Jumalaa. Kappelin kummallekin sivulle kolme maalausta, alttaripäätyyn tärkein kuva. Aiheeksi annettiin Jeesuksen viimeiset pä...

Kirjaraportti 249. Maylis de Kerangal: Jälkimaininkeja (2024, suom. Ville Keynäs ja Anu Partanen 2026, Siltala). Parhaat romaanit herättävät ajatuksia. Esimerkiksi tällaisia: Jos voitan Lotossa, lähden junalla Le Havreen. Tutustun arkkitehtuuriin. Se on kuuluisaa ja ilmeisen rumaa, Unescon maailmanperintökohde. Liittoutuneet pommittivat Englannin kanaalin rannikkokaupungin toisen maailmansodan lopussa kirjaimellisesti atomeiksi. Tilalle tehtiin betonista uusi ehompi. Päähenkilö palaa lapsuutensa ja nuoruutensa Le Havreen, koska murha. Keski-ikäinen mies löytyy satama-altaasta taskussaan naisen puhelinnumero. Onko hän se nuoruuden rakas joka lähti, eikä koskaan soittanut? Dekkarimaisesta alusta huolimatta jotain muuta tässä selvitellään kuin murhaa. Nainen pohtii elämäänsä. Paluu Pariisista juurille Le Havreen nostaa mieleen kaikenlaista. Kuten uimarannan, elokuvateatterin ja sen pojan biljardisalilta. Koulun päättötyötä varten hän haastatteli Le Havren pommituksista selvi...

Kirjaraportti 248. Sarah Wynn-Williams: Edesvastuutonta väkeä – Tarina vallasta, ahneudesta ja idealismin hylkäämisestä (2025, suom. Taru Luojola 2026, Kosmos). Tiesin, että Facebook on Saatanasta, mutta nyt osaan perustella sen yksityiskohtaisemmin. Kirjan mukaan yhtiö manipuloi vaaleja, kärjistää aggressiota, suhtautuu ihmisoikeuksiin ja yksityisyyteen välinpitämättömästi. Yhtiö myy mainostajille masentuneita lapsia houkuttelevana kohderyhmänä. Tekonsa yhtiö peittelee valheilla. Sarah Wynn-Williams kertoo yhtiöstä sisältäpäin. Hän sanoo tahtoneensa 2009 yhtiöön töihin, kun näki siinä megatrendin, joka muuttaa maailmaa. Diplomaattina työskennellyt juristi oivalsi, että palvelu kasvaa valtioita mahtavammaksi. Hän halusi Facebookiin, jotta voisi auttaa yhtiötä toimimaan kuin vastuullinen kansainvälinen toimija. Ei mennyt ihan nappiin. Kansainvälisistä suhteista vastaavana johtajana Wynn-Williams kyllä opasti Mark Zuckerbergin ja kumppanit seurustelemaan pääministerien ja p...