Kirjaraportti

Kirjaraportti 255. E. L. Doctorow: Kynämies (1984, suom. Kalevi Nyytäjä 1989, Tammi). Onko tämä novellikokoelma vai esittääkö vain? Epäilyttävää, postmodernia kikkailua joka tapauksessa. Näpistin Kynämiehenkin työpaikan kirjastosta . Perusteina tyylikäs kansi ja kiinnostava kirjoittaja, jolta luin pari vuotta sitten romaanin " Homer ja Langley ". Kokoelma alkaa kuudella novellilla. Niitä seuraa pienoisromaani "Runoilijoiden elämäkertoja", jossa novellit paljastuvat minäkertojan, kirjailija Jonathanin aiemmin kirjoittamiksi. Tekstien taso heittelee. Vaikea niitä muutenkaan on nähdä hallittuna kokonaisuutena: aiheet, tyylit, miljööt, aikakaudet vaihtelevat. Aloitus herättää lupauksia. Jonathan-niminen teinipoika joutuu kirjoittamaan kirjeitä kuolleen isänsä nimissä muka kaukaa Arizonasta. Mummolle ei saa paljastaa isän kuolemaa. Pikakurssi sukujännitteisiin ja aikuisten valtapeleihin. Muutamassa tekstissä huomio kiinnittyi lopun rajuun käänteeseen. "V...

Kirjaraportti 231. Raymond Carver: Voisitko olla hiljaa? (1976, suom. Anna Isola 2025, Sammakko). Näistä jää mieleen lähinnä tunnelma. Vähän kuin olisi katsellut seepialla sävytettyjä valokuvia jostain 60-luvulta. Miehiä joilla on hattu, tupakanpolttoa, naisia hameissa. Amerikkaa pikkukaupungeissa. Lava-autoja, dinereita, pölynimurikauppiaita. Novellit ovat minulle vaikeita. Annan niille aina uusia mahdollisuuksia, mutta harvoin suuremmin innostun. Nolottaa sanoa, mutta Carverkin on minusta lähinnä ihan kiva. Ruma lausunto suurmiehestä. Voisitko olla hiljaa? on Carverin ensimmäinen kokoelma, ja vasta nyt se suomennetaan. 22 juttua, usein ne kertovat miehestä tai pariskunnasta tilanteessa, jossa elämä ehkä nitkahtaa uuteen suuntaan. Duunareita ja alempaa keskiluokkaa. Kiusallisia, vaivaannuttavia tai muuten vain oudolta tuntuvia kohtauksia elämästä. Derivaatan nollakohtia. Muutetaan suurkaupungista maalle vaimon perintötaloon, ja huomataan jo pihassa, että se oli karmea virhe....

Kirjaraportti 228. Axel Åhman: Rääppöö - Saunavaltaistuin ja muita novelleja (2020, suom. Katariina Huttunen 2025, Kustantamo S&S). Uimahallin saunassa otetaan miehestä mittaa. Nuorukainen päätyy vahingossa löylynheittäjän paikalle ja päästää sisäisen miehensä irti. Saunavaltaistuin on paisuteltu, talvisotamainen sankaritarina. Päähenkilönä löylykauhaa heiluttelee ”likinäköinen ja hintelä kaksikymppinen, jolla on huonosti sheivatut pallit”. Hän ei varsinaisesti edes pidä löylyistä, mutta tosipaikan koittaessa ei väistä vartiopaikaltaan. Åhman kertoo 11 novellissa miehuuden mittareista. Sanotuista ja sanomattomista odotuksista siitä, kuinka miehen kuuluu toimia. Pohjanmaalla ne kuulemma ovat vielä jyrkempiä kuin jossain muualla. Monessa kertomuksessa näkökulma on nuoren pojan. Mopon osto, ensimmäiset kaljat, se kohta lapsuutta, jolloin prätkähiirillä leikkiminen muuttui noloksi. Näissä Åhman onnistuu parhaiten. Epävarmuus, peitelty tietämättömyys ja herkkyys välittyvät. Aikamiesten...

Kirjaraportti 196. Pentti Haanpää: Yhdeksän miehen saappaat (Otava 1945). En ole vähään aikaa lukenut Haanpäätä. Tämä tupsahti yllättäen vastaan omassa Lundiassa. Ensipainos ja luultavasti bibliofiilinen harvinaisuus. Vanhempien hyllystä joskus ”lainattu”. Haanpää tunnetaan novelleistaan. Enemmän tämäkin taitaa olla novellikokoelma kuin romaani, laajuutta on 174 sivua. Kirja kertoo yhden saapasparin matkasta jatkosodassa sekä saappaiden yhdeksästä erilaisesta käyttäjästä: kersantti Nirva, vääpeli Soro, sotamies Ahven, luutnantti Juopperi, korpraali Isolintu ja keitä kaikkia olikaan. Luotien laulua ja ruudin savua esiintyy vähänlaisesti. Tarinoissa liikutaan asemien takana: mutaisilla huoltoteillä, korsujen pelipöydissä, junan penkeillä ja hartaasti odotetuilla lomilla. Monella soturilla lomareissut kuluivat viinan juonnissa ja pikkuseikkailuissa. Vuosien kuluminen näkyy Haanpään sanastossa ja kielenkäytössä. Sotilaiden ongelmat tuntuvat silti moderneilta. Peliongelmaa, parisuhteita, pä...

Kirjaraportti 104. Mariana Enriques: Sängyssä tupakoimisen vaarat (2009, suom. Sari Selander 2024, WSOY). Kaupunginosan ylle lankeaa kirous, kun joku kohtelee puliukkoa kaltoin. Teinitytöt ovat katkeria vähän vanhemmalle kaverilleen, kun tämä saa sen pojan, jota kaikki haluaisivat, niinpä yksi heistä manaa villikoirat raatelemaan nuo kyyhkyläiset. En ole ennen lukenut argentiinalaisia novelleja. Näissä oli mustaa magiaa, suurkaupungin kurjuutta ja zombiekuvastoa läsnä aika vahvasti. En suuremmin ihastunut, vaikka tiettyä uutuudenviehätystä tunsinkin.  Kieleltään helppoa ja sujuvaa. Lajityyppiä taidetaan sanoa goottilaiseksi realismiksi. ***  

Kirjaraportti 98. Alice Munro: Jupiterin kuut (1982, suom. Krisiina Rikman 2017, Tammi). Luin jouluna Munroa ja nyt lisää, vanhempaa tarinaa yli 40 vuoden takaa. Jupiterin kuut oli kanadalaisen Munron läpimurtoteos, toistakymmentä novellia tavallisten keski-ikäisten naisten tavallisesta elämästä. Periaatteessa aika lailla samanlaista kamaa kuin viimeksi lukemassani Karkulaisessa . Nyt en kuitenkaan tykännyt ihan niin paljon: tämä oli jotenkin vähän hitaampi ja jähmeämpi. Osa jutuista ei minulle ihan auennut. Tai ehkä olin väsynyt. Näitä pitäisi lukea skarppina, kun useinkaan tarinoista ei pilkota ilmiselviä päitä ja häntiä. Yksi suosikkinovelleistani kertoi Pruesta, duunaritaustaisesta naisesta. Toisesta naisesta oikeastaan. Naisesta, joka näyttää olevan sinut sen kanssa, ettei nouse ensimmäiseksi, suhtautuu kevyesti neurologinsa muihin naisvalintoihin. Tai ehkei sittenkään. Jostain syystä Pruen pitää varastella mieheltä pieniä esineitä. ****-  

Kirjaraportti 86. Raymond Carver: Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta (1981, suom. Seppo Lahtinen 2015, Sammakko). Nimi on hitusen hempeämpi kuin sisältö. Novellikokoelma kertoo kyllä rakkaudesta, mutta usein siitä vaiheesta, kun rakkaus on lopussa. Mukana on 17 tarinaa, vaikka ei näitä välttämättä oikein tarinoiksi voi sanoa. Puuttuu alkuja, keskikohtia ja loppuja. Jos sanon, että pelkkää keskikohtaa, voi syntyä perusteettomasti negatiivinen kuva. Semmoinenkin epäilys tuli mieleen, että Carver tarkoituksella kiertelee asioiden vieressä. Lukija joutuu itse kuvittelemaan. Mitä siellä pihalla olikaan tapahtunut sen jälkeen, kun tanssit oli tanssittu? Yhdessä jutussa vaimo pisti juopottelevan miehen pihalle, kun oli jo liian kauan tätä katsellut. Ukko pakkasi tavarat matkalaukkuun ja pysähtyi ovelle sanomaan vaimolle ja tyttärelle vielä yhden asian ennen kuin katoaa loppuiäksi. Ei sitten kuitenkaan saanut päähänsä, mitä olisi sanonut. Sellaisia stooreja. Vähän outoja. Jonkin verran juod...

Kirjaraportti 77. Haruki Murakami: Miehiä ilman naisia (2014, suom. Juha Mylläri 2016, Tammi). Vuoden viimeinen luettu kirja oli Murakamin novellikokoelma. Kokoelman ensimmäisessä kertomuksessa ajellaan Tokiossa keltaisella avo-Saabilla. Kai tätä Murakamia itseäänkin voi pitää eräänlaisena keltaisena kirjallisuuden avo-Saabina. Laatua, tuttua turvallisuutta ja ripaus eksotiikka. Saab ei ole mikään sähäkkä tykki, eikä tarjolla ole muutenkaan äärikokemuksia. Nämä ovat muutaman kymmenen sivun mittaisia tarinoita. Päähenkilöt ovat miehiä, ja suhteet naisiin ovat tarinoiden ytimessä. Osasta tykkäsin, osan lukeminen oli suorittamista. Muun muassa Saab-jutusta – Drive my car – tykkäsin: keski-ikäinen näyttelijä tutustuu nuoreen ja rumaan naiskuljettajaan. (Huom! Naisten ulkonäön luokittelu kuuluu asiaan, kun kyse Murakamista). Tykkäsin Yesterdaystäkin, jossa muistellaan kummallisen nuoruudenystävän kummallista rakkautta kauniiseen (!) naiseen. Kokonaisuus taisi olla vähemmän kuin osiensa sum...

Kirjaraportti 75. Alice Munro: Karkulainen (2004, suom. 2005 Kristiina Rikman, Tammi). Munron novelleissa naiset tekevät ratkaisevia valintoja ja elävät niiden seurausten kanssa. En ole aikaisemmin Munroa lukenut, mutta taidan vastaisuudessa lukea lisää: mahottoman taitavasti hän kirjoittelee. Lörpöttevämpi kirjailija olisi saanut jokaisesta 40-sivuisesta kertomuksesta kokonaisen romaanin. Kanadan pikkukaupungeissa liikutaan ja menneessä ajassa. Suhteet vanhempiin ja elämän miehiin ovat keskiössä. Tekisi mieli sanoa, että perusviritys on romanttinen, mutta en sano: siitä tulisi väärä kuva, kun ei tässä ole seksiä tai siirappia tippaakaan. Munron maailma muistuttaa Elizabeth Stroutin Lucy Bartonia, paitsi että Stroutilla katse on sosiaalisissa rakennelmissa, luokissa, valta-asetelmissa, ja Munrolla enemmän psykologisissa. ****+

Kirjaraportti 66. Veikko Huovinen: Sinisilmäinen ohjus (2003, WSOY). Olen lukenut aika paljon Huovista, joka mielestäni on sodanjälkeisen Suomen suurimpia kirjallisia neroja. Tämä on aiemmin mennyt ohi: myöhäiskauden kokoelma, jossa puolet on vanhoja juttuja, puolet uutta. Sota-aiheisten juttujen kokoelma alkaa korkeimmalla mahdollisella tasolla: Jumala tarkastaa rintamalinjat. Kun sota oli alkamassa, Hänen oli syytä käydä henkilökohtaisesti paikalla vahvistamassa uskoa taistelussa oikean asian puolesta. Jumala myös puhui, mutta vertauksin. Eihän siitä tolkkua ottanut, joten sota päätettiin hoitaa vanhan kaavan mukaan. Huovinen on rohkeasti sotaa vastaan, rauhan puolella. Aika tosissaan paikoitellen - noin humoristiksi. Kokonaisuutena tämä ei ole mitään priimakauden Huovista. Vanhat jutut erottuvat terävämpinä. Mukana on muun muassa klassikko Ylläkkö huoltokeskuksessa (1967), jossa Huovinen piruilee kaukopartiokirjallisuuden kliseille. ***     

Kirjaraportti 63. Petri Tamminen: Urheilijaelämäkerta (2023, Otava). Polvivauriot ovat pelastaneet minut aikuisiän palloiluvuoroilta. Nuoruudesta toki muistan, mitä siellä tapahtui ja millaisia merkityksiä peliin liittyi. Tammisen elämäkerrassa ei pelata. Hiki ei haise. Metafyysinen on lähempänä kuin fyysinen. Teos koostuu lyhyistä puolen sivun tai sivun mittaisista jutuista, joissa urheilun seuraaminen, pelivuorot tai lasten kisat ovat jotenkin mukana. Nämä jutut ovat hiottuja, mutta lakkaamattomia. Tamminen kertoo itsestään miehenä, joka puhuu urheilusta, kun ei tärkeämmästä kykene. Semmonen tunne jäi, ettei tällaista aforistista pätkäkirjallisuutta pitäisi lukea yhteen pötköön. Iltasatuina, kaikessa rauhassa, yksi kerrallaan tämä saattaisi toimia paremmin. Eli taidokasta mutta… ***