Kirjaraportti

Kirjaraportti 250. Joel Haahtela: Talvikappeli (2026, Otava). Talvikappeli ei kerro astianpesukoneen täytöstä vaikka voisi. Ainutkertainen ja ikuinen kohtaavat. Joka päivä, astia kerrallaan, maailma valmistuu. Synnit pestään, mutta aina koittaa uusi huominen. Joel Haahtelan ikuisuuskuvasto on klassisempaa. Pienoisromaanissa maalataan freskoja keskiajan Pohjois-Italiassa. Ruhtinas rakensi kappelin ja kysyy maalarilta, sovittaako teko hänen syntinsä. Eletään vuotta 1348 Mantovassa. Alueella riehuu rutto, joka tappaa puolet väestöstä. Suomesta on vaikea hahmottaa, että tuohon aikaan Mantovan kaupungissa oli eletty, tehty syntiä ja kaduttu jo tuhansien vuosien ajan. Maalari kertoo työstään ja pikku tapahtumista. Vähän kuin päiväkirjalle, lyhyissä luvuissa, välähdyksinä, usein aforistisesti. Maalaaminen on hidasta ja toisteista. Tekijä kokee palvelevansa Jumalaa. Kappelin kummallekin sivulle kolme maalausta, alttaripäätyyn tärkein kuva. Aiheeksi annettiin Jeesuksen viimeiset pä...

Kirjaraportti 249. Maylis de Kerangal: Jälkimaininkeja (2024, suom. Ville Keynäs ja Anu Partanen 2026, Siltala). Parhaat romaanit herättävät ajatuksia. Esimerkiksi tällaisia: Jos voitan Lotossa, lähden junalla Le Havreen. Tutustun arkkitehtuuriin. Se on kuuluisaa ja ilmeisen rumaa, Unescon maailmanperintökohde. Liittoutuneet pommittivat Englannin kanaalin rannikkokaupungin toisen maailmansodan lopussa kirjaimellisesti atomeiksi. Tilalle tehtiin betonista uusi ehompi. Päähenkilö palaa lapsuutensa ja nuoruutensa Le Havreen, koska murha. Keski-ikäinen mies löytyy satama-altaasta taskussaan naisen puhelinnumero. Onko hän se nuoruuden rakas joka lähti, eikä koskaan soittanut? Dekkarimaisesta alusta huolimatta jotain muuta tässä selvitellään kuin murhaa. Nainen pohtii elämäänsä. Paluu Pariisista juurille Le Havreen nostaa mieleen kaikenlaista. Kuten uimarannan, elokuvateatterin ja sen pojan biljardisalilta. Koulun päättötyötä varten hän haastatteli Le Havren pommituksista selvi...

Kirjaraportti 248. Sarah Wynn-Williams: Edesvastuutonta väkeä – Tarina vallasta, ahneudesta ja idealismin hylkäämisestä (2025, suom. Taru Luojola 2026, Kosmos). Tiesin, että Facebook on Saatanasta, mutta nyt osaan perustella sen yksityiskohtaisemmin. Kirjan mukaan yhtiö manipuloi vaaleja, kärjistää aggressiota, suhtautuu ihmisoikeuksiin ja yksityisyyteen välinpitämättömästi. Yhtiö myy mainostajille masentuneita lapsia houkuttelevana kohderyhmänä. Tekonsa yhtiö peittelee valheilla. Sarah Wynn-Williams kertoo yhtiöstä sisältäpäin. Hän sanoo tahtoneensa 2009 yhtiöön töihin, kun näki siinä megatrendin, joka muuttaa maailmaa. Diplomaattina työskennellyt juristi oivalsi, että palvelu kasvaa valtioita mahtavammaksi. Hän halusi Facebookiin, jotta voisi auttaa yhtiötä toimimaan kuin vastuullinen kansainvälinen toimija. Ei mennyt ihan nappiin. Kansainvälisistä suhteista vastaavana johtajana Wynn-Williams kyllä opasti Mark Zuckerbergin ja kumppanit seurustelemaan pääministerien ja p...

Kirjaraportti 247. Arno Juutilainen: Sunny Car Center ja muita kuntapäättäjien surkuhupaisia liiketoimia (2025, Johnny Kniga). Välillä pitää lukea ammattikirjallisuutta. Hämeenlinnaan puuhattu Sunny Car Center on koomisimpia esimerkkejä kunnallisen päätöksenteon ja liike-elämän vauhtiveikkojen rakkausliitosta. Vertailukohtana tulee mieleen lähinnä Frendien Rachelin ja Rossin kaatokännihäät Las Vegasissa. Kukaan ei oikein tiedä, miten ihmeessä siinä näin kävi ja mitkä olivat motiivit. Kumpikin odysseia päättyi oikeuteen. Arno Juutilainen on kokenut toimittaja Hämeen Sanomista. Kohta 20 vuotta jatkunut saaga käydään kirjassa läpi aika perusteellisesti, mutta journalistisen sujuvasti. Mukana on tiiviisti esimerkkejä muidenkin kuntien vastaavista hullutuksista. (Fly Lappeenrannan tapausta seurasin itsekin aikanani Etelä-Saimaassa.)  Kirjan luettuanikaan en ymmärrä, mitä "pääkonna" oikein tavoitteli. Uskoiko hän todella, että hämeenlinnalaiselle pellolle voisi syntyä suomalaisen a...

Kirjaraportti 246. Elizabeth Strout: Haluan kuulla kaiken (2024, suom. Kristiina Rikman 2026). The Best of. Elizabeth Stroutin uusimpaan on yhdistetty Lucy Barton , Olive Kitteridge ja kaikki keskeisimmät sivuhahmotkin molemmista kirjasarjoista. Varsinainen keskushenkilö on Bob, nuorempi Burgessin pojista . Casting nostaa odotuksia. Kootut viisaudet tai jotain. Ja just sellainen tämä on, jopa ylenpalttisesti. Samalla ehkä hyvästijättö vanhalle. Stroutilta ilmestyi juuri Yhdysvalloissa uusi romaani, eikä siinä nähdä tuttuja nimiä. Stroutista on hankala olla pitämättä. Hänellä riittää empaattista mutta tarkkaa silmää ihmisten epävarmuudelle ja haperuudelle, sille ettemme tunne edes itseämme. Perusongelma toistuu: "Sydän halajaa, mitä halajaa". Tässä isoin sydän kuuluu Bob Burgessille, jonka sydän halajaa, vaikka naimisissa ei pitäisi. Ikääkin on. Haluan kuulla kaiken. Nimi viittaa tarinoihin. Pikkukaupungin vanhainkodissa asuva Olive kertoo ensimmäisen Lucylle. Ihm...

Kirjaraportti 245. Erkka Mikkonen: Homona Putinin Venäjällä (2026, WSOY). Eka mä olin että mitä järkee lähestyä Venäjää homokärjellä. Mut sit mä tajusin.    Homous on ytimessä. Kun Vladimir Putin aloitti täysimittaisen hyökkäyssotansa Ukrainassa 2022, hän perusteli tekojaan perhearvoilla, vanhan hyvän konservatiivisen elämänmuodon puolustamisella. Länsi on ne muka hukannut, ja homostelun salliminen sen todistaa.  Erkka Mikkonen asui Pietarissa ja Moskovassa vuosina 2009–2022. Hän tuli tunnetuksi Ylen toimittajana ja kirjeenvaihtajana. Kun hän muutti Pietariin, hän koki meiningin melko suvaitsevana HLBT+-ihmisille. Muutos alkoi Putinin hallinnon vaihdettua strategiaa: aiemmin se yritti pitää tyytyväisenä liberaalit kaupunkilaiset, kunnes katse kääntyi maaseudulle ja vanhempaan konservatiiviseen porukkaan. Uskonnon ja "perhearvojen" lisäksi mukaan sopi vanhan neuvostoajan mahdin ja sotilasvoiman ihailu, machopullistelu. Mikkonen yhdistelee omia kokemuksiaan venäläisen yhtei...

Kirjaraportti 244. Marjo Niemi: Kaikkien menetysten äiti (2017, Teos). 203 sivua tauotonta, maanista pajatusta. Kirjailijan valinta tekee lukukokemuksesta raskaan ja ankean. Noh, miksipä kaiken pitäisi olla helppoa ja kivaa? Monan työpäivä kodinkoneliikkeen varastossa saa yllättävän käänteen. Hän eksyy ja huomaa olevansa valaistulla näyttämöllä keskellä pimeyttä. Yleisöä ei näy, mutta näyttämöllä olevassa kärryssä makaa kuollut äiti peitteen alla. Äidistä ja äitisuhteesta tässä on kyse - niitä Monan monologit pääosin käsittelevät. Hän kokee jääneensä paitsi kosketusta ja läheisyyttä. Kertojan oma tilanne vaikuttaa psykoosilta. Ymmärrettävästi myös tulkinnat ja syytökset vyöryvät siksi jyrkän kohtuuttomina. Laiminlyöntien konkreettinen olemus ei minulle selvinnyt. Välillä äiti vastailee. Loppua kohden Mona piipahtelee kotonakin. Mies ja päiväkoti-ikäinen tytär suhtautuvat lempeän ymmärtävästi äitiin, jonka orientoituminen tilaan ja aikaan horjahtelee. Niemen kirjan hieno...

  Kirjaraportti 243. Alia Trabucco Zerán: Puhdas (2022, suom. Emmi Ketonen 2026, Tammi).   Estela Garcia lupaa kertoa kaiken, alusta alkaen. Mutta mikä on alku?   Nainen muuttaa 33-vuotiaana köyhästä etelästä tuhannen kilometrin päähän Santiago de Chileen varakkaan perheen kotiapulaiseksi. Onko se alku? Vai onko äiti alku? Hänkin oli kotiapulainen - ja rakas - ja osasi varoittaa tytärtä ammatista.   Seitsemän vuoden ajan Estela pesee perheen pyykit ja vessat, laittaa ruoan, asuu keittiön takana pikkuhuoneessaan, tietää perheen salaisuudet (rottia välikatossa!).   Häntä ei kohdella huonosti. Asetelma vain on sietämätön. Estela on paikalla aina mutta näkymätön. Kun hän lopettaa puhumisen, isäntäpari ei edes huomaa.   Romaani kertoo periytyvistä luokkaeroista ja epäoikeudenmukaisuudesta. Tässä olisi mahdollisuus raastavaan kuvaukseen ja sydänveren roiskutteluun, mutta Alia Trabucco Zerán pysyttelee kliinisen viileissä sävyissä. Tykkään.   Estela ei ole ty...

Kirjaraportti 242. Antony Beevor: Rasputin ja Romanovien tuho (2026, suom. Jouni Avelin 2026, WSOY). Boney M:n laulussa on asiavirhe. ”Ra Ra Rasputin, lover of the Russian queen.” Antony Beevorin mukaan Rasputin toimi keisarinna Aleksandralle vain henkisenä opastajana!  Kirjassa riittää pelkkiä lähdeviitteitä 25 sivua, joten luotan tässä Beevoriin. Ajatus siitä, että Venäjän viimeinen tsaari Nikolai II joutui aisankannattajaksi, syntyi tuoreeltaan. Se ei siis ollut Boney M:n keksintöä. Grigori Rasputinin (1869-1916) ympärillä pörräsi sakea huhujen ja tarinoiden parvi. Beevor pitää näitä oman aikansa valeuutisina. Lopulta ei ollut väliä, harrastiko Rasputin seksiä keisarinnan ja hänen tyttäriensä kanssa. Huhut riittivät rapauttamaan upseerien ja sotilaiden lojaalisuuden. Tarina on uskomaton. Rasputin - Siperiassa syntynyt musikka - pääsee asemaan, jossa keisarinna uskoo lähes sokeasti hänen neuvonsa ja patistaa itsevaltiasta miestään pistämään töpinäksi. Kyse on vaikkapa ministeriva...

Kirjaraportti 241. Robert Louis Stevenson: Aasin kanssa matkalla Sevennien vuorimaalla (1879, suom. 2012 Heikki Salojärvi, Basam Books). Matkakirjoja ei enää kirjoiteta. Miksi kirjoitettaisiin? Ryanair kuljettaa, ja jokainen reissu ikuistuu Instagramiin. 147 vuotta sitten kirjailijan raportti Etelä-Ranskan vuoristosta avasi lukijalle uusia maailmoita. 2000-luvulla Stevensonin ja aasin seikkailut ovat muuttuneet kuriositeetiksi. Kielikin on vanhaa koukeroa. Viittailut sinne ja tänne jäävät tunnistamattomiksi. Miksikö sitten luin? Asiat johtavat toisiin. Ian McEwanin romaanissa ” Mitä voimme tietää ” 2100-luvulla elävä historiantutkija intoili Stevensonin matkakirjasta. Pistin nimen mieleen. Lukijalle raportti tarjoaa maaston kuvausta, koivikkoja, joiden reunalla pyökkejä, paljaita vuorenhuippuja, mustaa puutonta ylänköä, teitä jotka ylittävät Chassezacin laakson pohjalla joen ja kiemurtelevat ylärinteen vihreiden niittyjen kautta ties minne. Ja niin ja niin ja niin edelleen....

Kirjaraportti 240. Anton Tšehov: Kaksintaistelu (1891, suom. 1960 Juhani Konkka, Karisto). Eräs mies väitti, että Mikkeli muistuttaa Tšehovin näytelmää, jossa ikävystynyt eversti juo poliisipäällikön kanssa teetä samovaarista kesäiltana. Siksikin halusin tietää: mikä Tšehov? Jotain pientä olen tainnut häneltä joskus lukea, mutta melko tuntematon suuruus minulle. Yritin sivistää itseäni. Kaksintaistelu saattoi olla huono valinta. Parhaimmillaan Tšehov on kuulemma napakoissa novelleissa. Tämä on pienoisromaani, alun perin jatkokertomus: 200 väljää sivua, paljon turhaa lörpöttelyä. Päähenkilönä velttoilee luvut jättänyt ylioppilas, joka oli karannut naisen kanssa Pietarista Mustanmeren rannalle, vanhaa aviomiestä karkuun. Nyt nainen tuntuu jo tylsältä. Herra suunnittelee uutta pakoa. Suunnittelu lienee turhan aktiivinen sana tässä. Miehen kaikki toiminta on flegmaattista, nautinnonhaluista, aikovaa. Itse asiassa koko yhteisön – alemman yläluokan, virkamiesten, lääkäreiden – oleminen näytt...

Kirjaraportti 239. Carolina Pihelgas: Rajalinja (2024, suom. Anniina Ljokkoi 2025, Sammakko). Kolmekymppinen nainen ajaa keväällä maalle, autiolle sukutalolle. Jättää huonon parisuhteen kaupunkiin. Kaivaa lapiolla maata, niittää putket, istuttaa jotain. Ensin luulen, että kyse on vain miehestä. Kun Liinen kertomus etenee, ymmärrän, että hän haluaa isompaa muutosta. 18-vuotiaana aloitettu huono parisuhde on jatkoa huonolle lapsuudelle. Kolea syyllisyys vaivaa: se ajaa miellyttämään, tyytymään kapeisiin kaavoihin. Liinen pakopaikka on Etelä-Virossa aivan armeijan harjoitusalueen rajalla. Räjähdykset ja ammunta alkavat aamukahdeksalta. Rajalinja on autofiktiota, yhtenä kesänä kirjoitettu tiivis kertomus. En taida kuulua ydinkohderyhmään, mutta luin tämän vaivatta (setämiesulkopuolisuuteni toki tunnistaen). Ääni vaihtelee - syvistä sisäisistä kelailuista lörpöttelevään dialogiin ja messenger-chattiin. Liine ei murehdi vain itseään. Luontokato, ilmastomuutos ja sota. Laukaukset ...

Kirjaraportti 238. Elizabeth Strout: Burgessin pojat (2013, suom. Kristiina Rikman 2025). Isoveli on ylivoimainen, tietävä ja kadehdittu. Pikkuveli mukava mutta saamaton. Sisko ikävä ja luuseri. Tästä lähdetään. Jokaisella on roolinsa. Näin se menee perheissä. Elizabeth Strout on pyöritellyt romaaneissaan loistavasti perheen dynamiikkaa. Burgessin pojissa huomio on sisarussuhteissa. Taas kerran lapsuus ratkaisee, antaa lähtökohdat, joita on vaikea murtaa. Mutta kyllä ne murtuvat. Esimerkiksi silloin, jos helvetti pääsee irti ja siskon 19-vuotias poika heittää jäisen sianpään moskeijaan ramadanin aikaan Shirley Fallsin pikkukaupungissa Mainessa. Lakimiesveljiä tarvitaan. Burgessin pojat on vanhempaa Stroutia, kirjoitettu ennen Lucy Barton -sarjaa. Tässä hän ei minusta pääse ihan samalle tasolle. Mukana on turhan paljon tavaraa ja ihmisiä: lucybartonmainen viisaus ei ole vielä kiteytynyt. Jotain viisautta silti. Isoveljen petos paljastuu, pallosta häviää ilma. Muille tulee uutta tilaa. ...

Kirjaraportti 237. Arto Salminen: Varasto (1998, WSOY). Elämä on rangaistus, jota suoritetaan maalikaupan varastossa. Äkkiseltään Varastoa saattaisi pitää työelämäkirjallisuutena. Proletariaatti eli varastomies Rousku yrittää selviytyä, kun kapitalisti painaa. Tarkemmin kun funtsii, enempi tämä taitaa olla yleisen näköalattomuuden kuvaus. Nimikin siihen viittaa. ”Sen mä olen ainakin huomannut että mä olen varastossa. Mutta minkä varalta, sitä mä en tiedä.” Liksa on huono, Rousku perustelee varastamista sillä. Hän myy mattoa ja maalia vanhalle kommunistille ohi kassan. Vai olisiko kyse sittenkin hallinnan tunteesta? Varas istuu kuskin paikalla. Myös vittuilija pääsee kuskin paikalle. Rousku panee myymälän Karitaa, halveksii, pilkkaa, piilottaa kynnenpalasia tupakoihin. Kunnes huomaa, että häntä vietiin tässäkin. Talutettiin munista perheenisäksi lähiöön. Jos kertomuksessa vilahti aavistus onnesta, niin vauvassa. Olen lukenut tämän ennenkin ja nähnytkin Kansallisteatterissa...

Kirjaraportti 236. Haruki Murakami: Sputnik-rakastettuni (1999, suom. Ilkka Malinen 2003). Joskus lankapuhelinaikaan näin unen, jossa soitin kaupungilta omaan numerooni, ehkä purkaakseni viestit. Puhelu ei kuitenkaan mennyt vastaajaan, vaan vastasin siellä itse. Pelottava uni. Sputnikin ytimessä pyörivät vähän samanlaiset tilanteet. Ihmisen minuus voi jakautua. Osa lähtee jonnekin. Tänne ”perustodellisuuteen” jää osa, jos sitäkään. Kissa kiipesi puuhun, eikä koskaan palannut. Yksi päähenkilöistä katseli tivolin maailmanpyörästä kiikareilla, kuinka hän itse harrasti brutaalia seksiä asunnossaan. Noin seitsemän murakamin kokemuksella uskallan väittää, että Murakami kirjoittaa murakameja, kopioi itseään. Juoni vähän vaihtelee, samat asetelmat toistuvat. Keskiluokkaisia nuoria miehiä itseään etsimässä, epäonnista rakkautta, himosta kovettuvia nännejä. Tässä tarina on klassikko: A haluaa B:n, joka halua C:n. Tarinaa kertoo K, 25-vuotias opettaja Tokiosta. K:n rakkauden kohde on kirjoittamis...

Kirjaraportti 235. Johanna Forss: Pidot (2026, Tammi). Hectorin satyriconissa 1970-luvulla syötiin nakkii viis ja pyydettiin sinappii, pliis. Johanna Forssin ökypidoissa korkkareilla keikkuva jumbojetti kaataa samppanjatornin. Nelikymppinen Maria saa kutsun, vaikka symbioottinen suhde lapsuudenystävään on katkennut sekavissa merkeissä parinkympin korvilla. Kukaan ei oikein tiedä, mitä juhlitaan. Juhlakalu on kadehdittu influensseri. Kaikki tärkeät ihmiset tulevat paikalle. Mariakin, vaikka hänen tärkeytensä on kääntynyt vähäiseksi museopuolen viestintähommaksi. Luin aluksi epäluuloisesti. Ehkä siksi, että minäkertojakin pidättelee. Vauhti lisääntyy, kun Maria pääsee juhlatunnelmaan samppanjalla ja kevyellä pössyttelyllä. Se on otollinen tila kelailla jumissa olevaa elämää ja pistää asioita paikoilleen. Tykkäsin siitä, että juhlan kaari ja päihtymyksen aste näkyi kielessä ja meiningeissä uskottavasti. Forssin päähenkilö on koulutettu valokuvataiteilija. Lukiolaisena valoku...

Kirjaraportti 234. Liisa Louhela: Mies joka kantoi aurinkoa sylissään (2026, Otava). Kun kirjoittaa romaanin tunnetusta historian henkilöstä, ottaa riskin. Aihe saattaa viedä huomion, ja romaani jäädä vähemmälle. Liisa Louhelan biofiktio aseistakieltäytyjä Arndt Pekurisesta (1905-1941) ilmestyi viime viikolla. ”Elit rauhalle, siksi sinut ammuttiin. Sä elät sittenkin!” Näin lukee Pekurisen hautakivessä Malmilla. Louhela todistaa, että teksti on yhä totta - ja vahvistaa viestiä osaltaan. Pekurinen oli 1920-30-luvuilla näkyvä rauhanliikkeen aktiivi ja Suomen tunnetuin aseistakieltäytyjä. 1930-luvulla hän vietti vuosia vankiloissa vakaumuksensa vuoksi. Romaanissa Louhela kuljettaa nuoren Pekurisen Juvalta Kotkan kautta Helsinkiin, jossa hän tutustui pasifistiporukoihin. Aika kului kokouksissa, vaimo löytyi työväenopistolta. Helsingistä tie vei vankilaan. Jatkosodan ensimmäisenä talvena Pekurinen kuljetettiin vankilasta rintamalle Vienan Karjalaan teloitettavaksi. Ruma juttu. P...

Kirjaraportti 233. Sinikka Vuola Myrskyn anatomia (2024, WSOY). Mitä tapahtuu? Miten se kerrotaan? Sinikka Vuolan romaanissa huomio kiinnittyy jälkimmäiseen. Tarinakin toki on koskettava. Nuori nainen, ehkä 17-vuotias, kertoo elämästään äidittömänä ja isättömänä, vailla rakkautta. Tai on hänellä vanha isä - isäpapparainen - mutta menneen sodan kauhut painavat tämän lapseksi, josta kaksostyttäret ovat joutuneet huolehtimaan. Kun yhteys äitiin puuttuu, kehossa navan kohdalla on tyhjä tila, reikä. Tyttö peittää sen isolla laastarilla. En yhtään tiedä viittaileeko Vuola tarkoituksellisesti sinne tänne. Lukijana päädyin silti jatkuvasti maistelemaan, miksi jokin kuulostaakin niin tutulta. Kaksoset, jotka joutuvat pärjäämään omillaan, ja anonyymi paikaton Keski-Eurooppa: Ágota Kristóf . Äidittömyyttä kipuileva tyttö, joka kaipaa omia ääriviivojaan: Selja Ahavan Taivaalta tippuvat asiat . Sotilaat ja luumuviina: Kunnon sotamies Švejk. Tyttö kertoo tarinaa prinssilleen, sille ensimmäiselle ihm...

Kirjaraportti 232. Jennifer Egan: Aika suuri hämäys (2010, suom. 2012 Heikki Karjalainen, Tammi). 14 vuotta sitten oli muita kiireitä. Pulitzer-voittaja ja ”vuoden paras käännösromaani” (HS, Jukka Petäjä) jäi tuoreeltaan lukematta, mutta nyt homma on hoidettu. Fiilikset jakautuvat yllättävästi. Toisaalta romaani on vetävä, älykäs ja hauska. Toisaalta minulla on vaikeuksia muistaa, mistä se kertoo. Ehkä romaani jäljittelee elämää: enhän minä muista edes sitä, mistä oma elämäni kertoo. Romaani pyörittelee ajan kulumista ja ihmisistä musiikkibisneksessä. Ajallisesti tarina alkaa 70-luvun lopun San Franciscosta ja myöhäisteinien punk-kuvioista. Päätöskonsertti soi lähitulevaisuudessa, 2020-luvun New Yorkissa. Teoksen jippo on räjäytetty rakenne. Mitään yhtenäistä juonta ei synny, vaan 13 luvussa päähenkilöt ja ajat hyppivät: sivuhenkilöistä tulee päähenkilöitä, näkökulmat täydentyvät. Henkilöiden suhdekartta muodostaa syherön; jokainen piste viittaa moneen muuhun. Veikkaan, että juuri rake...

Kirjaraportti 231. Raymond Carver: Voisitko olla hiljaa? (1976, suom. Anna Isola 2025, Sammakko). Näistä jää mieleen lähinnä tunnelma. Vähän kuin olisi katsellut seepialla sävytettyjä valokuvia jostain 60-luvulta. Miehiä joilla on hattu, tupakanpolttoa, naisia hameissa. Amerikkaa pikkukaupungeissa. Lava-autoja, dinereita, pölynimurikauppiaita. Novellit ovat minulle vaikeita. Annan niille aina uusia mahdollisuuksia, mutta harvoin suuremmin innostun. Nolottaa sanoa, mutta Carverkin on minusta lähinnä ihan kiva. Ruma lausunto suurmiehestä. Voisitko olla hiljaa? on Carverin ensimmäinen kokoelma, ja vasta nyt se suomennetaan. 22 juttua, usein ne kertovat miehestä tai pariskunnasta tilanteessa, jossa elämä ehkä nitkahtaa uuteen suuntaan. Duunareita ja alempaa keskiluokkaa. Kiusallisia, vaivaannuttavia tai muuten vain oudolta tuntuvia kohtauksia elämästä. Derivaatan nollakohtia. Muutetaan suurkaupungista maalle vaimon perintötaloon, ja huomataan jo pihassa, että se oli karmea virhe....

Kirjaraportti 230. Ian McEwan: Mitä voimme tietää (2025, suom. Jaakko Kankaanpää 2026, Otava). Nälkävuodet, Ranskan vallankumous ja kylmä sota. Sadan vuoden päästä nykyaika on unohtunut vastaavanlaiseksi kaukaiseksi historiaksi. Ian McEwanin romaanissa nykyaikaa katsotaan vuoden 2119 perspektiivistä.   Merenpinnan nousu on muuttanut Britannian harvaan asutuksi saaristoksi. Tulvat, rajoitetut ydinsodat ja tsunamit ovat harventaneet maailman väestön neljään miljardiin.   Kun edessä olevaa muutosta katsoo tästä hetkestä, se näyttää lohduttomalta. Historia katsoo taaksepäin. Miljardi kuollutta on kiinnostava murroskohta, ei itkua ja kärsimystä.   McEwan kirjoittaa dystopiascifiä, mutta mistä romaani oikeastaan kertoo. Historiankirjoituksesta ainakin. Jo nimessä kysytään, mitä voimme tietää.   Romaanin päähenkilö tutkii historiaa ja on erikoistunut 1990–2030-lukujen brittiläiseen kirjallisuuteen. Hän yrittää selvittää kuuluisan runoilijan ja tämän kunnianarvoisan muusan a...

Kirjaraportti 229. Antti Tuomainen: Hyvällä tai sahalla (2025, Otava). Tätä suomalaista kirjallisuutta maailmalla nyt ostetaan. Ajatus pyöri väkisinkin taustalla Tuomaisen uusinta lukiessa. Miksipä ei. Vauhdikas juoni, värikkäitä tyyppejä, humoristinen perusviritys ja rutkasti Pohjolan eksotiikka. Kymenlaakso saattaa hävitä Satu Rämön Islannille, mutta jostain Britanniasta katsottuna itärajan syrjäkylät lienevät riittävän outoa maisemaa. Omaa eksoottista vitsiään kertoo Miehikkälän capo kolmen hengen gangsteriarmeijansa kanssa. Juonen varassa tämä pitkälti elää. Romaani seuraa keski-ikäisen sahayrittäjän kujanjuoksua rikollisen velkakoukussa. Käänteitä riittää. Yhtä aikaa pitää miettiä ruumiin hävittämistä, omaa rakkauselämää ja sahaa uhkaavaa konkurssia. Olen aiemmin lukenut Tuomaiselta Parantajan (2010), ja tyyli on muuttunut siitä rajusti. Jos Parantaja oli Helsinki Noir, Hyvällä tai sahalla oli Miehikkälä Slapstick. Suurimmaksi osaksi tämä muistuttaa TV2:n maalaiskomedi...

Kirjaraportti 228. Axel Åhman: Rääppöö - Saunavaltaistuin ja muita novelleja (2020, suom. Katariina Huttunen 2025, Kustantamo S&S). Uimahallin saunassa otetaan miehestä mittaa. Nuorukainen päätyy vahingossa löylynheittäjän paikalle ja päästää sisäisen miehensä irti. Saunavaltaistuin on paisuteltu, talvisotamainen sankaritarina. Päähenkilönä löylykauhaa heiluttelee ”likinäköinen ja hintelä kaksikymppinen, jolla on huonosti sheivatut pallit”. Hän ei varsinaisesti edes pidä löylyistä, mutta tosipaikan koittaessa ei väistä vartiopaikaltaan. Åhman kertoo 11 novellissa miehuuden mittareista. Sanotuista ja sanomattomista odotuksista siitä, kuinka miehen kuuluu toimia. Pohjanmaalla ne kuulemma ovat vielä jyrkempiä kuin jossain muualla. Monessa kertomuksessa näkökulma on nuoren pojan. Mopon osto, ensimmäiset kaljat, se kohta lapsuutta, jolloin prätkähiirillä leikkiminen muuttui noloksi. Näissä Åhman onnistuu parhaiten. Epävarmuus, peitelty tietämättömyys ja herkkyys välittyvät. Aikamiesten...

Kirjaraportti 227. Yukio Mishima: Elämä myytävänä (1968, suom. 2026 Saku-Petteri Urpo, Sammakko). Ei pitäisi odottaa. Pettyisi harvemmin. Jos japanilaisen klassikkokirjailijan teos suomennetaan 57 vuoden jälkeen, kummasti sitä ajattelee, että romaanissa täytyy olla jotain. Tässä ei ollut. Tai jos oli, en huomannut. Odysseia siinä mielessä, että sankari kohtasi haasteita ja matkaan tuli mutkia. Ei muussa. Elämä myytävänä kertoo epäonnistuneesta itsemurhakandidaatista, 27-vuotiaasta mainosmiehestä, joka kaupittelee elämäänsä lehti-ilmoituksessa. Siis tarjoutuu hengenvaarallisiin tehtäviin. Hyvää korvausta vastaan. Näissä merkeissä Hanio Yamada viettelee gangsterin heilan, testaa myrkkyä ja ryhtyy vampyyrinaisen veritankiksi. Takakansi puhuu satiirista ja mustasta komediasta, mutta itse koin kirjan lähinnä pulp fictionina. Satiiri mistä? Merkitykset joutuu keksimään itse. Alun perin teksti julkaistiin miesten lehdessä jatkokertomuksena. Nuori sankari tekee rahakkaita keikkoja ...