Kirjaraportti

Kirjaraportti 279. Marko Maunula: Arvoitus nimeltä Amerikka - Yhdysvaltojen tie siirtokunnista supervallaksi (2026, Otava). Jos en muuta, niin sen ymmärsin, kuinka ohuesti tunnen Yhdysvaltoja. Amerikka tulvii vastaan musiikissa, telkkarissa, elokuvissa, netissä, kirjoissa. Se hämää. Suomessa seurataan Yhdysvaltain politiikkaa tiiviimmin kuin vaikka Ruotsin tai Viron. Silti arvelen, että ymmärryksemme Yhdysvalloista on huonompi. Marko Maunula toteaa, että juuri näennäinen helppous tekee ymmärtämisen vaikeaksi. Tuttuus piilottaa liittovaltion sisälle jäävän valtavan alueellisen ja kulttuurisen kirjon. Jos meininki täältä katsoen näyttääkin sekavalta ja äkkinäiseltä, kaikelle on historiaan pohjautuvia perusteita. Maunula on paitsi Suomen Kuvalehden kolumnisti, myös Yhdysvaltain historian professori Atlantassa, Clayton State Universityssä. Yli 30 vuotta Yhdysvaltain etelässä antaa sopivasti ulko- mutta sisäpuolisen näkökulman. Kirjoittaja tunnistaa Amerikan kulttuuriset outoudet. Samalla h...

Kirjaraportti 278. Juhani Karila: Terapeuttini on ihmissusi (2026, Siltala). Maagisen realismin kehyksessä Kruununhaassa psykoterapiaa tarjoava ihmissusi ei ole kummallisemmasta päästä. Eksoottisempaa taitaa olla se, kun pöytätennis esitetään suosittuna tv-lajina ja kaupungin virasto maalataan dynaamiseksi työpaikaksi, jossa vauhti huimaa ja työsuhde-edut aiheuttavat muissa kateutta. Romaanissa puretaan päähenkilö Even tunnelukkoja ja parisuhteen akuutteja kriisejä. Eve pelaa pöytätennistä. Omassa päässä kierteet ovat vaikeampia hallita. Ohessa seurataan, kuinka Helsinki lipoo ja matelee. Tavoitteena on saada kansainvälinen suuryhtiö etabloitumaan kaupunkiin. Jopa pieni etninen puhdistus on ihan okei: Helsinkiä ympäröiviltä vuorilta talveksi kaupunkiin valuva tonttuaines pitää hävittää, kun suuryhtiö sellaista toivoo. Yhteiskuntakritiikki ei ole jyrkkää, mutta osuuhan se. Pöhinän ja talouskasvun eteen ollaan valmiita kumartamaan mitä vain. Halatusta puusta rakennettujen talojen tervey...

K irjaraportti 277. Tuomo Pirttimaa: Lyijykausi  –  Salametsästäjän elämä (2026, Johnny Kniga). Suolammessa ei ole rantoja vaan reunat. Jos on suolla enempi kulkenut, tietää, millaisten lampien kohdalla se on totta. Salametsästäjä Unto Ek (1934 – 2019) ampui lähteestä riippuen sata tai kaksisataa hirveä, päälle vielä viisi karhua. Poikkeuksellinen mies Sallasta. Huonot eväät lastenkodista, juoppo pahasta päästä ja teki töitä kuin hullu  –  mutta vain aikansa. Kirjoitti neljä kaunokirjallista teosta, jotka kuulemma uudistivat suomalaista eräkirjallisuutta realistiseen suuntaan. Lyijykausi ei ole tietokirja vaan biofiktiota, kuvitelmaa. Uskottavaa sellaista. Tuomo Pirttimaa asuu Kuusamossa ja selvästi tuntee Itä-Lapin metsät ja suot. Kun Unto Ek poimii päiväkaudet hillaa hyllyviltä mättäiltä, saappaan muljahtelu kuuluu ja tuntuu, mäkäräiset tunkevat silmiin. Yhtä vakuuttavasti Pirttimaa kuvailee kaksi viikkoa jatkuneen ryyppäämisen ääniä ja hajuja, maailmanlopun meinin...

Kirjaraportti 276. Janne J. Olin: Ne soi sulle (2026, WSOY). Miehen pitää tehdä mitä miehen pitää tehdä. Junnun pitää pysäytellä nistejä, piripäitä ja muita lähikaupan asiakkaita, jotka eivät halua maksaa lonkerosettiään tai jauhelihapakettiaan. Turvallisempaa olisi antaa niiden vain mennä, mutta se olisi väärin.  Asetelma muistuttaa Sayaka Muratan Lähikaupan naista . Nimi voisi olla esimerkiksi Piritorin Siwan mies. Junnullekin kauppa on jonkinlainen perheen korvike, "merkityksellinen yksikkö", johon hän sitoutuu, vähän liikaakin. Äiti kuoli, isä joi. Näköala elämään puuttuu, samoin kyky luottamuksellisiin ihmissuhteisiin. Johonkin ihmisen pitää silti kiinnittyä. Työsopimuksessa ei ole mainintaa rosvojen kanssa tanssimisesta, mutta Junnu kokee sen osakseen "perheen" työjaossa. Pakkohan siinä on käydä huonosti: lopulta tuttu kaljupää kolauttaa häneltä tajun kankaalle sixpäkillä. Aivotärähdys ja kolme käyntiä terapiassa. Tämä on esikoisromaani ja aika hyvä sellainen....

Kirjaraportti 275. Ágota Kristóf: Iso vihko, Todiste ja Kolmas valhe (1986, 1988, 1991,  suom. Anna Nordman 1988, Ville Keynäs 2023, Ville Keynäs 2023, Tammi). Kun lukee uudestaan, pölkyllä päähän efekti puuttuu. On tämä silti aika tymäkkä trilogia! Kävin päivällä Mikkelin kirjaston paneelikeskustelussa puhumassa vaikuttavasta kirjasta. Sitä varten kertasin koko setin. Pienet kaksospojat tuodaan sodan pommituksia pakoon isoäidin luo pieneen rajakaupunkiin. Pojat harjaannuttavat itsensä selviytymään ja kestämään kurjuutta. Äärimmäistä meininkiä, lakonisesti päälauseilla. Raskas aiheeltaan mutta helppo lukea. Sodan jälkeen toinen pojista pakenee rautaesiriipun takaa länteen. Kaksikosta tulee kaksi ykköstä. Päällisin puolin tämä on tarina siitä, mitä totalitaarinen järjestelmä tekee ihmiselle. Vie läheisiä esimerkiksi. Ágota Kristóf loikkasi kansannousun vuonna 1956 Unkarista länteen. Asettui Sveitsiin ja kirjoitti ranskaksi. En tiedä, mitä häneltä Unkariin jäi.  Trilogian osien ...

Kirjaraportti 274. Kjell Westö: Coda (2026, suom. Laura Beck, 2026, Otava). Arvostettu dinosaurus kirjoittaa romaanin, jossa arvostettu dinosaurus kirjoittaa romaanin, joka on jäänyt ajastaan, eikä enää kiinnosta ketään.    Molemmilla romaaneilla on sama nimi, Coda, joka musiikissa viittaa loppuosaan tai -huipentumaan. Hyvä lapsi piiskaa itse itsensä.    Romaania kertoo pienen kustantamon johtaja. Kirjailija on hänen nuoruudenystävänsä ja samalla kustantamon pitkäaikainen rahasampo. Kirja kulkee vuorotellen nykyajassa ja kultaisella 1980-luvulla. Päähenkilöt olivat samaa ystäväpiiriä, taidejengiä, joka vaikutti Helsingin kulttuurielämässä.   Kuten Westön tyyliin kuuluu, henkilöitä ja tapahtumia virtaa, hyvinvoiva Etelä-Helsinki vilahtelee. Kertoja haluaa paljastaa totuuden taidejengin kulisseista. Kuka petti ketä ja millä tavalla? Pikkuisen riettautta ja ihana onneton rakkaus tavoittamattomaan yläluokan tyttöön.    Nykyajassa keskeinen teema on k...

Kirjaraportti 273: Antti Karisto ja Jussi Simpura: Hyvinvoinnin historiaa - Ajankuvia Suomesta (2026, Gaudeamus). Olen viime aikoina kuunnellut vaimon seuraksi vähän Pohjantähteä Antti Holman lukemana. Kakkososan sisällissotakohdat ovat niin surkeaa meininkiä, että itkettää. Kariston ja Simpuran Hyvinvoinnin historiaa muistuttaa, että hirveyksistä seurasi hyvääkin. Itsenäisyyden alkuvuosina tehtyjen sosiaalisten uudistusten lista hengästyttää. Kieltolaki, torpparivapautus, oppivelvollisuus ja köyhäinhoito noin esimerkiksi. Teos käy suomalaisen yhteiskunnan kehitystä kronologisesti vuosikymmenen paloissa vuodesta 1910. Jos haluaa kerralla käsityksen siitä, mikä Suomi on ja miksi, tässä on yhdenlainen manuaali. Ei yhtään kuivakka tai tylsä. Rakas äitini on kotoisin Pohjois-Karjalan takametsistä. Ei kirjan lukeminen tietenkään kertonut mitään uutta hänen historiastaan, mutta kytki sen osaksi isompaa. Sodan jälkeen perhe asettuu korpeen pientilalle. Ankaraa pellon raivausta ja melkein sama...

Kirjaraportti 272. Sara Stridsberg: Hyvästi Panic Beach (2024, suom. Outi Menna 2026, Tammi). Pitääkö aloittaa isomummosta, kun miettii, miksi elämä on vaikeeta? Viittäkymppiä lähestyvä Nina aloittaa, koska tulee "perheestä jossa mistään ei päästä yli". Elämä ahdistaa. Siksi pitää istuskella kylmässä puistossa - kelailla ihmisiä ja suhteita. Nina kirjoittaa neljän sukupolven perhesaagaa Tukholman joutilaan oloisesta, nautinnolle alttiista keskiluokasta. Tämä taitaa olla tarkoituksellisen sekava. Kauheasti nimiä ja henkilöitä tulee ja menee ilman taustoitusta, kunnes jossain sadan sivun kohdalla olen oppinut, kuka on kuka.     Stridsberg kirjoittaa kivan touhukkaasti, lyhyissä luvuissa. Syntyy dynaaminen ja intensiivinen fiilis. Mutta minne tämä lopulta vie? Romaanin ytimessä on Ninan suhde isäänsä Mattiin, joka ei ole kasvanut aikuiseksi. Alkoholiongelmaa ja yleistä vastuuttomuutta. Lisäksi jotain erityistä pahuutta, joka oli kohdistunut Ninan itsemurhan tehneeseen pikkusisko...

Kirjaraportti 271. Chan Ho-Kei: Lainattu kaupunki (2014, suom. Rauno Sainio 2025, Punainen silakka). Ylivertainen poliisinero ratkoo rikoksia Hongkongissa. Sherlock Holmes -tyyppinen hahmo mutta puhdas ja hyveellinen, vailla niitä paheita, jotka tekevät Holmesista kiinnostavan. Odotusten hallinta on avain nautintoon. Odotin jotain eksoottista ja yllättävää. Tuli vanhanaikaista 1900-luvun salapoliisiromaania, jossa hifistellään "Tutkijaneron" eli "Taivaan silmän" päättelykyvyllä. Vastassa pörrää muun muassa triadia eli kiinalaista mafiaa sekä lahjottuja poliiseja. Romaanin piti olla hienosti rakennettu kuudesta tarinasta muodostuva kokonaisuus, joka keriytyy takaperin nykyhetkestä vuoden 1967 levottomuuksiin avaten samalla Hongkongin muutosta. Aika kepeästi kuitenkin mentiin historian ja yhteiskunnallisuuden osalta. Toki brittivallan vaiheita sun muuta hiukan vilautettiin, mutta minä ummikkona en paljoa saanut. Suomalainen nimikin muuten viittaa juuri Hongkongin väli...

Kirjaraportti 270. Olli Jalonen: Puhdas viiruinen elämä (2026, Otava). En tiennyt tästä mitään, kun aloitin. Hyvä niin. En olisi jaksanut ryhtyä mihinkään sisällissotakirjaan. Hämeenlinnan Rinkelinmäellä alkavat maailmansota, sisällissota, kieltolaki ja IKL. Kerttu ja Kalle ja Kusti ja Aino sekä Musu-Pekka, apteekkari ja Viktor kertovat. Ja onhan niitä muitakin: kirjailijan isovanhempien aikalaisia ja naapureita. Historian käännekohtia pienen paikkakunnan vinkkelistä siis. Valittuja paloja tai näkökulmatekniikkaa. Enempi Mämmilää kuin Pentinkulmaa. Kouluja pitää käydä, kokouksissa juosta. Kokea ja aiheuttaa sankarikuolemaa. Vuosi 1918 oli Suomen historian masentavinta aikaa. Tietoinen viholliskuvien luominen, sitten järjetön teurastus. Kun sanon, etten jaksa uusia sisällissotakirjoja, tarkoitan, että nykyajassakin on kestämistä. Olli Jalonen osaa annostella. Romaani on tiivis, vain 328 sivua. Historian käänteet ja näkökulmien erot tulevat kerrotuiksi. Lukujen väliin sijoit...

Kirjaraportti 269. Ari Wahlsten: Häikäilemättömät (2026, Crime Time). Täysi kymppi tuli täyteen tätä sarjaa. Kit Karisma, floridalais-helsinkiläinen yksityisetsivä, se vain jaksaa nujuta häikäilemättömien liikemiesten, kovanyrkkisten karpaasien ja petollisten sulotarten ristiaallokossa. Suosikkisarjani . En ole viime vuosina lukenut mitään muuta vastaavaa yhtä tiiviisti.   Muun muassa Lapinlahden Linnuissa vaikuttanut Wahlsten tuo sinnikkäästi joka kirjaan jotain uutta. Nyt pyöritään suurvaltojen juonitteluissa eli drooneihin ja muuttuvaan sodankäyntiin kytkeytyvässä taistelussa. Miljardien eurojen teknologia- ja sotateollisuushommeleissa henki on halpaa ja konstit monia.   Kit Karisma on ennallaan: musta mies Helsingissä, kuuntelee tangoja, sanailee letkeästi. Raymond Chandlerilta ja Dashiell Hammettilta ammentava juonivetoinen meininki ei ehkä kestä kovin syväluotaavaa henkilökuvausta. Itse kuitenkin jo kaipailisin päähenkilöön ulottuvuuksia.   Moraaliselta ilmastoltaan...

Kirjaraportti 268. Kristiina Wallin: Laituri (2026, Kustantamo S&S).   Elämä loppuu. Edessä on muutto kerrostaloon odottelemaan kuolemaa. Ja sehän pistää miettimään.  "Meillekö se kaikki tapahtui? Kokonainen elämä?"   Taiteilijapariskunta on asunut meren rannan puutaloa yli 40 vuotta. Mies on kirjoittanut siellä, nainen maalannut, kumpikin pitkän uran. Nyt ei enää jaksa. Voimat ovat hiipuneet, askel heittää.   Hanna maalaa vimmaisesti vielä viimeistä suurta näyttelyään varten, retrospektiivistä. Koko elämä näytille. Taide on ollut koko elämä, tapa olla ja ajatella.   Enemmän hän silti miettii ihmisiä, varsinkin kuolleita, ja sitä lasta, jota ei päätetty hankkia. Kuka minua suree, kun kuolen, ja onko sillä väliä? Masennuksen musta koira nuuhkii kintereillä.   Yllätin itseni lukemalla tämän loppuun ja nauttimalla. Runoilijana tunnettu Kristiina Wallin tarjoilee tajunnanvirtaa lähentelevää kerrontaa: runokuvia ja uninkuvia. Myös sellaista käsitteellistä a...

Kirjaraportti 267. Pekka Ruissalo: Eppu Normaalista vuosi vuodelta (2026, Readme). Eppu Normaalin ura päättynee tänään illalla Tampereen Ratinalla. Ihan näillä hetkillä. Ajankohtainen bändi. Eppu-kirja tuli minulle ajankohtaiseksi, kun sain sen lahjaksi. Ensimmäinen kirja, jonka mun lapsi koskaan on valinnut ja ostanut mulle. Eli tärkeä. Piti tietysti heti lukea. En juuri lue bändikirjoja. Sen verran olen lukenut, että tiedän, että hyviäkin tehdään. Esimerkiksi Ultra Bra -kirjan muistan sellaisena. Tämä oli aika huono. Valitettavasti.  Hurahdin Eppuihin joskus 1983–1984 talvella, ja olen kuunnellut bändiä enemmän kuin mitään muuta. Aktiivisempi fanitus jäi 1900-luvulle mutta sen verran bändiä tunnen, ettei Ruissalo mitään nyt antanut. Kirja kärsii monesta ongelmasta. Rakenne on ilmeisimpiä. Kun ura käydään läpi vuosi vuodelta, tekstistä tulee luettelevaa ja toisteista. Isot kaaret puuttuvat, analyysi jää tekemättä. Mistään biisistä ei sanota juuri mitään. Tämä on ns. auktorisoimato...

Kirjaraportti 266. Annie Ernaux: Tytön tarina (2016, suom. Lotta Toivanen 2026, Gummerus). Vuoden 1958 tyttö on eri kuin vuoden 1960 tyttö tai vuoden 2016 nainen, joka kirjoittaa vuoden 1958 tytöstä, itsestään. Kesäleirin ohjaajana, juuri 18 vuotta täyttäneenä Annie D. rakastui täysillä vähän vanhempaan ohjaajaan, kypsään 22-vuotiaaseen. Marlon Brandoa muistuttava mies käytti altista tyttöä ja jätti nallin kalliolle.  Suojattua elämää viettänyt tyttö löysi leirillä villin itsensä. Sokka irti ja niin poispäin. Oli "huorahtava", kuten kollegat leirillä kuvasivat. Reilut 50 vuotta myöhemmin kirjailijaksi muuttunut tyttö yrittää selvittää, mitä tapahtui ja miten se hänen elämäänsä vaikutti. Eli kuten hän itse kirjoittaa: "Tutkin kuilua, joka erottaa tapahtumien kauhistuttavan todellisuuden siitä merkillisestä epätoden tunnusta, joka niitä vuosien kuluttua verhoaa." Tapahtuneesta on yli 50 vuotta. Tapahtumien ohessa Ernaux pyöritteleekin paljon itse muistamista. Hänellä ...

Kirjaraportti 265. Paavo Teittinen: Pitkä vuoro - Kuinka moderni orjuus juurtui Suomeen (2025, Gummerus). Luin vasta nyt. Olisi pitänyt aiemmin. Mitä opin? 1. "Pitkä vuoro" tarkoittaa sitä, että tullaan töihin aamulla  ja lähdetään illalla myöhään, eikä ehkä pidetä vapaapäiviä lainkaan. Käsite liittyy lähinnä Aasiasta tuleviin kielitaidottomiin siirtotyöläisiin, jotka painaa parin euron liksalla ja nukkuu jossain keittiön takahuoneessa. 2. Miten niin orjia, onko ne muka kahleilla kiinni? Lähtis vaa menee. Kahle voi olla myös taloudellinen. Jos otit Thaimaassa ison lainan tai myit auton, jotta pääset Suomeen poimimaan marjoja ja "vuolemaan kultaa", niin kyllähän sä yrität haalia epätoivoisia pennejä kasaan eli metsästä marjaa ämpäriin, vaikka kohtelu olisi karseeta ja ruokana lohenpäitä. 3. Aika usein se kahle liittyy työlupaan eli pelkoon siitä, että joutuu pois maasta. Mitä vaihtoehtoja kielitaidottomalla nepalilaisella tai bangladeshilaisella on työllistyä? 4. Suo...

Kirjaraportti 264. Cormac McCarthy: Tie (2006, suom. Kaijamari Sivill 2008, WSOY). Isä, poika ja pyhä henki. Kun pyhä henki palaa maailman mukana tuhkaksi, jäljelle jäävät isä ja poika. Tie ei kerro Jumalasta, mutta jotain raamatullista siinä on. Maailma on loppunut sellaisena kuin sen tunnemme. Isä ja poika kulkevat läpi palaneen maan, koko omaisuus ruosteisessa ostoskärryssä. Etsivät ruokaa tyhjistä taloista. Jokainen vastaantulija on uhka. Jokainen huolehtii vain itsestään.  En ole dystopiakirjallisuutta kovin paljon lukenut. Tuoreemmista Tie muistuttaa asetelmaltaan Emily St. John Mandelin Asema 11 :ää. Paitsi, ettei tuhon syytä kerrota. Ja Asema 11 on paljon valoisampi; toivoa tuo esimerkiksi kulttuuri. Onko elämä mielekästä, jos kaikki energia menee selviytymiseen eikä näkymää parempaan ole? Äiti veti omat johtopäätökset. Isän elämälle tarkoituksen tuo poika. Toisin päin ajatellen isä on pojalle kuin jumala: ainoa yhteys siihen maailmaan, joka joskus oli. Isän ja pojan yhtei...

Kirjaraportti 263. Gordon Corera: Vakooja KGB:n ytimessä – Tositarina arkistonhoitajasta, joka haastoi neuvostotiedustelun (2025, suom. Kyösti Karvonen 2025, Atena). Eläkkeellä oleva 70-vuotias arkistonhoitaja marssii maaliskuussa 1992 Britannian lähetystöön Vilnassa. Mukanaan hänellä on putkikassissa nivaska KGB:n salaisuuksia. Aiemmin Vasili Mitrohin oli käynyt koputtelemassa Yhdysvaltain lähetystön ovella. Siellä ukkelia ei otettu vakavasti, joten hän vaihtoi lähetystöä. Mitrohin ja hänen perheensä loikkaavat Britanniaan marraskuussa 1992. Tuliaisina hän vie reilun kymmenen vuoden aikana kopioidut tiedot Neuvostoliiton synkistä salaisuuksista. Kyse on ehkä suurimmasta vuodosta, jolla neuvostoliittolaista tiedustelutietoa on koskaan päätynyt länteen. Gordon Corera on BBC:llä työskennellyt tiedusteluun erikoistunut toimittaja. Tässä hän vetää yhteen Mitrohinin tapauksen ja sen taustat. Kirja alkaa kuin jännäri liettulaisesta satamasta, jossa loikkaava perhe yritetään saada huomaamatta...

Kirjaraportti 262. Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta (1989, suom. 1990 Helene Bützow, Tammi). Brittiläisen Nobel-kirjailijan pääteos kertoo hovimestarista ja syyllisyydestä. Joku asetelmassa hymyilyttää. Stevens on palvellut hänen ylhäisyyttään moitteettomasti yli 30 vuotta. Sitten lordi kuolee ja Darlington Housen isäntä vaihtuu amerikkalaiseen liikemieheen. Ensiluokkainen hovimestari huomaa muuttuneensa dinosaurukseksi. Luin viime vuonna Ishiguron Japaniin sijoittuvan Menneen maailman maalarin vuodelta 1986. Kirjan teemoissa oli valtavasti yhteistä. Mikä on yksilön vastuu, kun aika vaihtuu ja selviää, että hän on palvellut vääriä aatteita ja ihanteita? Myös kerronta on tuttua. Brittiläisen yläluokan tapa kätkeä hankalat asiat koukeroisten kiertoilmausten ja jäykän ylähuulen taakse muistuttaa japanilaista kulttuuria. Kesällä 1956 Stevens lähtee uuden isäntänsä Fordilla lomamatkalle. Länsi-Englannin nähtävyyksien lisäksi tarkoitus on nähdä Darlington Housen entinen pääe...

Kirjaraportti 261. Philippe Collin: Ritzin baarimestari (2024, suom. Saana Rusi, 2026, Siltala). Jos haluaa saada realistisen kuvan tavallisten pariisilaisten arjesta natsimiehityksen vuosina 1940–44, Ritzin baarimestari on väärä valinta. Vuonna 1898 perustettu Hôtel Ritz Paris oli jo tuolloin eräs maailman hienoimmista alallaan. Hotellissa majoittui sodan aikana muun muassa valtakunnanmarsalkka Hermann Göring. Samppanja virtasi, martiineja sekoiteltiin. Cocktaileihin löytyi mansikat ja vadelmat, vaikka muu kaupunki kärvisteli nälässä. Romaani kertoo pääbaarimestari Frank Meierista. Hän on oikea ihminen ja tapahtumillakin jonkinlainen yhteys todellisuuteen. Meier oli – ainakin kirjassa – juutalainen, mutta onnistui salaamaan sen. Sodan aikana Meier palveli baarissaan korkea-arvoisia natseja ja Pariisin kermaa. Lähtökohdat romaanille kuulostavat siis kiinnostavilta. Ja onhan tässä monenlaista: Meier junailee väärennettyjä passeja kuolemanvaarassa oleville juutalaisille, toimii "pos...

Kirjaraportti 260. John Williams: Stoner (1965, suom. Ilkka Rekiaro 2015, Bazar).   Pienviljelijän poika lähtee lukemaan agronomiksi, mutta päätyy kirjallisuusluennolle kohtalokkain seurauksin. Stonerista tuli moderni klassikko aikamoisella viipeellä. Tuoreeltaan sitä myytiin pari tuhatta kappaletta, mutta 40 vuotta myöhemmin, kirjailijan kuoltua, romaanista otettiin uusi painos, ja käännökset levisivät lopulta Suomeenkin. Isä jatkaa tilanpitoa yksin, kunnes kuolee pellolle. Romaani on pojan elämäkerta. Hänkin kuolee työnsä ääreen. Samanlainen puurtaja kuin isänsä, harmaa apulaisprofessori Missourin yliopistossa. William Stoner elää tavallisen elämän. Sosiaalinen nousu pellolta akateemiseen keskiluokkaan, onneton avioliitto, yksi intohimoinen rakkaus. Eipä ihmeitä. Pari maailmansotaa alkaa ja loppuu (mitä tuhlausta!). Williams kirjoittaa kauniisti mutta lakonisesti. Teksti vie saman tien mennessään. Aika isoilla kaarilla kuljetaan. Naturalistinen arki pitää arvailla. E...

Kirjaraportti 259. Vincenzo Latronico: Täydellistä (2022, suom. Leena Rantanen, 2026, Gummerus). Ennen oli helpompaa. Elämä oli silloinkin toisaalla, mutta sinne pääsi taksilla (Jari Tervo 1990). Internet pilasi kaiken, etenkin sosiaalinen media, joka niin vastustamattomasti kertoo, miltä onnellisen ja hyvän elämän kuuluu näyttää. Italialaisen Vincenzo Latronicon hittiromaanissa Berliinissä asuva nuoripari onnistuu kuratoimaan elämästään melkein täydellistä. Instagramissa ja Airbnb:ssä kaikki näyttää olevan 5/5. Jotain silti puuttuu, tyytymättömyys alkaa jäytää. He ovat muuttaneet Berliiniin jostain Etelä-Euroopan isosta kaupungista -00-luvun lopulla. He haluavat toteuttaa henkilökohtaisia intohimojaan ja päätyvät Berliiniin, kuten kaikki muutkin siihen aikaan päätyivät. He ovat diginatiiveja ja myös diginomadeita, vaikka sanaa inhoavatkin. Tekevät freelancereinä työtä kotoa ja kahviloista, juovat ipaa, käyvät näyttelyissä. Syövät kauniit ruoka-annoksensa juuri oikeanlaisis...

Kirjaraportti 258. Urmas Vadi: Kuun toinen puoli (2023, suom. Petteri Aarnos 2025, Enostone). Aven koira inhosi Andreasta. Se jopa tunnisti Andreakselta tulevat puhelut ja alkoi haukkua jo minuuttia ennen.   Kuun toinen puoli kertoo Tomin perheen ja suvun tarinan. Tai oikeastaan tarinat. Ei tämän ihan satua ole, mutta hykerryttäviä sattumuksia on perheelle kasautunut. Värikkäitä hahmoja vilisee ydinperheestä hulluun Andreas-setään sekä vaariin, joka kuolee vankileirille, mutta palaa silti kotiin.   Meininki tuo mieleen 1980-luvun John Irvingin. Paitsi ettei kaikki liity seksiin. Ytimessä ovat perhesuhteet. Kirjan nimi viittaa ihmissuhteiden vaikeuteen. Näemme läheisistäkin yleensä vain sen mitä näemme.   Tom kertoo, ja hyvin kertookin. Melkein kaiken tietävä minäkertoja saa tekstin kulkemaan. Tom eli Toomas on perheen nuorin, syrjään vetäytyvä, peräkammarityypin drop-out-sankari.   Jossain välissä Tomin teinivuosina Neuvosto-Eesti muuttuu itsenäiseksi Viroksi. Ankeat...

Kirjaraportti 257. Raimo Karhila: Pesonen ja pankkimiehet (1982, WSOY). Joitain kirjoja tulee luettua uudestaan ja uudestaan, vaikka ne eivät ole mitenkään erityisiä. Pesonen kuuluu tähän sarjaan. Sarjamaista toimintajännitystä 1980-luvun alusta. Sopivan syheröinen juoni, kuivahkoa huumoria sekä päähenkilö, jossa yhdistyvät Olavi Susikosken asiallisuus, Raidin asiattomuus ja Ethan Huntin suvereeni meininki. Ei mikään poliisi, muttei ihan rosvokaan. Sarjan ensimmäisen osan löysin joskus isän hyllystä, tämän toisen Ervastin divarista Torkkelinkadulta. Nyt Pesosta tarvitaan lopettamaan pankkiryöstökoplan toiminta. Samalla hänen pitää kerätä talteen 30 kilon heroiinilasti ja vältellä sen perässä liikkuvien ammattilaisten luoteja. Jos lähtee analysoimaan, niin paha sanoa, mikä muu kuin kovat kannet tämän lopulta erottaa Morgan Kanesta, Jerry Cottonista ja kumppaneista. Edes päähenkilöstä ei syvempää syvyyttä löydy. Sielujen mutapohjia ei tongita, kuten myöhemmin tuli tavaksi. ...

Kirjaraportti 256. Gustave Flaubert: Rouva Bovary (1857, suom. Anna-Maija Viitanen 2005 WSOY). Vapaus, veljeys ja oikeus loistokkaaseen elämään! Paitsi että paskat vapaudesta ja veljeydestä. Rouva Bovary on edelleen 150 vuoden iässä täydellisen moderni hahmo! Hän lukee liikaa romanttista kirjallisuutta ja menettää realiteettien tajun. Maalaiselämä kylälääkärin rouvana ei riitä. Pitää saada romantiikkaa, jännitystä, Pariisin hajua, pieni aavistus Brad Pittistä ja Louis Vuittonin laukusta. Ja tietysti jakaa tämä kaikki Instagramiin. Kesäloman kunniaksi siis sukellus klassikkoaltaan syvän pään kaikkein syvimpään. Tällä kertaa luulen jopa ymmärtäväni, miksi tämä on klassikko. Kuohuttavaa settiä, mutta Flaubert lähinnä toteaa ja kuvailee hirmutyöt ilman moraalisia tuomioita. Rouva Bovary pettää miestään kahden tätä jännittävämmän herrasmiehen kanssa pitkissä sivusuhteissa. Luultavasti juuri tämä seksipuoli teki kirjasta aikanaan niin järisyttävän. Itse ajattelen, että seksi ei kuitenkaan ol...