Kirjaraportti

Kirjaraportti 261. Philippe Collin: Ritzin baarimestari (2024, suom. Saana Rusi, 2026, Siltala). Jos haluaa saada realistisen kuvan tavallisten pariisilaisten arjesta natsimiehityksen vuosina 1940–44, Ritzin baarimestari on väärä valinta. Vuonna 1898 perustettu Hôtel Ritz Paris oli jo tuolloin eräs maailman hienoimmista alallaan. Hotellissa majoittui sodan aikana muun muassa valtakunnanmarsalkka Hermann Göring. Samppanja virtasi, martiineja sekoiteltiin. Cocktaileihin löytyi mansikat ja vadelmat, vaikka muu kaupunki kärvisteli nälässä. Romaani kertoo pääbaarimestari Frank Meierista. Hän on oikea ihminen ja tapahtumillakin jonkinlainen yhteys todellisuuteen. Meier oli – ainakin kirjassa – juutalainen, mutta onnistui salaamaan sen. Sodan aikana Meier palveli baarissaan korkea-arvoisia natseja ja Pariisin kermaa. Lähtökohdat romaanille kuulostavat siis kiinnostavilta. Ja onhan tässä monenlaista: Meier junailee väärennettyjä passeja kuolemanvaarassa oleville juutalaisille, toimii "pos...

Kirjaraportti 260. John Williams: Stoner (1965, suom. Ilkka Rekiaro 2015, Bazar).   Pienviljelijän poika lähtee lukemaan agronomiksi, mutta päätyy kirjallisuusluennolle kohtalokkain seurauksin. Stonerista tuli moderni klassikko aikamoisella viipeellä. Tuoreeltaan sitä myytiin pari tuhatta kappaletta, mutta 40 vuotta myöhemmin, kirjailijan kuoltua, romaanista otettiin uusi painos, ja käännökset levisivät lopulta Suomeenkin. Isä jatkaa tilanpitoa yksin, kunnes kuolee pellolle. Romaani on pojan elämäkerta. Hänkin kuolee työnsä ääreen. Samanlainen puurtaja kuin isänsä, harmaa apulaisprofessori Missourin yliopistossa. William Stoner elää tavallisen elämän. Sosiaalinen nousu pellolta akateemiseen keskiluokkaan, onneton avioliitto, yksi intohimoinen rakkaus. Eipä ihmeitä. Pari maailmansotaa alkaa ja loppuu (mitä tuhlausta!). Williams kirjoittaa kauniisti mutta lakonisesti. Teksti vie saman tien mennessään. Aika isoilla kaarilla kuljetaan. Naturalistinen arki pitää arvailla. E...

Kirjaraportti 259. Vincenzo Latronico: Täydellistä (2022, suom. Leena Rantanen, 2026, Gummerus). Ennen oli helpompaa. Elämä oli silloinkin toisaalla, mutta sinne pääsi taksilla (Jari Tervo 1990). Internet pilasi kaiken, etenkin sosiaalinen media, joka niin vastustamattomasti kertoo, miltä onnellisen ja hyvän elämän kuuluu näyttää. Italialaisen Vincenzo Latronicon hittiromaanissa Berliinissä asuva nuoripari onnistuu kuratoimaan elämästään melkein täydellistä. Instagramissa ja Airbnb:ssä kaikki näyttää olevan 5/5. Jotain silti puuttuu, tyytymättömyys alkaa jäytää. He ovat muuttaneet Berliiniin jostain Etelä-Euroopan isosta kaupungista -00-luvun lopulla. He haluavat toteuttaa henkilökohtaisia intohimojaan ja päätyvät Berliiniin, kuten kaikki muutkin siihen aikaan päätyivät. He ovat diginatiiveja ja myös diginomadeita, vaikka sanaa inhoavatkin. Tekevät freelancereinä työtä kotoa ja kahviloista, juovat ipaa, käyvät näyttelyissä. Syövät kauniit ruoka-annoksensa juuri oikeanlaisis...

Kirjaraportti 258. Urmas Vadi: Kuun toinen puoli (2023, suom. Petteri Aarnos 2025, Enostone). Aven koira inhosi Andreasta. Se jopa tunnisti Andreakselta tulevat puhelut ja alkoi haukkua jo minuuttia ennen.   Kuun toinen puoli kertoo Tomin perheen ja suvun tarinan. Tai oikeastaan tarinat. Ei tämän ihan satua ole, mutta hykerryttäviä sattumuksia on perheelle kasautunut. Värikkäitä hahmoja vilisee ydinperheestä hulluun Andreas-setään sekä vaariin, joka kuolee vankileirille, mutta palaa silti kotiin.   Meininki tuo mieleen 1980-luvun John Irvingin. Paitsi ettei kaikki liity seksiin. Ytimessä ovat perhesuhteet. Kirjan nimi viittaa ihmissuhteiden vaikeuteen. Näemme läheisistäkin yleensä vain sen mitä näemme.   Tom kertoo, ja hyvin kertookin. Melkein kaiken tietävä minäkertoja saa tekstin kulkemaan. Tom eli Toomas on perheen nuorin, syrjään vetäytyvä, peräkammarityypin drop-out-sankari.   Jossain välissä Tomin teinivuosina Neuvosto-Eesti muuttuu itsenäiseksi Viroksi. Ankeat...

Kirjaraportti 257. Raimo Karhila: Pesonen ja pankkimiehet (1982, WSOY). Joitain kirjoja tulee luettua uudestaan ja uudestaan, vaikka ne eivät ole mitenkään erityisiä. Pesonen kuuluu tähän sarjaan. Sarjamaista toimintajännitystä 1980-luvun alusta. Sopivan syheröinen juoni, kuivahkoa huumoria sekä päähenkilö, jossa yhdistyvät Olavi Susikosken asiallisuus, Raidin asiattomuus ja Ethan Huntin suvereeni meininki. Ei mikään poliisi, muttei ihan rosvokaan. Sarjan ensimmäisen osan löysin joskus isän hyllystä, tämän toisen Ervastin divarista Torkkelinkadulta. Nyt Pesosta tarvitaan lopettamaan pankkiryöstökoplan toiminta. Samalla hänen pitää kerätä talteen 30 kilon heroiinilasti ja vältellä sen perässä liikkuvien ammattilaisten luoteja. Jos lähtee analysoimaan, niin paha sanoa, mikä muu kuin kovat kannet tämän lopulta erottaa Morgan Kanesta, Jerry Cottonista ja kumppaneista. Edes päähenkilöstä ei syvempää syvyyttä löydy. Sielujen mutapohjia ei tongita, kuten myöhemmin tuli tavaksi. ...

Kirjaraportti 256. Gustave Flaubert: Rouva Bovary (1857, suom. Anna-Maija Viitanen 2005 WSOY). Vapaus, veljeys ja oikeus loistokkaaseen elämään! Paitsi että paskat vapaudesta ja veljeydestä. Rouva Bovary on edelleen 150 vuoden iässä täydellisen moderni hahmo! Hän lukee liikaa romanttista kirjallisuutta ja menettää realiteettien tajun. Maalaiselämä kylälääkärin rouvana ei riitä. Pitää saada romantiikkaa, jännitystä, Pariisin hajua, pieni aavistus Brad Pittistä ja Louis Vuittonin laukusta. Ja tietysti jakaa tämä kaikki Instagramiin. Kesäloman kunniaksi siis sukellus klassikkoaltaan syvän pään kaikkein syvimpään. Tällä kertaa luulen jopa ymmärtäväni, miksi tämä on klassikko. Kuohuttavaa settiä, mutta Flaubert lähinnä toteaa ja kuvailee hirmutyöt ilman moraalisia tuomioita. Rouva Bovary pettää miestään kahden tätä jännittävämmän herrasmiehen kanssa pitkissä sivusuhteissa. Luultavasti juuri tämä seksipuoli teki kirjasta aikanaan niin järisyttävän. Itse ajattelen, että seksi ei kuitenkaan ol...

Kirjaraportti 255. E. L. Doctorow: Kynämies (1984, suom. Kalevi Nyytäjä 1989, Tammi). Onko tämä novellikokoelma vai esittääkö vain? Epäilyttävää, postmodernia kikkailua joka tapauksessa. Näpistin Kynämiehenkin työpaikan kirjastosta . Perusteina tyylikäs kansi ja kiinnostava kirjoittaja, jolta luin pari vuotta sitten romaanin " Homer ja Langley ". Kokoelma alkaa kuudella novellilla. Niitä seuraa pienoisromaani "Runoilijoiden elämäkertoja", jossa novellit paljastuvat minäkertojan, kirjailija Jonathanin aiemmin kirjoittamiksi. Tekstien taso heittelee. Vaikea niitä muutenkaan on nähdä hallittuna kokonaisuutena: aiheet, tyylit, miljööt, aikakaudet vaihtelevat. Aloitus herättää lupauksia. Jonathan-niminen teinipoika joutuu kirjoittamaan kirjeitä kuolleen isänsä nimissä muka kaukaa Arizonasta. Mummolle ei saa paljastaa isän kuolemaa. Pikakurssi sukujännitteisiin ja aikuisten valtapeleihin. Muutamassa tekstissä huomio kiinnittyi lopun rajuun käänteeseen. "V...

Kirjaraportti 254. Ian McEwan: Mustat koirat (1992, suom. Leevi Lehto 1994, Otava). Pakkasin juuri työpaikkani kirjaston kaikki 1500 kirjaa pahvilaatikkoihin. Rekka kävi aamulla hakemassa. Viisi kirjaa varastin itselleni. Tämä oli niistä yksi. Varhaisehkoa McEwania. Ristiriitainen vastaanotto tuoreeltaan. Nyt 30 vuotta myöhemmin arvelen välityöksi. Nelikymppinen kulttuurityöläinen kertoo appensa ja anoppinsa – Bernardin ja Junen – rakkaustarinaa. Kaksi sodan aikana Lontoossa toisensa löytänyttä akateemista kommunistia. Häämatkalla tapahtui jotain kummallista, joka käänsi puolisot erilleen. Anoppi ryhtyi etsimään henkisyyttä. Appi piti kiinni kylmästä tieteellisestä maailmankuvasta. Yhteiselosta tuli mahdotonta, mutta eivät he päässeet toisistaan ihan irtikään. McEwan rakentaa monimutkaisen konstruktion. Parisuhde ja perhe-elämä yhdistyvät sotaan, kommunismiin ja natseihin. Yhdessä laajassa luvussa todistetaan Berliinissä päivää, jolloin muuri murtuu. Appiukko katselee museoksi muutettu...

 Kirjaraportti 253. Veikko Huovinen: Siintävät vuoret (1959, Otava). Tämä saattaa olla Veikko Huovisen oudoin teos. Vilpitön ja tervehenkinen kuvaus metsäluonnosta sekä nuoren miehen ihastumisesta.   Pohdiskelua unelmien tavoittelusta. Havaintoja siitä, kuinka ihminen lopulta on yksin, vaikka välillä joku vierellä kulkeekin. Ja ihan ilman huumorin turvaa.   Häpeämätön voi olla näinkin.   20-vuotias Reima saa metsätyömaalla erikoisen tehtävän. Hänen pitää lähteä eräoppaaksi nuorelle naiselle metsän läpi kohti vaarajonoa ja sen yli. Muutaman päivän vaellus.   Reima oli katsellut horisontissa siintäviä vuoria jo pitkään. Vuorilla hän pettyy. Vuori osoittautuu kiveksi, vuoreksi. Kun katsoo lounaaseen, siellä häämöttävät toiset vuoret. Mäeltä näkyy toinen mäki, kuten Laila Hirvisaari sanoisi.   Vuonna 1959 Huovinen oli 32-vuotias, asemansa vakiinnuttanut humoristi - Havukka-ahon ajattelijan kirjoittanut. Myöhemmin sävy happani satiiriseksi, pisteliääksi. Tuli Ve...

Kirjaraportti 252. Lina Wolff: Ruumiit jotka hautasimme (2025, suom. Sirkka-Liisa Sjöblom 2026, Otava). Omenapuu kannattaa istuttaa, vaikka huomenna tulisi maailmanloppu. Puun alle voi piilottaa ruumiin. Ruumiit jotka hautasimme kertoo kahden orposisaruksen kasvutarinaa sijaisäidin ja sijaisisän maatilalla Skånessa. Ankeaa seutua. Vatipäitä, pervoja ja pedofiilejä, kuten tarinaa kirjoittava pikkusisko Jolly heti muistuttaa. Oma perhe pyörittää romuttamoa ja sikalaa, eli likaa, saastaa ja hulluutta tursuaa kotinurkissakin. Kasvutarina saattaa siis olla terminä liioitteleva. Selviytyminen on lähempänä totuutta. En taida tehdä suurta juonipaljastusta, kun kerron, että ruumiita tässä tosiaan haudataan. Kostosta on pääosin kyse, jos kohta epäonnisista sattumistakin. Koston enkelillä kynttilä lepattaa epävakaalla liekillä. Tämä oli minulle hankala romaani. Vastaanottimen virittäminen oikealle taajuudelle vei aikaa. Mutta särinä loppui aikanaan ja nautittavaa meininkiähän Wolff tässä tarjoile...

Kirjaraportti 251. Yang Shuang-zi: Matkapäiväkirja Taiwanista (2020, suom. Rauno Saunio 2026, Aula & Co). Edes Viisikoissa ei syöty näin paljon. Onigireja, umebosheja, nuudeleita, osterimunakasta, kalmarisahimia, haudutettua porsaan vatsaa. Kasveja, kaloja, ruokalajeja vilahtelee, kun päähenkilö tyydyttää ruokahaluaan eri puolilla saarta. Lukija kärvistelee ähkyssä. Ruokapuhe peittää kielletymmät intohimot. Kirjailijan ja hänen taiwanilaisen tulkkinsa – kahden nuoren naisen – ystävyyden luonnetta pitää arvailla. Japanilainen kirjailija viettää vuoden Taiwanissa. Tutustuu maahan ja luennoi romaanistaan. Kirjoittelee kotimaan lehtiin kertomuksia Japanin eksoottisesta siirtomaasta. Romaanissa mikään ei ole sitä, miltä näyttää. Teos uskottelee alkusanoissa, alaviitteissä ja kolmessa erillisessä jälkikirjoituksessa olevansa vanha matkapäiväkirja vuoden 1938 reissulta. Rakkaustarinahan tämä pohjimmiltaan on. Vähän kuin Ruotsin-laivan buffet-pöytään sijoittuva Tuhkimo tai Pre...

Kirjaraportti 250. Joel Haahtela: Talvikappeli (2026, Otava). Talvikappeli ei kerro astianpesukoneen täytöstä vaikka voisi. Ainutkertainen ja ikuinen kohtaavat. Joka päivä, astia kerrallaan, maailma valmistuu. Synnit pestään, mutta aina koittaa uusi huominen. Joel Haahtelan ikuisuuskuvasto on klassisempaa. Pienoisromaanissa maalataan freskoja keskiajan Pohjois-Italiassa. Ruhtinas rakensi kappelin ja kysyy maalarilta, sovittaako teko hänen syntinsä. Eletään vuotta 1348 Mantovassa. Alueella riehuu rutto, joka tappaa puolet väestöstä. Suomesta on vaikea hahmottaa, että tuohon aikaan Mantovan kaupungissa oli eletty, tehty syntiä ja kaduttu jo tuhansien vuosien ajan. Maalari kertoo työstään ja pikku tapahtumista. Vähän kuin päiväkirjalle, lyhyissä luvuissa, välähdyksinä, usein aforistisesti. Maalaaminen on hidasta ja toisteista. Tekijä kokee palvelevansa Jumalaa. Kappelin kummallekin sivulle kolme maalausta, alttaripäätyyn tärkein kuva. Aiheeksi annettiin Jeesuksen viimeiset pä...

Kirjaraportti 249. Maylis de Kerangal: Jälkimaininkeja (2024, suom. Ville Keynäs ja Anu Partanen 2026, Siltala). Parhaat romaanit herättävät ajatuksia. Esimerkiksi tällaisia: Jos voitan Lotossa, lähden junalla Le Havreen. Tutustun arkkitehtuuriin. Se on kuuluisaa ja ilmeisen rumaa, Unescon maailmanperintökohde. Liittoutuneet pommittivat Englannin kanaalin rannikkokaupungin toisen maailmansodan lopussa kirjaimellisesti atomeiksi. Tilalle tehtiin betonista uusi ehompi. Päähenkilö palaa lapsuutensa ja nuoruutensa Le Havreen, koska murha. Keski-ikäinen mies löytyy satama-altaasta taskussaan naisen puhelinnumero. Onko hän se nuoruuden rakas joka lähti, eikä koskaan soittanut? Dekkarimaisesta alusta huolimatta jotain muuta tässä selvitellään kuin murhaa. Nainen pohtii elämäänsä. Paluu Pariisista juurille Le Havreen nostaa mieleen kaikenlaista. Kuten uimarannan, elokuvateatterin ja sen pojan biljardisalilta. Koulun päättötyötä varten hän haastatteli Le Havren pommituksista selvi...

Kirjaraportti 248. Sarah Wynn-Williams: Edesvastuutonta väkeä – Tarina vallasta, ahneudesta ja idealismin hylkäämisestä (2025, suom. Taru Luojola 2026, Kosmos). Tiesin, että Facebook on Saatanasta, mutta nyt osaan perustella sen yksityiskohtaisemmin. Kirjan mukaan yhtiö manipuloi vaaleja, kärjistää aggressiota, suhtautuu ihmisoikeuksiin ja yksityisyyteen välinpitämättömästi. Yhtiö myy mainostajille masentuneita lapsia houkuttelevana kohderyhmänä. Tekonsa yhtiö peittelee valheilla. Sarah Wynn-Williams kertoo yhtiöstä sisältäpäin. Hän sanoo tahtoneensa 2009 yhtiöön töihin, kun näki siinä megatrendin, joka muuttaa maailmaa. Diplomaattina työskennellyt juristi oivalsi, että palvelu kasvaa valtioita mahtavammaksi. Hän halusi Facebookiin, jotta voisi auttaa yhtiötä toimimaan kuin vastuullinen kansainvälinen toimija. Ei mennyt ihan nappiin. Kansainvälisistä suhteista vastaavana johtajana Wynn-Williams kyllä opasti Mark Zuckerbergin ja kumppanit seurustelemaan pääministerien ja p...

Kirjaraportti 247. Arno Juutilainen: Sunny Car Center ja muita kuntapäättäjien surkuhupaisia liiketoimia (2025, Johnny Kniga). Välillä pitää lukea ammattikirjallisuutta. Hämeenlinnaan puuhattu Sunny Car Center on koomisimpia esimerkkejä kunnallisen päätöksenteon ja liike-elämän vauhtiveikkojen rakkausliitosta. Vertailukohtana tulee mieleen lähinnä Frendien Rachelin ja Rossin kaatokännihäät Las Vegasissa. Kukaan ei oikein tiedä, miten ihmeessä siinä näin kävi ja mitkä olivat motiivit. Kumpikin odysseia päättyi oikeuteen. Arno Juutilainen on kokenut toimittaja Hämeen Sanomista. Kohta 20 vuotta jatkunut saaga käydään kirjassa läpi aika perusteellisesti, mutta journalistisen sujuvasti. Mukana on tiiviisti esimerkkejä muidenkin kuntien vastaavista hullutuksista. (Fly Lappeenrannan tapausta seurasin itsekin aikanani Etelä-Saimaassa.)  Kirjan luettuanikaan en ymmärrä, mitä "pääkonna" oikein tavoitteli. Uskoiko hän todella, että hämeenlinnalaiselle pellolle voisi syntyä suomalaisen a...

Kirjaraportti 246. Elizabeth Strout: Haluan kuulla kaiken (2024, suom. Kristiina Rikman 2026). The Best of. Elizabeth Stroutin uusimpaan on yhdistetty Lucy Barton , Olive Kitteridge ja kaikki keskeisimmät sivuhahmotkin molemmista kirjasarjoista. Varsinainen keskushenkilö on Bob, nuorempi Burgessin pojista . Casting nostaa odotuksia. Kootut viisaudet tai jotain. Ja just sellainen tämä on, jopa ylenpalttisesti. Samalla ehkä hyvästijättö vanhalle. Stroutilta ilmestyi juuri Yhdysvalloissa uusi romaani, eikä siinä nähdä tuttuja nimiä. Stroutista on hankala olla pitämättä. Hänellä riittää empaattista mutta tarkkaa silmää ihmisten epävarmuudelle ja haperuudelle, sille ettemme tunne edes itseämme. Perusongelma toistuu: "Sydän halajaa, mitä halajaa". Tässä isoin sydän kuuluu Bob Burgessille, jonka sydän halajaa, vaikka naimisissa ei pitäisi. Ikääkin on. Haluan kuulla kaiken. Nimi viittaa tarinoihin. Pikkukaupungin vanhainkodissa asuva Olive kertoo ensimmäisen Lucylle. Ihm...

Kirjaraportti 245. Erkka Mikkonen: Homona Putinin Venäjällä (2026, WSOY). Eka mä olin että mitä järkee lähestyä Venäjää homokärjellä. Mut sit mä tajusin.    Homous on ytimessä. Kun Vladimir Putin aloitti täysimittaisen hyökkäyssotansa Ukrainassa 2022, hän perusteli tekojaan perhearvoilla, vanhan hyvän konservatiivisen elämänmuodon puolustamisella. Länsi on ne muka hukannut, ja homostelun salliminen sen todistaa.  Erkka Mikkonen asui Pietarissa ja Moskovassa vuosina 2009–2022. Hän tuli tunnetuksi Ylen toimittajana ja kirjeenvaihtajana. Kun hän muutti Pietariin, hän koki meiningin melko suvaitsevana HLBT+-ihmisille. Muutos alkoi Putinin hallinnon vaihdettua strategiaa: aiemmin se yritti pitää tyytyväisenä liberaalit kaupunkilaiset, kunnes katse kääntyi maaseudulle ja vanhempaan konservatiiviseen porukkaan. Uskonnon ja "perhearvojen" lisäksi mukaan sopi vanhan neuvostoajan mahdin ja sotilasvoiman ihailu, machopullistelu. Mikkonen yhdistelee omia kokemuksiaan venäläisen yhtei...

Kirjaraportti 244. Marjo Niemi: Kaikkien menetysten äiti (2017, Teos). 203 sivua tauotonta, maanista pajatusta. Kirjailijan valinta tekee lukukokemuksesta raskaan ja ankean. Noh, miksipä kaiken pitäisi olla helppoa ja kivaa? Monan työpäivä kodinkoneliikkeen varastossa saa yllättävän käänteen. Hän eksyy ja huomaa olevansa valaistulla näyttämöllä keskellä pimeyttä. Yleisöä ei näy, mutta näyttämöllä olevassa kärryssä makaa kuollut äiti peitteen alla. Äidistä ja äitisuhteesta tässä on kyse - niitä Monan monologit pääosin käsittelevät. Hän kokee jääneensä paitsi kosketusta ja läheisyyttä. Kertojan oma tilanne vaikuttaa psykoosilta. Ymmärrettävästi myös tulkinnat ja syytökset vyöryvät siksi jyrkän kohtuuttomina. Laiminlyöntien konkreettinen olemus ei minulle selvinnyt. Välillä äiti vastailee. Loppua kohden Mona piipahtelee kotonakin. Mies ja päiväkoti-ikäinen tytär suhtautuvat lempeän ymmärtävästi äitiin, jonka orientoituminen tilaan ja aikaan horjahtelee. Niemen kirjan hieno...

  Kirjaraportti 243. Alia Trabucco Zerán: Puhdas (2022, suom. Emmi Ketonen 2026, Tammi).   Estela Garcia lupaa kertoa kaiken, alusta alkaen. Mutta mikä on alku?   Nainen muuttaa 33-vuotiaana köyhästä etelästä tuhannen kilometrin päähän Santiago de Chileen varakkaan perheen kotiapulaiseksi. Onko se alku? Vai onko äiti alku? Hänkin oli kotiapulainen - ja rakas - ja osasi varoittaa tytärtä ammatista.   Seitsemän vuoden ajan Estela pesee perheen pyykit ja vessat, laittaa ruoan, asuu keittiön takana pikkuhuoneessaan, tietää perheen salaisuudet (rottia välikatossa!).   Häntä ei kohdella huonosti. Asetelma vain on sietämätön. Estela on paikalla aina mutta näkymätön. Kun hän lopettaa puhumisen, isäntäpari ei edes huomaa.   Romaani kertoo periytyvistä luokkaeroista ja epäoikeudenmukaisuudesta. Tässä olisi mahdollisuus raastavaan kuvaukseen ja sydänveren roiskutteluun, mutta Alia Trabucco Zerán pysyttelee kliinisen viileissä sävyissä. Tykkään.   Estela ei ole ty...

Kirjaraportti 242. Antony Beevor: Rasputin ja Romanovien tuho (2026, suom. Jouni Avelin 2026, WSOY). Boney M:n laulussa on asiavirhe. ”Ra Ra Rasputin, lover of the Russian queen.” Antony Beevorin mukaan Rasputin toimi keisarinna Aleksandralle vain henkisenä opastajana!  Kirjassa riittää pelkkiä lähdeviitteitä 25 sivua, joten luotan tässä Beevoriin. Ajatus siitä, että Venäjän viimeinen tsaari Nikolai II joutui aisankannattajaksi, syntyi tuoreeltaan. Se ei siis ollut Boney M:n keksintöä. Grigori Rasputinin (1869-1916) ympärillä pörräsi sakea huhujen ja tarinoiden parvi. Beevor pitää näitä oman aikansa valeuutisina. Lopulta ei ollut väliä, harrastiko Rasputin seksiä keisarinnan ja hänen tyttäriensä kanssa. Huhut riittivät rapauttamaan upseerien ja sotilaiden lojaalisuuden. Tarina on uskomaton. Rasputin - Siperiassa syntynyt musikka - pääsee asemaan, jossa keisarinna uskoo lähes sokeasti hänen neuvonsa ja patistaa itsevaltiasta miestään pistämään töpinäksi. Kyse on vaikkapa ministeriva...

Kirjaraportti 241. Robert Louis Stevenson: Aasin kanssa matkalla Sevennien vuorimaalla (1879, suom. 2012 Heikki Salojärvi, Basam Books). Matkakirjoja ei enää kirjoiteta. Miksi kirjoitettaisiin? Ryanair kuljettaa, ja jokainen reissu ikuistuu Instagramiin. 147 vuotta sitten kirjailijan raportti Etelä-Ranskan vuoristosta avasi lukijalle uusia maailmoita. 2000-luvulla Stevensonin ja aasin seikkailut ovat muuttuneet kuriositeetiksi. Kielikin on vanhaa koukeroa. Viittailut sinne ja tänne jäävät tunnistamattomiksi. Miksikö sitten luin? Asiat johtavat toisiin. Ian McEwanin romaanissa ” Mitä voimme tietää ” 2100-luvulla elävä historiantutkija intoili Stevensonin matkakirjasta. Pistin nimen mieleen. Lukijalle raportti tarjoaa maaston kuvausta, koivikkoja, joiden reunalla pyökkejä, paljaita vuorenhuippuja, mustaa puutonta ylänköä, teitä jotka ylittävät Chassezacin laakson pohjalla joen ja kiemurtelevat ylärinteen vihreiden niittyjen kautta ties minne. Ja niin ja niin ja niin edelleen....

Kirjaraportti 240. Anton Tšehov: Kaksintaistelu (1891, suom. 1960 Juhani Konkka, Karisto). Eräs mies väitti, että Mikkeli muistuttaa Tšehovin näytelmää, jossa ikävystynyt eversti juo poliisipäällikön kanssa teetä samovaarista kesäiltana. Siksikin halusin tietää: mikä Tšehov? Jotain pientä olen tainnut häneltä joskus lukea, mutta melko tuntematon suuruus minulle. Yritin sivistää itseäni. Kaksintaistelu saattoi olla huono valinta. Parhaimmillaan Tšehov on kuulemma napakoissa novelleissa. Tämä on pienoisromaani, alun perin jatkokertomus: 200 väljää sivua, paljon turhaa lörpöttelyä. Päähenkilönä velttoilee luvut jättänyt ylioppilas, joka oli karannut naisen kanssa Pietarista Mustanmeren rannalle, vanhaa aviomiestä karkuun. Nyt nainen tuntuu jo tylsältä. Herra suunnittelee uutta pakoa. Suunnittelu lienee turhan aktiivinen sana tässä. Miehen kaikki toiminta on flegmaattista, nautinnonhaluista, aikovaa. Itse asiassa koko yhteisön – alemman yläluokan, virkamiesten, lääkäreiden – oleminen näytt...

Kirjaraportti 239. Carolina Pihelgas: Rajalinja (2024, suom. Anniina Ljokkoi 2025, Sammakko). Kolmekymppinen nainen ajaa keväällä maalle, autiolle sukutalolle. Jättää huonon parisuhteen kaupunkiin. Kaivaa lapiolla maata, niittää putket, istuttaa jotain. Ensin luulen, että kyse on vain miehestä. Kun Liinen kertomus etenee, ymmärrän, että hän haluaa isompaa muutosta. 18-vuotiaana aloitettu huono parisuhde on jatkoa huonolle lapsuudelle. Kolea syyllisyys vaivaa: se ajaa miellyttämään, tyytymään kapeisiin kaavoihin. Liinen pakopaikka on Etelä-Virossa aivan armeijan harjoitusalueen rajalla. Räjähdykset ja ammunta alkavat aamukahdeksalta. Rajalinja on autofiktiota, yhtenä kesänä kirjoitettu tiivis kertomus. En taida kuulua ydinkohderyhmään, mutta luin tämän vaivatta (setämiesulkopuolisuuteni toki tunnistaen). Ääni vaihtelee - syvistä sisäisistä kelailuista lörpöttelevään dialogiin ja messenger-chattiin. Liine ei murehdi vain itseään. Luontokato, ilmastomuutos ja sota. Laukaukset ...