Kirjaraportti

Kirjaraportti 270. Olli Jalonen: Puhdas viiruinen elämä (2026, Otava). En tiennyt tästä mitään, kun aloitin. Hyvä niin. En olisi jaksanut ryhtyä mihinkään sisällissotakirjaan. Hämeenlinnan Rinkelinmäellä alkavat maailmansota, sisällissota, kieltolaki ja IKL. Kerttu ja Kalle ja Kusti ja Aino sekä Musu-Pekka, apteekkari ja Viktor kertovat. Ja onhan niitä muitakin: kirjailijan isovanhempien aikalaisia ja naapureita. Historian käännekohtia pienen paikkakunnan vinkkelistä siis. Valittuja paloja tai näkökulmatekniikkaa. Enempi Mämmilää kuin Pentinkulmaa. Kouluja pitää käydä, kokouksissa juosta. Kokea ja aiheuttaa sankarikuolemaa. Vuosi 1918 oli Suomen historian masentavinta aikaa. Tietoinen viholliskuvien luominen, sitten järjetön teurastus. Kun sanon, etten jaksa uusia sisällissotakirjoja, tarkoitan, että nykyajassakin on kestämistä. Olli Jalonen osaa annostella. Romaani on tiivis, vain 328 sivua. Historian käänteet ja näkökulmien erot tulevat kerrotuiksi. Lukujen väliin sijoit...

Kirjaraportti 269. Ari Wahlsten: Häikäilemättömät (2026, Crime Time).   Täysi kymppi tuli täyteen tätä sarjaa. Kit Karisma, floridalais-helsinkiläinen yksityisetsivä, se vain jaksaa nujuta häikäilemättömien liikemiesten, kovanyrkkisten karpaasien ja petollisten sulotarten ristiaallokossa.   Suosikkisarjani . En ole viime vuosina lukenut mitään muuta vastaavaa yhtä tiiviisti.   Muun muassa Lapinlahden Linnuissa vaikuttanut Wahlsten tuo sinnikkäästi joka kirjaan jotain uutta. Nyt pyöritään suurvaltojen juonitteluissa eli drooneihin ja muuttuvaan sodankäyntiin kytkeytyvässä taistelussa. Miljardien eurojen teknologia- ja sotateollisuushommeleissa henki on halpaa ja konstit monia.   Kit Karisma on ennallaan: musta mies Helsingissä, kuuntelee tangoja, sanailee letkeästi. Raymond Chandlerilta ja Dashiell Hammettilta ammentava juonivetoinen meininki ei ehkä kestä kovin syväluotaavaa henkilökuvausta. Itse kuitenkin jo kaipailisin päähenkilöön ulottuvuuksia.   Moraaliselt...

Kirjaraportti 268. Kristiina Wallin: Laituri (2026, Kustantamo S&S).  Elämä loppuu. Edessä on muutto kerrostaloon odottelemaan kuolemaa. Ja sehän pistää miettimään.  "Meillekö se kaikki tapahtui? Kokonainen elämä?"   Taiteilijapariskunta on asunut meren rannan puutaloa yli 40 vuotta. Mies on kirjoittanut siellä, nainen maalannut, kumpikin pitkän uran. Nyt ei enää jaksa. Voimat ovat hiipuneet, askel heittää.   Hanna maalaa vimmaisesti vielä viimeistä suurta näyttelyään varten, retrospektiivistä. Koko elämä näytille. Taide on ollut koko elämä, tapa olla ja ajatella.   Enemmän hän silti miettii ihmisiä, varsinkin kuolleita, ja sitä lasta, jota ei päätetty hankkia. Kuka minua suree, kun kuolen, ja onko sillä väliä? Masennuksen musta koira nuuhkii kintereillä.   Yllätin itseni lukemalla tämän loppuun ja nauttimalla. Runoilijana tunnettu Kristiina Wallin tarjoilee tajunnanvirtaa lähentelevää kerrontaa: runokuvia ja uninkuvia. Myös sellaista käsitteellistä aj...

Kirjaraportti 267. Pekka Ruissalo: Eppu Normaalista vuosi vuodelta (2026, Readme). Eppu Normaalin ura päättynee tänään illalla Tampereen Ratinalla. Ihan näillä hetkillä. Ajankohtainen bändi. Eppu-kirja tuli minulle ajankohtaiseksi, kun sain sen lahjaksi. Ensimmäinen kirja, jonka mun lapsi koskaan on valinnut ja ostanut mulle. Eli tärkeä. Piti tietysti heti lukea. En juuri lue bändikirjoja. Sen verran olen lukenut, että tiedän, että hyviäkin tehdään. Esimerkiksi Ultra Bra -kirjan muistan sellaisena. Tämä oli aika huono. Valitettavasti.  Hurahdin Eppuihin joskus 1983–1984 talvella, ja olen kuunnellut bändiä enemmän kuin mitään muuta. Aktiivisempi fanitus jäi 1900-luvulle mutta sen verran bändiä tunnen, ettei Ruissalo mitään nyt antanut. Kirja kärsii monesta ongelmasta. Rakenne on ilmeisimpiä. Kun ura käydään läpi vuosi vuodelta, tekstistä tulee luettelevaa ja toisteista. Isot kaaret puuttuvat, analyysi jää tekemättä. Mistään biisistä ei sanota juuri mitään. Tämä on ns. auktorisoimato...

Kirjaraportti 266. Annie Ernaux: Tytön tarina (2016, suom. Lotta Toivanen 2026, Gummerus). Vuoden 1958 tyttö on eri kuin vuoden 1960 tyttö tai vuoden 2016 nainen, joka kirjoittaa vuoden 1958 tytöstä, itsestään. Kesäleirin ohjaajana, juuri 18 vuotta täyttäneenä Annie D. rakastui täysillä vähän vanhempaan ohjaajaan, kypsään 22-vuotiaaseen. Marlon Brandoa muistuttava mies käytti altista tyttöä ja jätti nallin kalliolle.  Suojattua elämää viettänyt tyttö löysi leirillä villin itsensä. Sokka irti ja niin poispäin. Oli "huorahtava", kuten kollegat leirillä kuvasivat. Reilut 50 vuotta myöhemmin kirjailijaksi muuttunut tyttö yrittää selvittää, mitä tapahtui ja miten se hänen elämäänsä vaikutti. Eli kuten hän itse kirjoittaa: "Tutkin kuilua, joka erottaa tapahtumien kauhistuttavan todellisuuden siitä merkillisestä epätoden tunnusta, joka niitä vuosien kuluttua verhoaa." Tapahtuneesta on yli 50 vuotta. Tapahtumien ohessa Ernaux pyöritteleekin paljon itse muistamista. Hänellä ...

Kirjaraportti 265. Paavo Teittinen: Pitkä vuoro - Kuinka moderni orjuus juurtui Suomeen (2025, Gummerus). Luin vasta nyt. Olisi pitänyt aiemmin. Mitä opin? 1. "Pitkä vuoro" tarkoittaa sitä, että tullaan töihin aamulla  ja lähdetään illalla myöhään, eikä ehkä pidetä vapaapäiviä lainkaan. Käsite liittyy lähinnä Aasiasta tuleviin kielitaidottomiin siirtotyöläisiin, jotka painaa parin euron liksalla ja nukkuu jossain keittiön takahuoneessa. 2. Miten niin orjia, onko ne muka kahleilla kiinni? Lähtis vaa menee. Kahle voi olla myös taloudellinen. Jos otit Thaimaassa ison lainan tai myit auton, jotta pääset Suomeen poimimaan marjoja ja "vuolemaan kultaa", niin kyllähän sä yrität haalia epätoivoisia pennejä kasaan eli metsästä marjaa ämpäriin, vaikka kohtelu olisi karseeta ja ruokana lohenpäitä. 3. Aika usein se kahle liittyy työlupaan eli pelkoon siitä, että joutuu pois maasta. Mitä vaihtoehtoja kielitaidottomalla nepalilaisella tai bangladeshilaisella on työllistyä? 4. Suo...

Kirjaraportti 264. Cormac McCarthy: Tie (2006, suom. Kaijamari Sivill 2008, WSOY). Isä, poika ja pyhä henki. Kun pyhä henki palaa maailman mukana tuhkaksi, jäljelle jäävät isä ja poika. Tie ei kerro Jumalasta, mutta jotain raamatullista siinä on. Maailma on loppunut sellaisena kuin sen tunnemme. Isä ja poika kulkevat läpi palaneen maan, koko omaisuus ruosteisessa ostoskärryssä. Etsivät ruokaa tyhjistä taloista. Jokainen vastaantulija on uhka. Jokainen huolehtii vain itsestään.  En ole dystopiakirjallisuutta kovin paljon lukenut. Tuoreemmista Tie muistuttaa asetelmaltaan Emily St. John Mandelin Asema 11 :ää. Paitsi, ettei tuhon syytä kerrota. Ja Asema 11 on paljon valoisampi; toivoa tuo esimerkiksi kulttuuri. Onko elämä mielekästä, jos kaikki energia menee selviytymiseen eikä näkymää parempaan ole? Äiti veti omat johtopäätökset. Isän elämälle tarkoituksen tuo poika. Toisin päin ajatellen isä on pojalle kuin jumala: ainoa yhteys siihen maailmaan, joka joskus oli. Isän ja pojan yhtei...

Kirjaraportti 263. Gordon Corera: Vakooja KGB:n ytimessä – Tositarina arkistonhoitajasta, joka haastoi neuvostotiedustelun (2025, suom. Kyösti Karvonen 2025, Atena). Eläkkeellä oleva 70-vuotias arkistonhoitaja marssii maaliskuussa 1992 Britannian lähetystöön Vilnassa. Mukanaan hänellä on putkikassissa nivaska KGB:n salaisuuksia. Aiemmin Vasili Mitrohin oli käynyt koputtelemassa Yhdysvaltain lähetystön ovella. Siellä ukkelia ei otettu vakavasti, joten hän vaihtoi lähetystöä. Mitrohin ja hänen perheensä loikkaavat Britanniaan marraskuussa 1992. Tuliaisina hän vie reilun kymmenen vuoden aikana kopioidut tiedot Neuvostoliiton synkistä salaisuuksista. Kyse on ehkä suurimmasta vuodosta, jolla neuvostoliittolaista tiedustelutietoa on koskaan päätynyt länteen. Gordon Corera on BBC:llä työskennellyt tiedusteluun erikoistunut toimittaja. Tässä hän vetää yhteen Mitrohinin tapauksen ja sen taustat. Kirja alkaa kuin jännäri liettulaisesta satamasta, jossa loikkaava perhe yritetään saada huomaamatta...

Kirjaraportti 262. Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta (1989, suom. 1990 Helene Bützow, Tammi). Brittiläisen Nobel-kirjailijan pääteos kertoo hovimestarista ja syyllisyydestä. Joku asetelmassa hymyilyttää. Stevens on palvellut hänen ylhäisyyttään moitteettomasti yli 30 vuotta. Sitten lordi kuolee ja Darlington Housen isäntä vaihtuu amerikkalaiseen liikemieheen. Ensiluokkainen hovimestari huomaa muuttuneensa dinosaurukseksi. Luin viime vuonna Ishiguron Japaniin sijoittuvan Menneen maailman maalarin vuodelta 1986. Kirjan teemoissa oli valtavasti yhteistä. Mikä on yksilön vastuu, kun aika vaihtuu ja selviää, että hän on palvellut vääriä aatteita ja ihanteita? Myös kerronta on tuttua. Brittiläisen yläluokan tapa kätkeä hankalat asiat koukeroisten kiertoilmausten ja jäykän ylähuulen taakse muistuttaa japanilaista kulttuuria. Kesällä 1956 Stevens lähtee uuden isäntänsä Fordilla lomamatkalle. Länsi-Englannin nähtävyyksien lisäksi tarkoitus on nähdä Darlington Housen entinen pääe...

Kirjaraportti 261. Philippe Collin: Ritzin baarimestari (2024, suom. Saana Rusi, 2026, Siltala). Jos haluaa saada realistisen kuvan tavallisten pariisilaisten arjesta natsimiehityksen vuosina 1940–44, Ritzin baarimestari on väärä valinta. Vuonna 1898 perustettu Hôtel Ritz Paris oli jo tuolloin eräs maailman hienoimmista alallaan. Hotellissa majoittui sodan aikana muun muassa valtakunnanmarsalkka Hermann Göring. Samppanja virtasi, martiineja sekoiteltiin. Cocktaileihin löytyi mansikat ja vadelmat, vaikka muu kaupunki kärvisteli nälässä. Romaani kertoo pääbaarimestari Frank Meierista. Hän on oikea ihminen ja tapahtumillakin jonkinlainen yhteys todellisuuteen. Meier oli – ainakin kirjassa – juutalainen, mutta onnistui salaamaan sen. Sodan aikana Meier palveli baarissaan korkea-arvoisia natseja ja Pariisin kermaa. Lähtökohdat romaanille kuulostavat siis kiinnostavilta. Ja onhan tässä monenlaista: Meier junailee väärennettyjä passeja kuolemanvaarassa oleville juutalaisille, toimii "pos...

Kirjaraportti 260. John Williams: Stoner (1965, suom. Ilkka Rekiaro 2015, Bazar).   Pienviljelijän poika lähtee lukemaan agronomiksi, mutta päätyy kirjallisuusluennolle kohtalokkain seurauksin. Stonerista tuli moderni klassikko aikamoisella viipeellä. Tuoreeltaan sitä myytiin pari tuhatta kappaletta, mutta 40 vuotta myöhemmin, kirjailijan kuoltua, romaanista otettiin uusi painos, ja käännökset levisivät lopulta Suomeenkin. Isä jatkaa tilanpitoa yksin, kunnes kuolee pellolle. Romaani on pojan elämäkerta. Hänkin kuolee työnsä ääreen. Samanlainen puurtaja kuin isänsä, harmaa apulaisprofessori Missourin yliopistossa. William Stoner elää tavallisen elämän. Sosiaalinen nousu pellolta akateemiseen keskiluokkaan, onneton avioliitto, yksi intohimoinen rakkaus. Eipä ihmeitä. Pari maailmansotaa alkaa ja loppuu (mitä tuhlausta!). Williams kirjoittaa kauniisti mutta lakonisesti. Teksti vie saman tien mennessään. Aika isoilla kaarilla kuljetaan. Naturalistinen arki pitää arvailla. E...

Kirjaraportti 259. Vincenzo Latronico: Täydellistä (2022, suom. Leena Rantanen, 2026, Gummerus). Ennen oli helpompaa. Elämä oli silloinkin toisaalla, mutta sinne pääsi taksilla (Jari Tervo 1990). Internet pilasi kaiken, etenkin sosiaalinen media, joka niin vastustamattomasti kertoo, miltä onnellisen ja hyvän elämän kuuluu näyttää. Italialaisen Vincenzo Latronicon hittiromaanissa Berliinissä asuva nuoripari onnistuu kuratoimaan elämästään melkein täydellistä. Instagramissa ja Airbnb:ssä kaikki näyttää olevan 5/5. Jotain silti puuttuu, tyytymättömyys alkaa jäytää. He ovat muuttaneet Berliiniin jostain Etelä-Euroopan isosta kaupungista -00-luvun lopulla. He haluavat toteuttaa henkilökohtaisia intohimojaan ja päätyvät Berliiniin, kuten kaikki muutkin siihen aikaan päätyivät. He ovat diginatiiveja ja myös diginomadeita, vaikka sanaa inhoavatkin. Tekevät freelancereinä työtä kotoa ja kahviloista, juovat ipaa, käyvät näyttelyissä. Syövät kauniit ruoka-annoksensa juuri oikeanlaisis...

Kirjaraportti 258. Urmas Vadi: Kuun toinen puoli (2023, suom. Petteri Aarnos 2025, Enostone). Aven koira inhosi Andreasta. Se jopa tunnisti Andreakselta tulevat puhelut ja alkoi haukkua jo minuuttia ennen.   Kuun toinen puoli kertoo Tomin perheen ja suvun tarinan. Tai oikeastaan tarinat. Ei tämän ihan satua ole, mutta hykerryttäviä sattumuksia on perheelle kasautunut. Värikkäitä hahmoja vilisee ydinperheestä hulluun Andreas-setään sekä vaariin, joka kuolee vankileirille, mutta palaa silti kotiin.   Meininki tuo mieleen 1980-luvun John Irvingin. Paitsi ettei kaikki liity seksiin. Ytimessä ovat perhesuhteet. Kirjan nimi viittaa ihmissuhteiden vaikeuteen. Näemme läheisistäkin yleensä vain sen mitä näemme.   Tom kertoo, ja hyvin kertookin. Melkein kaiken tietävä minäkertoja saa tekstin kulkemaan. Tom eli Toomas on perheen nuorin, syrjään vetäytyvä, peräkammarityypin drop-out-sankari.   Jossain välissä Tomin teinivuosina Neuvosto-Eesti muuttuu itsenäiseksi Viroksi. Ankeat...

Kirjaraportti 257. Raimo Karhila: Pesonen ja pankkimiehet (1982, WSOY). Joitain kirjoja tulee luettua uudestaan ja uudestaan, vaikka ne eivät ole mitenkään erityisiä. Pesonen kuuluu tähän sarjaan. Sarjamaista toimintajännitystä 1980-luvun alusta. Sopivan syheröinen juoni, kuivahkoa huumoria sekä päähenkilö, jossa yhdistyvät Olavi Susikosken asiallisuus, Raidin asiattomuus ja Ethan Huntin suvereeni meininki. Ei mikään poliisi, muttei ihan rosvokaan. Sarjan ensimmäisen osan löysin joskus isän hyllystä, tämän toisen Ervastin divarista Torkkelinkadulta. Nyt Pesosta tarvitaan lopettamaan pankkiryöstökoplan toiminta. Samalla hänen pitää kerätä talteen 30 kilon heroiinilasti ja vältellä sen perässä liikkuvien ammattilaisten luoteja. Jos lähtee analysoimaan, niin paha sanoa, mikä muu kuin kovat kannet tämän lopulta erottaa Morgan Kanesta, Jerry Cottonista ja kumppaneista. Edes päähenkilöstä ei syvempää syvyyttä löydy. Sielujen mutapohjia ei tongita, kuten myöhemmin tuli tavaksi. ...

Kirjaraportti 256. Gustave Flaubert: Rouva Bovary (1857, suom. Anna-Maija Viitanen 2005 WSOY). Vapaus, veljeys ja oikeus loistokkaaseen elämään! Paitsi että paskat vapaudesta ja veljeydestä. Rouva Bovary on edelleen 150 vuoden iässä täydellisen moderni hahmo! Hän lukee liikaa romanttista kirjallisuutta ja menettää realiteettien tajun. Maalaiselämä kylälääkärin rouvana ei riitä. Pitää saada romantiikkaa, jännitystä, Pariisin hajua, pieni aavistus Brad Pittistä ja Louis Vuittonin laukusta. Ja tietysti jakaa tämä kaikki Instagramiin. Kesäloman kunniaksi siis sukellus klassikkoaltaan syvän pään kaikkein syvimpään. Tällä kertaa luulen jopa ymmärtäväni, miksi tämä on klassikko. Kuohuttavaa settiä, mutta Flaubert lähinnä toteaa ja kuvailee hirmutyöt ilman moraalisia tuomioita. Rouva Bovary pettää miestään kahden tätä jännittävämmän herrasmiehen kanssa pitkissä sivusuhteissa. Luultavasti juuri tämä seksipuoli teki kirjasta aikanaan niin järisyttävän. Itse ajattelen, että seksi ei kuitenkaan ol...

Kirjaraportti 255. E. L. Doctorow: Kynämies (1984, suom. Kalevi Nyytäjä 1989, Tammi). Onko tämä novellikokoelma vai esittääkö vain? Epäilyttävää, postmodernia kikkailua joka tapauksessa. Näpistin Kynämiehenkin työpaikan kirjastosta . Perusteina tyylikäs kansi ja kiinnostava kirjoittaja, jolta luin pari vuotta sitten romaanin " Homer ja Langley ". Kokoelma alkaa kuudella novellilla. Niitä seuraa pienoisromaani "Runoilijoiden elämäkertoja", jossa novellit paljastuvat minäkertojan, kirjailija Jonathanin aiemmin kirjoittamiksi. Tekstien taso heittelee. Vaikea niitä muutenkaan on nähdä hallittuna kokonaisuutena: aiheet, tyylit, miljööt, aikakaudet vaihtelevat. Aloitus herättää lupauksia. Jonathan-niminen teinipoika joutuu kirjoittamaan kirjeitä kuolleen isänsä nimissä muka kaukaa Arizonasta. Mummolle ei saa paljastaa isän kuolemaa. Pikakurssi sukujännitteisiin ja aikuisten valtapeleihin. Muutamassa tekstissä huomio kiinnittyi lopun rajuun käänteeseen. "V...

Kirjaraportti 254. Ian McEwan: Mustat koirat (1992, suom. Leevi Lehto 1994, Otava). Pakkasin juuri työpaikkani kirjaston kaikki 1500 kirjaa pahvilaatikkoihin. Rekka kävi aamulla hakemassa. Viisi kirjaa varastin itselleni. Tämä oli niistä yksi. Varhaisehkoa McEwania. Ristiriitainen vastaanotto tuoreeltaan. Nyt 30 vuotta myöhemmin arvelen välityöksi. Nelikymppinen kulttuurityöläinen kertoo appensa ja anoppinsa – Bernardin ja Junen – rakkaustarinaa. Kaksi sodan aikana Lontoossa toisensa löytänyttä akateemista kommunistia. Häämatkalla tapahtui jotain kummallista, joka käänsi puolisot erilleen. Anoppi ryhtyi etsimään henkisyyttä. Appi piti kiinni kylmästä tieteellisestä maailmankuvasta. Yhteiselosta tuli mahdotonta, mutta eivät he päässeet toisistaan ihan irtikään. McEwan rakentaa monimutkaisen konstruktion. Parisuhde ja perhe-elämä yhdistyvät sotaan, kommunismiin ja natseihin. Yhdessä laajassa luvussa todistetaan Berliinissä päivää, jolloin muuri murtuu. Appiukko katselee museoksi muutettu...

 Kirjaraportti 253. Veikko Huovinen: Siintävät vuoret (1959, Otava). Tämä saattaa olla Veikko Huovisen oudoin teos. Vilpitön ja tervehenkinen kuvaus metsäluonnosta sekä nuoren miehen ihastumisesta.   Pohdiskelua unelmien tavoittelusta. Havaintoja siitä, kuinka ihminen lopulta on yksin, vaikka välillä joku vierellä kulkeekin. Ja ihan ilman huumorin turvaa.   Häpeämätön voi olla näinkin.   20-vuotias Reima saa metsätyömaalla erikoisen tehtävän. Hänen pitää lähteä eräoppaaksi nuorelle naiselle metsän läpi kohti vaarajonoa ja sen yli. Muutaman päivän vaellus.   Reima oli katsellut horisontissa siintäviä vuoria jo pitkään. Vuorilla hän pettyy. Vuori osoittautuu kiveksi, vuoreksi. Kun katsoo lounaaseen, siellä häämöttävät toiset vuoret. Mäeltä näkyy toinen mäki, kuten Laila Hirvisaari sanoisi.   Vuonna 1959 Huovinen oli 32-vuotias, asemansa vakiinnuttanut humoristi - Havukka-ahon ajattelijan kirjoittanut. Myöhemmin sävy happani satiiriseksi, pisteliääksi. Tuli Ve...

Kirjaraportti 252. Lina Wolff: Ruumiit jotka hautasimme (2025, suom. Sirkka-Liisa Sjöblom 2026, Otava). Omenapuu kannattaa istuttaa, vaikka huomenna tulisi maailmanloppu. Puun alle voi piilottaa ruumiin. Ruumiit jotka hautasimme kertoo kahden orposisaruksen kasvutarinaa sijaisäidin ja sijaisisän maatilalla Skånessa. Ankeaa seutua. Vatipäitä, pervoja ja pedofiilejä, kuten tarinaa kirjoittava pikkusisko Jolly heti muistuttaa. Oma perhe pyörittää romuttamoa ja sikalaa, eli likaa, saastaa ja hulluutta tursuaa kotinurkissakin. Kasvutarina saattaa siis olla terminä liioitteleva. Selviytyminen on lähempänä totuutta. En taida tehdä suurta juonipaljastusta, kun kerron, että ruumiita tässä tosiaan haudataan. Kostosta on pääosin kyse, jos kohta epäonnisista sattumistakin. Koston enkelillä kynttilä lepattaa epävakaalla liekillä. Tämä oli minulle hankala romaani. Vastaanottimen virittäminen oikealle taajuudelle vei aikaa. Mutta särinä loppui aikanaan ja nautittavaa meininkiähän Wolff tässä tarjoile...

Kirjaraportti 251. Yang Shuang-zi: Matkapäiväkirja Taiwanista (2020, suom. Rauno Saunio 2026, Aula & Co). Edes Viisikoissa ei syöty näin paljon. Onigireja, umebosheja, nuudeleita, osterimunakasta, kalmarisashimia, haudutettua porsaan vatsaa. Kasveja, kaloja, ruokalajeja vilahtelee, kun päähenkilö tyydyttää ruokahaluaan eri puolilla saarta. Lukija kärvistelee ähkyssä. Ruokapuhe peittää kielletymmät intohimot. Kirjailijan ja hänen taiwanilaisen tulkkinsa – kahden nuoren naisen – ystävyyden luonnetta pitää arvailla. Japanilainen kirjailija viettää vuoden Taiwanissa. Tutustuu maahan ja luennoi romaanistaan. Kirjoittelee kotimaan lehtiin kertomuksia Japanin eksoottisesta siirtomaasta. Romaanissa mikään ei ole sitä, miltä näyttää. Teos uskottelee alkusanoissa, alaviitteissä ja kolmessa erillisessä jälkikirjoituksessa olevansa vanha matkapäiväkirja vuoden 1938 reissulta. Rakkaustarinahan tämä pohjimmiltaan on. Vähän kuin Ruotsin-laivan buffet-pöytään sijoittuva Tuhkimo tai Pr...

Kirjaraportti 250. Joel Haahtela: Talvikappeli (2026, Otava). Talvikappeli ei kerro astianpesukoneen täytöstä vaikka voisi. Ainutkertainen ja ikuinen kohtaavat. Joka päivä, astia kerrallaan, maailma valmistuu. Synnit pestään, mutta aina koittaa uusi huominen. Joel Haahtelan ikuisuuskuvasto on klassisempaa. Pienoisromaanissa maalataan freskoja keskiajan Pohjois-Italiassa. Ruhtinas rakensi kappelin ja kysyy maalarilta, sovittaako teko hänen syntinsä. Eletään vuotta 1348 Mantovassa. Alueella riehuu rutto, joka tappaa puolet väestöstä. Suomesta on vaikea hahmottaa, että tuohon aikaan Mantovan kaupungissa oli eletty, tehty syntiä ja kaduttu jo tuhansien vuosien ajan. Maalari kertoo työstään ja pikku tapahtumista. Vähän kuin päiväkirjalle, lyhyissä luvuissa, välähdyksinä, usein aforistisesti. Maalaaminen on hidasta ja toisteista. Tekijä kokee palvelevansa Jumalaa. Kappelin kummallekin sivulle kolme maalausta, alttaripäätyyn tärkein kuva. Aiheeksi annettiin Jeesuksen viimeiset pä...

Kirjaraportti 249. Maylis de Kerangal: Jälkimaininkeja (2024, suom. Ville Keynäs ja Anu Partanen 2026, Siltala). Parhaat romaanit herättävät ajatuksia. Esimerkiksi tällaisia: Jos voitan Lotossa, lähden junalla Le Havreen. Tutustun arkkitehtuuriin. Se on kuuluisaa ja ilmeisen rumaa, Unescon maailmanperintökohde. Liittoutuneet pommittivat Englannin kanaalin rannikkokaupungin toisen maailmansodan lopussa kirjaimellisesti atomeiksi. Tilalle tehtiin betonista uusi ehompi. Päähenkilö palaa lapsuutensa ja nuoruutensa Le Havreen, koska murha. Keski-ikäinen mies löytyy satama-altaasta taskussaan naisen puhelinnumero. Onko hän se nuoruuden rakas joka lähti, eikä koskaan soittanut? Dekkarimaisesta alusta huolimatta jotain muuta tässä selvitellään kuin murhaa. Nainen pohtii elämäänsä. Paluu Pariisista juurille Le Havreen nostaa mieleen kaikenlaista. Kuten uimarannan, elokuvateatterin ja sen pojan biljardisalilta. Koulun päättötyötä varten hän haastatteli Le Havren pommituksista selvi...

Kirjaraportti 248. Sarah Wynn-Williams: Edesvastuutonta väkeä – Tarina vallasta, ahneudesta ja idealismin hylkäämisestä (2025, suom. Taru Luojola 2026, Kosmos). Tiesin, että Facebook on Saatanasta, mutta nyt osaan perustella sen yksityiskohtaisemmin. Kirjan mukaan yhtiö manipuloi vaaleja, kärjistää aggressiota, suhtautuu ihmisoikeuksiin ja yksityisyyteen välinpitämättömästi. Yhtiö myy mainostajille masentuneita lapsia houkuttelevana kohderyhmänä. Tekonsa yhtiö peittelee valheilla. Sarah Wynn-Williams kertoo yhtiöstä sisältäpäin. Hän sanoo tahtoneensa 2009 yhtiöön töihin, kun näki siinä megatrendin, joka muuttaa maailmaa. Diplomaattina työskennellyt juristi oivalsi, että palvelu kasvaa valtioita mahtavammaksi. Hän halusi Facebookiin, jotta voisi auttaa yhtiötä toimimaan kuin vastuullinen kansainvälinen toimija. Ei mennyt ihan nappiin. Kansainvälisistä suhteista vastaavana johtajana Wynn-Williams kyllä opasti Mark Zuckerbergin ja kumppanit seurustelemaan pääministerien ja p...

Kirjaraportti 247. Arno Juutilainen: Sunny Car Center ja muita kuntapäättäjien surkuhupaisia liiketoimia (2025, Johnny Kniga). Välillä pitää lukea ammattikirjallisuutta. Hämeenlinnaan puuhattu Sunny Car Center on koomisimpia esimerkkejä kunnallisen päätöksenteon ja liike-elämän vauhtiveikkojen rakkausliitosta. Vertailukohtana tulee mieleen lähinnä Frendien Rachelin ja Rossin kaatokännihäät Las Vegasissa. Kukaan ei oikein tiedä, miten ihmeessä siinä näin kävi ja mitkä olivat motiivit. Kumpikin odysseia päättyi oikeuteen. Arno Juutilainen on kokenut toimittaja Hämeen Sanomista. Kohta 20 vuotta jatkunut saaga käydään kirjassa läpi aika perusteellisesti, mutta journalistisen sujuvasti. Mukana on tiiviisti esimerkkejä muidenkin kuntien vastaavista hullutuksista. (Fly Lappeenrannan tapausta seurasin itsekin aikanani Etelä-Saimaassa.)  Kirjan luettuanikaan en ymmärrä, mitä "pääkonna" oikein tavoitteli. Uskoiko hän todella, että hämeenlinnalaiselle pellolle voisi syntyä suomalaisen a...

Kirjaraportti 246. Elizabeth Strout: Haluan kuulla kaiken (2024, suom. Kristiina Rikman 2026). The Best of. Elizabeth Stroutin uusimpaan on yhdistetty Lucy Barton , Olive Kitteridge ja kaikki keskeisimmät sivuhahmotkin molemmista kirjasarjoista. Varsinainen keskushenkilö on Bob, nuorempi Burgessin pojista . Casting nostaa odotuksia. Kootut viisaudet tai jotain. Ja just sellainen tämä on, jopa ylenpalttisesti. Samalla ehkä hyvästijättö vanhalle. Stroutilta ilmestyi juuri Yhdysvalloissa uusi romaani, eikä siinä nähdä tuttuja nimiä. Stroutista on hankala olla pitämättä. Hänellä riittää empaattista mutta tarkkaa silmää ihmisten epävarmuudelle ja haperuudelle, sille ettemme tunne edes itseämme. Perusongelma toistuu: "Sydän halajaa, mitä halajaa". Tässä isoin sydän kuuluu Bob Burgessille, jonka sydän halajaa, vaikka naimisissa ei pitäisi. Ikääkin on. Haluan kuulla kaiken. Nimi viittaa tarinoihin. Pikkukaupungin vanhainkodissa asuva Olive kertoo ensimmäisen Lucylle. Ihm...

Kirjaraportti 245. Erkka Mikkonen: Homona Putinin Venäjällä (2026, WSOY). Eka mä olin että mitä järkee lähestyä Venäjää homokärjellä. Mut sit mä tajusin.    Homous on ytimessä. Kun Vladimir Putin aloitti täysimittaisen hyökkäyssotansa Ukrainassa 2022, hän perusteli tekojaan perhearvoilla, vanhan hyvän konservatiivisen elämänmuodon puolustamisella. Länsi on ne muka hukannut, ja homostelun salliminen sen todistaa.  Erkka Mikkonen asui Pietarissa ja Moskovassa vuosina 2009–2022. Hän tuli tunnetuksi Ylen toimittajana ja kirjeenvaihtajana. Kun hän muutti Pietariin, hän koki meiningin melko suvaitsevana HLBT+-ihmisille. Muutos alkoi Putinin hallinnon vaihdettua strategiaa: aiemmin se yritti pitää tyytyväisenä liberaalit kaupunkilaiset, kunnes katse kääntyi maaseudulle ja vanhempaan konservatiiviseen porukkaan. Uskonnon ja "perhearvojen" lisäksi mukaan sopi vanhan neuvostoajan mahdin ja sotilasvoiman ihailu, machopullistelu. Mikkonen yhdistelee omia kokemuksiaan venäläisen yhtei...