Kirjaraportti

Kirjaraportti 246. Elizabeth Strout: Haluan kuulla kaiken (2024, suom. Kristiina Rikman 2026). The Best of. Elizabeth Stroutin uusimpaan on yhdistetty Lucy Barton , Olive Kitteridge ja kaikki keskeisimmät sivuhahmotkin molemmista kirjasarjoista. Varsinainen keskushenkilö on Bob, nuorempi Burgessin pojista . Casting nostaa odotuksia. Kootut viisaudet tai jotain. Ja just sellainen tämä on, jopa ylenpalttisesti. Samalla ehkä hyvästijättö vanhalle. Stroutilta ilmestyi juuri Yhdysvalloissa uusi romaani, eikä siinä nähdä tuttuja nimiä. Stroutista on hankala olla pitämättä. Hänellä riittää empaattista mutta tarkkaa silmää ihmisten epävarmuudelle ja haperuudelle, sille ettemme tunne edes itseämme. Perusongelma toistuu: "Sydän halajaa, mitä halajaa". Tässä isoin sydän kuuluu Bob Burgessille, jonka sydän halajaa, vaikka naimisissa ei pitäisi. Ikääkin on. Haluan kuulla kaiken. Nimi viittaa tarinoihin. Pikkukaupungin vanhainkodissa asuva Olive kertoo ensimmäisen Lucylle. Ihm...

Kirjaraportti 238. Elizabeth Strout: Burgessin pojat (2013, suom. Kristiina Rikman 2025). Isoveli on ylivoimainen, tietävä ja kadehdittu. Pikkuveli mukava mutta saamaton. Sisko ikävä ja luuseri. Tästä lähdetään. Jokaisella on roolinsa. Näin se menee perheissä. Elizabeth Strout on pyöritellyt romaaneissaan loistavasti perheen dynamiikkaa. Burgessin pojissa huomio on sisarussuhteissa. Taas kerran lapsuus ratkaisee, antaa lähtökohdat, joita on vaikea murtaa. Mutta kyllä ne murtuvat. Esimerkiksi silloin, jos helvetti pääsee irti ja siskon 19-vuotias poika heittää jäisen sianpään moskeijaan ramadanin aikaan Shirley Fallsin pikkukaupungissa Mainessa. Lakimiesveljiä tarvitaan. Burgessin pojat on vanhempaa Stroutia, kirjoitettu ennen Lucy Barton -sarjaa. Tässä hän ei minusta pääse ihan samalle tasolle. Mukana on turhan paljon tavaraa ja ihmisiä: lucybartonmainen viisaus ei ole vielä kiteytynyt. Jotain viisautta silti. Isoveljen petos paljastuu, pallosta häviää ilma. Muille tulee uutta tilaa. ...

Kirjaraportti 174. Elizabeth Strout: Olive Kitteridge (2008, suom. 2020 Kristiina Rikman, Tammi). Olikos tämä episodiromaani vai novellikokoelma? Ehkä enemmän jälkimmäinen. 13:a tarinaa yhdistää Olive Kitteridge, joko sivuhahmona tai pääosassa, eläkkeellä oleva matematiikanopettaja, tylppä, kulmikas nainen. Kertomukset kuvaavat elämän suuria kipupisteitä tai käännekohtia: salarakkauksia, eroja, lähtöjä, pelastumisia. Olen lukenut Stroutilta useamman Lucy Bartonista kertovan romaanin ja pitänyt kaikista. Olive Kitteridge kuuluu varhempaan tuotantoon, ja tästä oli vaikeampi pitää noin kahdesta syystä. Toinen liittyy kirjoitustyyliin. Liikaa hörsellystä: pitkiä virkkeitä, joissa kuvaillaan vaatteiden kuoseja ja kankaita sekä sitä, miltä auringon lämpö tuntuu tässä gladiouluksia kasvavan kukkapenkin vieressä norkkomyrttipensaan varjossa. Ymmärrä toki, että tuo saattaa olla tarpeen, jotta Yhdysvaltain itärannikon pikkukaupungin meiningin saa kuvattua. Ja päälle tyhjät, kotoisat lörpöttelyt ...

Kirjaraportti 130. Elizabeth Strout: Lucy meren rannalla (2022, suom. 2023 Kristiina Rikman, Tammi). Koronaromaani. Useammasta aiemmasta romaanista tuttu Lucy Barton muuttaa NYCistä Maineen virusta pakoon. Korona-ajan ankeuteen ei ole erityisen kiva palata edes romaanissa. Ei tämä onneksi ole pelkkää koronaa. Tutusti tätikertoja Lucy huokailee omia ja perheen kuulumisiaan, mielialojaan, parisuhteita.  Siinä sivussa romaani on taas hyvin poliittinen, mutta ei henkilö- tai puoluetasolla. Lucy - ja varmaankin myös Elizabeth - on selkeästi anti-Trump, mutta aika empaattisesti hän löysi selityksiä rokotevastaiselle, konservatiivispopulistiselle liikkeelle. Samasta paketista siis Kauniit ja rohkeat ja pätevää maailmanselitystä. Tuttuuttaan tämä ei onnistunut enää loksauttamaan leukoja vau-asentoon, mutta onhan tämä Lucy Barton -sarja aika huikea. ****+  

Kirjaraportti 91. Elizabeth Strout: Voi William! (2021, suom. 2022 Kristiina Rikman, Tammi). Lucy Barton ratsastaa jälleen. Kolmas osa oli taas erilainen kuin kaksi aiempaa. Tykkäsin tästäkin. Mukana oli yllätyskäänteitä ja paikalleen loksahtelevia osasia kuin John Irvingillä ikään. Menestyskirjailija Barton kertoo romaanissa ensimmäisestä miehestään Williamista, jonka aikoja sitten jätti. Nyt vanhuuden kynnyksellä oli sopiva hetki muistella liittoa, miestä ja itseään. Lämpimässä hengessä liikutaan juuria etsimässä, ja lukijan annetaan jopa odottaa, että vanha suola saattaisi janottaa. Ensimmäisessä osassa käsiteltiin äitisuhdetta ja perhettä, toisessa laajemmin lapsuuden yhteisöä ja sosiaalista asetelmaa. Kolmosessa palastellaan avioliittoa. Sillä tavalla Strout on johdonmukainen, että parisuhteen analyysissäkin lähtökohdat — lapsuus, luokka, rakastettiinko — ratkaisevat. Sieltä tulevat odotukset ja myös kyvyt. Voi Williamin kertojaratkaisu oli huippu, näennäisen poukkoileva tätikerto...

Kirjaraportti 62. Elizabeth Strout: Kaikki on mahdollista (2017, suom. Kristiina Rikman 2019, Tammi). Ensimmäinen jatko-osa Nimeni on Lucy Bartonille. Kun NOLB vihjaili Lucyn kauheasta lapsuudesta, tässä näytettiin, mitä se käytännössä oli. Tykkäsin tästäkin. Ihan jo siksi, että tämä vastasi NOLBin jättämiin kysymyksiin. Lucy Barton ei esiintynyt romaanissa kuin pienessä roolissa, mutta jännästi hän - tai pitäisikö sanoa hänen haamunsa - onnistui silti olemaan keskushenkilö. Rakenteellisesti tapahtui hauska keikaus. NOLB oli puhdas minäkertomus. Jatko-osa koostuu lukuisista irrallisista, eri henkilöihin keskittyvistä tarinoista, jotka kaikki toki liittyvät jotenkin Lucyyn. Ei tämä ehkä ihan novellikokoelma ole, vaan episodiromaani ennemminkin. Mistä tämä kertoi? Junteista. Keskilännen pikkukaupungin asukkaista, joista moni sinnitteli köyhyydestä parempiin oloihin. Joku jälki ja loppuelämää määrittävä haamusärky lapsuuden häpeästä taisi kaikille jäädä. Kirjoittamisesta vielä: Stroutin k...

Kirjaraportti 60. Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton (2016, suom. Kristiina Rikman 2018, Tammi). Lucy Barton eli ankean lapsuuden perähikiän köyhänä. Lukeminen pelasti hänet New Yorkin keskiluokkaan, mutta traumat seurasivat. Lucy pui menneisyyttään ja reittiään menestyskirjailijaksi. Ei oikein selviä, mitä kaikkea kamalaa hän on joutunut kokemaan, ja ehkä juuri se tästä tekeekin kiinnostavan. Tätä on kovasti kehuttu, ja mahottoman viisaastihan tämä Barton/Strout häpeää ja muita sielun möykkyjä auki kirjaa. Jatko-osia on jo suomeksikin. Niitä kohti seuraavaksi. *****