Kirjaraportti

Kirjaraportti #23. Karin Smirnoff: Sitten menin kotiin (2020, suom. Outi Menna 2022, Tammi). Tämä riemu loppui! Kuvataiteilija-kotiavustaja Jana Kiposta kertovan trilogian viimeinen osa päättyi jonkinlaiseen toiveikkaaseen elämän taitekohtaan, Kippo kertoi menevänsä kotiin.  Etukäteen vähän pelkäsin, että noinkohan juna jaksaa kahden vauhdikkaan pikataipaleen jälkeen vielä kunnialla pääteasemalle, mutta hyvin rullasi ja hommaan tuli jopa ihan uudenlaisia, pastellisempia sävyjä. Vanhat teemat - eli ruumiit, insesti ja vaikeat isäsuhteet - toki edelleen pääosassa. ****+  

Kirjaraportti #22. Tauno Kaukonen: Klaani (1963, Weilin & Göös). Yllättävää tavaraa löytyy kirjaston uutuushyllystä! No, kyse oli uusintapainoksesta 60 vuotta ensijulkaisun jälkeen. Klaani taitaa olla porukoille tutumpi Mika Kaurismäen elokuvana (Sammakoiden suvusta). Kirjana Klaani on synkempi ja vaikuttavampi. Nuori rakkauskin lähinnä ahdistaa ja pelottaa - ainakin päähenkilöä. Hämmästyttävästi Klaania on jossain kuvailtu ”veijariromaaniksi”. Taparikollisuus ja vakavat päihdeongelmat eivät minusta ole lähtökohtaisesti kovin veijarimaisia asioita. Keventävää huumoriakaan ei isommin viljellä. Olen lukenut tämän ekan kerran alle parikymppisenä ja joskus välilläkin ainakin kerran. Ajattelin säästää totuuden eläkkeellelähtöhaastatteluuni, mutta paljastan nyt: Klaani on avainteoksia yhteiskunnallisen ajatteluni pohjalla. Aina kun kokoomuslainen puhuu mahdollisuuksien tasa-arvosta, ajattelen Klaania. Ei ole sattumaa, että tenua juovan pikkurikollisen poika tekee huonoja (vapaita) valint...

Kirjaraportti #21. Ian McEwan: Sementtipuutarha (1978, suom. 2009 Eeva Siikarla, Otava). Kuuluisan kirjailijan esikoisromaani. Ällöttävän makaaberi kuvaus orvoiksi isoon taloon jäävistä teini-ikäisistä. Älyttömän vetävästi hra McEwan kirjoittaa, mutta en ole vielä oikein tajunnut, mistä tässä romaanissa oli kyse. Ihan kuin se olisi jäänyt kesken. Viisikko meets Patric Bateman. ****   

Kirjaraportti #20. Eevi Kuokkanen: Ei sanaakaan (2023, Tammi). Dekkarin lukeminen on tavallista jännempää, jos tuntee kirjailijan. Että mitäköhän tulee? Se ei yllättänyt, että murhakaupunki muistutti kovasti Hankoa. Se yllätti, kuinka vaarallinen paikka Hanko on: ihmistä tapetaan kuin maailmansodassa. Pidin siitä, että romaanissa ei oikeastaan juuri selvitetty rikosta. Näkymätön poliisi hoiteli hommat taustalla. Teksti keskittyi meidän herramme muurahaisiin rikollisten pesässä. Elämät ja historiat iloisesti sotkussa keskenään, kuten pikkukaupungissa (Touhulassa?) pitääkin. Lukija tiesi enemmän kuin päähenkilöt. Rikos aukeni hitaasti. Jännite kasvoi ja mukana oli kunnon elokuvamainen tuplaloppukin. Rikosjuonen ohessa mielen päälle jäi ihmisten pyristely irti lähtökohdistaan. En ole pikkukaupungista alkujani mutta tunnistan kyllä tarpeen. Ja bonukset vielä raikkaista valinnoista päähenkilöiden ammateissa. Pienyrittäjyys kunniaan! ***** (päätin jo etukäteen, että annan täydet tähdet, mutt...

Kirjaraportti #19. Karin Smirnoff: Viedään äiti pohjoiseen (2019, suom. Outi Menna 2022, Tammi). Jana Kipon kummitusjuna kolistelee toisen osuutensa. Matka päättyy ilmalentoon. Klassinen ”Mustanaamio tippui lentokoneesta, mitenköhän sille käy?” -lopetus. Nyt perataan äidin puolen suvun synkkiä salaisuuksia. Uskonlahko yrittää viedä veljen, eikä se tietenkään sovi. Smirnoff ei varsinaisesti ole mikään humoristi. Hän vain tarjoilee hirveydet sillä tavalla toteavasti, että kepeys voittaa ahdistuksen. Vien jatko-osalta yhden tähden pois, kun nuijalla päähän -efekti ei tunnu yhtä rajuna kuin ekalla kierroksella. ****  

Kirjaraportti #18. Jean Echenoz: Pitkä juoksu (2008, suom. Erkki Jukarainen 2010,Tammi). Faktiivinen romaani ihmisveturi Emil Zátopekista. Homma alkaa Tšekkoslovakian miehityksestä 1939 ja päättyy Prahan kevääseen 1968. Zátopek juoksee siinä välillä kolmet olympialaiset, ison joukon maailmanennätyksiä ja mitä kaikkea ehtikään. Ranskalainen kertoja tuo mieleen Elmon uroteoista kertoneet radioselostajat Immon ja Lylyn. Ranskalaisena hänen huumorinsa toki on vähän hillitympää. Myös päähenkilöurheilijoiden saavutuksissa on paljon samaa. Kiitos kirjoittajalle, ettei laverrelut. 127 sivua oli juuri sopiva määrä. Oli kiinnostavaa lukea legendaarisesta urheilijasta. Se jäi kuitenkin kertomatta, mikä Zátopekiä juoksutti ja ylipäänsä mitä hän ajatteli tai tunsi. Jopa Forrest Gump taitaa lopulta kertoa enemmän juoksemisesta kuin tämä. ***  

Kirjaraportti #17. Joni Skiftesvik: Finlandia City (2019, WSOY). Vanha kirjailija muistelee lapsuuttaan Haukiputaan Martinniemessä. Tätä kutsutaan romaaniksi, mutta omaelämäkerrallinen tarinakokoelma enemmänkin. Skiftesvikin olen löytänyt vasta viime vuosina. Kirjoittaa vetävästi, eikä ole kovin vaikea. Happirikasta - mutta ei liian - välipalalukemista vaalistressistä kärsivälle. ***+