Kirjaraportti

Kirjaraportti 169. Elisa Shua Dusapin: Pachinko-kuulat (2018, suom. 2024 Anu Partanen, Siltala). Claire saapuu Tokioon lomalle, mutta hänellä on myös missio: isovanhemmat pitäisi viedä Koreaan, vähän kuin menetettyyn Karjalaan katsomaan, mistä tuli joskus lähdettyä. Isovanhemmat pitävät Tokiossa Pachinko-paikkaa, pelihallia, kuten monet Koreasta paenneet. Romaani sijoittuu jonnekin 90-luvun lopun tienoille. Pachinko-kuulat kertoo kulttuurien väliin jäämisestä. Isoäiti ei halua puhua japania. Claire taas on unohtanut korean. Huono englanti jää jäljelle. Sukupolvien välinen yhteysongelma tosin taitaa johtua muustakin kuin kielestä. Claire on kolmikymppinen Sveitsissä opiskellut nainen. Loma Tokiossa on haahuilua ja kelailua. Kauniimmin sanottuna kyse on vieraantumisesta ja ulkopuolisuuden tunteesta.  Romaanin viehätys syntyy tunnelmista. Claire kertoo, mitä näkee ja tekee. Pakko verrata tätä Lost in translation -elokuvaan, vaikka ihan erilaisissa sosiaalisissa todellisuuksissa pyörit...

Kirjaraportti 168. Kazuo Ishiguro: Menneen maailman maalari (1986, suom. 1988 Helene Bützow, Tammi).   Onko se lopulta niin paha juttu, jos kunnianhimoinen mies pikkuisen innostuu natsihommista? Pitäisikö katua, jos vähän tulee lietsottua valloitussotia tai ilmiannettua joku harhaoppinen kollega ajatuspoliisille?   Tällaisia pohdiskeli Kazuo Ishiguro melkein 40 vuotta sitten. Teema ei varsinaisesti ole vanhentunut.   Japanissa liikutaan ja 1940-luvun lopulla. Sensei Oji on eläkkeelle jäänyt taiteilija. Nagasaki on raunioina, mutta sensei omistaa talon, jota kunnostella ja toimeentulo on muutoinkin turvattu. Huolet liittyvät tyttäreen, jonka avioliitto täytyisi saada säällisesti sovittua.   Parikymmentä vuotta aikaisemmin taiteilija oli innostunut politiikasta ja lopettanut geishojen ynnä kirsikkapuiden piirtelyn. Tilalle tuli sotapropaganda ja luottamustehtäviä ministeriöitä myöten. Eihän Japanissa varsinaisesti mistään natseista voi puhua, mutta aika sotaisa, nation...

Kirjaraportti 167. Samuli Putro: Elämäni miehet (2025, WSOY).  Lauluntekijä Putro kirjoittaa elämästään. Hän kertoo oppineensa jo koulussa pelkäämään itsevarmoja, röyhkeitä miehiä. Samalla nämä ovat vetäneet Putroa puoleensa. Hän on kaivannut jätkien hyväksyntää. Elämäni miehet rakentuu kertomuksista Putron elämään vaikuttaneista miehistä. Isästä kavereihin, kilpakosijoihin, musiikkipomoihin, taiteilijoihin. Lähtökohta on paljon kiinnostavampi kuin olisi perusmuistelossa - synnyin poikalapsena ja niin pois päin. Kehyksenä Putrolla kulkee kuvaus terapiasta, jonne hän päätyi pari vuotta sitten. Putro kirjoittaa miehistä, mutta aika paljonhan tässä on kyse naisista, joihin miehinen kilvoittelu tietysti liittyy. Beta-uroksena ymmärrän Putron tuskat. Tunnistan sen röyhkeiden ja itsevarmojen luoman sosiaalisen grillin, jota Putro kuvaa, vaikka oma perusreaktioni onkin ollut toinen kuin hänellä. Putron miehiä ei kutsuta nimillä, mutta tunnistetietoja tippuu niin paljon, että helppohan nii...

Kirjaraportti 166. Kaspar Colling Nielsen: Esikaupunkien vapahtaja (2021, suom. Katariina Huttunen 2024,  Aula & Co ).   Todellisuus muuttui helmikuussa sellaiseksi, etten pystynyt muutamaan viikkoon keskittymään kirjan lukemiseen. Tanskalainen versio Jeesuksen uudesta tulemisesta sopi tähän väliin erinomaisesti.,  Kyse on satiirista. Kun Eurooppa kärvistelee pandemiassa ja talouskriisissä, tilanteen korjaaminen edellyttää kellariasunnossa lymyilevän runoilijan jumalallista väliintuloa. Allan haluaisi vain olla rauhassa, muttei lopulta voinut kieltäytyä, kun kansa raivokkaasti vaatii. Tarina lähtee vähän laahaavasti liikkeelle, mutta onhan tässä aika kekseliäästi yhdistelty messiastarua siihen globaaliin avuttomuuteen, joka tuntuu leimaavan poliittista päätöksentekoa. Aika on satiirille vähän hankala. Totuus on aina hullumpi kuin kukaan osa kuvitella. ⭐⭐⭐