Kirjaraportti

Kirjaraportti 200. Yoko Ogawa: Professori ja taloudenhoitaja (2003, suom. 2006 Antti Valkama, Tammi). En tiedä toista romaania, jossa ilmenisi vastaavaa rakkaussuhdetta matematiikkaan. Lukujonojen kuvauksessa tihkuu lähes erotiikka. Sen verran vielä muistan lukion pitkästä matikasta, että pysyin suunnilleen mukana. Kolmikymppinen nainen päätyy kodinhoitajaksi entiselle matematiikan professorille. Tämä on joutunut onnettomuuteen ja menettänyt lähimuistinsa. Kun kodinhoitaja tulee aamulla töihin, kaikki pitää aloittaa aina alusta. Matematiikkaa mies ei ole unohtanut, joten se on hänelle lähes ainoa rupattelunaihe. Toinen on baseball, josta hän keskustelee etenkin naisen 10-vuotiaan pojan kanssa. Viehättävä tarina tämä on. Ystävyyttä voi syntyä yli sukupolvi- ja oppineisuusrajojen, jopa muistamattomuuden. Ogawa on tuottelias kirjailija: yli 40 teosta eli kirja per vuosi. Kun näppistä jyskyttää tuota tahtia, tarinan kertomistahan se tuppaa olemaan. Plussa Ogavalle siitä, että pisti minut m...

Kirjaraportti 199. Marjo Niemi: Se saattaa olla ihminen (2025, Ntamo). Näköjään näytelmiäkin voi lukea! Innostuin Marjo Niemestä viime viikolla sen verran lujasti, ettei millään näytä olevan mitään väliä. Näytelmäkin siis kelpasi, kun sattui silmään kirjaston esittelyhyllyssä. Homma lähtee räyhäkkäästi käyntiin. Köyhä kirjailijapäähenkilö putoaa hautaan rikkaan ystävänsä hautajaisissa. Samantapaisia teemoja tässä tuli vastaan kuin Pienen budjetin sotaelokuvassakin, mutta hillitymmin: ihmisten lähtökohtien erilaisuutta, luokkaeroja ja ”pelastumista” keskiluokkaan. En saanut kokonaisuudesta oikein otetta. Aukkopaikkoja jäi liikaa. Näyttämölle näytelmät kuuluvat, eivät luettaviksi, arvelen. Se saattaa olla ihminen sai kantaesityksensä Ryhmäteatterissa helmikuussa.  Näytelmä pohjautuu Niemen vuonna 2012 ilmestyneeseen romaaniin Ihmissyöjän ystävyys. Jos olisin yhtään fiksumpi, olisin lukenut sen.  Hyvää kansainvälistä lukutaitopäivää teille molemmille, jotka jaksoitte tänne asti. ...

Kirjaraportti 198. Toshikazu Kawaguchi: Ennen kuin kahvi jäähtyy (2015, suom. Markus Juslin 2024, Bazar). Tokiossa vanhan kahvilan kellarikerroksessa on pöytä, johon istumalla pääsee hetkeksi menneisyyteen. Siinä lähtökohta tälle romaanille. Ajassa matkustaminen on klassista scifisettiä: utopiaa, dystopiaa, teknologiaa, viruksia, kyborgeja. Ja sitten on näitä enemmän tai vähemmän filosofisia draamoja, joissa kasvetaan ihmisinä ja huomataan, että pienillä hyvillä teoilla on pitkälle kantavia vaikutuksia. Suosikkielokuvistani ainakin Paluu tulevaisuuteen ja Päiväni murmelina ovat tätä osastoa. Romaani koostuu neljästä episodista. Niissä henkilöt palaavat menneeseen - tai käväisevät tulevaisuudessa - paikatakseen ihmissuhteisiin liittyviä kraatereita, sanomassa tai näyttämässä sitä, mikä olisi pitänyt osata ajallaan hoitaa. Sinällään romaanin asetelma on viehättävä sekä ongelmat tunnistettavia, yleismaailmallisia ja koskettavia. Kirjallisuutena tämä ei minuun silti osunut. Teksti selittel...

Kirjaraportti 197. Marjo Niemi: Pienen budjetin sotaelokuva (Teos 2025). Ensinnä nimestä. Hieno. Pienellä budjetilla tosiaan tehdään, jopa ilman kameroita. Sotaelokuvaa enemmän näen tämän horrorina. Menoa keventää Sata litraa sahtia -tyyppinen rujo huumori. Nainen, maisterisnainen, lähti tuppukylästä heti kun pääsi. Joku pakko toi hänet takaisin vuosien jälkeen, isän kuoltua. Välejä menneeseen pitää selvittää. Tukikohtana toimii vanha kotitalo, jonka isä on nimennyt Linnoitukseksi. Isä on romaanin napahahmo kuoltuaankin. Poliisiradiota kuunteleva, alkoholisoitunut, asehullu survivalisti, joka painoi kolmessa vuorossa tehdastyötä. Ylisukupolvista väkivaltaa ja tunneongelmaa. Niemi on kotoisin Eurasta, Pyhäjärven luoteispäästä. Romaanin tapahtumapaikka muistuttaa kovasti Euraa. Hirveän kuuloinen paikka. Tehdas on lopettanut, palvelut hävinneet, liikekeskus paloi 20 vuotta sitten, eikä sen paikalla kasva mitään.  Kaikki tietävät kaikkien asiat ja rumat salaisuudet sadan vuoden taakse....