Kirjaraportti

Kirjaraportti 244. Marjo Niemi: Kaikkien menetysten äiti (2017, Teos). 203 sivua tauotonta, maanista pajatusta. Kirjailijan valinta tekee lukukokemuksesta raskaan ja ankean. Noh, miksipä kaiken pitäisi olla helppoa ja kivaa? Monan työpäivä kodinkoneliikkeen varastossa saa yllättävän käänteen. Hän eksyy ja huomaa olevansa valaistulla näyttämöllä keskellä pimeyttä. Yleisöä ei näy, mutta näyttämöllä olevassa kärryssä makaa kuollut äiti peitteen alla. Äidistä ja äitisuhteesta tässä on kyse - niitä Monan monologit pääosin käsittelevät. Hän kokee jääneensä paitsi kosketusta ja läheisyyttä. Kertojan oma tilanne vaikuttaa psykoosilta. Ymmärrettävästi myös tulkinnat ja syytökset vyöryvät siksi jyrkän kohtuuttomina. Laiminlyöntien konkreettinen olemus ei minulle selvinnyt. Välillä äiti vastailee. Loppua kohden Mona piipahtelee kotonakin. Mies ja päiväkoti-ikäinen tytär suhtautuvat lempeän ymmärtävästi äitiin, jonka orientoituminen tilaan ja aikaan horjahtelee. Niemen kirjan hieno...

  Kirjaraportti 243. Alia Trabucco Zerán: Puhdas (2022, suom. Emmi Ketonen 2026, Tammi).   Estela Garcia lupaa kertoa kaiken, alusta alkaen. Mutta mikä on alku?   Nainen muuttaa 33-vuotiaana köyhästä etelästä tuhannen kilometrin päähän Santiago de Chileen varakkaan perheen kotiapulaiseksi. Onko se alku? Vai onko äiti alku? Hänkin oli kotiapulainen - ja rakas - ja osasi varoittaa tytärtä ammatista.   Seitsemän vuoden ajan Estela pesee perheen pyykit ja vessat, laittaa ruoan, asuu keittiön takana pikkuhuoneessaan, tietää perheen salaisuudet (rottia välikatossa!).   Häntä ei kohdella huonosti. Asetelma vain on sietämätön. Estela on paikalla aina mutta näkymätön. Kun hän lopettaa puhumisen, isäntäpari ei edes huomaa.   Romaani kertoo periytyvistä luokkaeroista ja epäoikeudenmukaisuudesta. Tässä olisi mahdollisuus raastavaan kuvaukseen ja sydänveren roiskutteluun, mutta Alia Trabucco Zerán pysyttelee kliinisen viileissä sävyissä. Tykkään.   Estela ei ole ty...

Kirjaraportti 242. Antony Beevor: Rasputin ja Romanovien tuho (2026, suom. Jouni Avelin 2026, WSOY). Boney M:n laulussa on asiavirhe. ”Ra Ra Rasputin, lover of the Russian queen.” Antony Beevorin mukaan Rasputin toimi keisarinna Aleksandralle vain henkisenä opastajana!  Kirjassa riittää pelkkiä lähdeviitteitä 25 sivua, joten luotan tässä Beevoriin. Ajatus siitä, että Venäjän viimeinen tsaari Nikolai II joutui aisankannattajaksi, syntyi tuoreeltaan. Se ei siis ollut Boney M:n keksintöä. Grigori Rasputinin (1869-1916) ympärillä pörräsi sakea huhujen ja tarinoiden parvi. Beevor pitää näitä oman aikansa valeuutisina. Lopulta ei ollut väliä, harrastiko Rasputin seksiä keisarinnan ja hänen tyttäriensä kanssa. Huhut riittivät rapauttamaan upseerien ja sotilaiden lojaalisuuden. Tarina on uskomaton. Rasputin - Siperiassa syntynyt musikka - pääsee asemaan, jossa keisarinna uskoo lähes sokeasti hänen neuvonsa ja patistaa itsevaltiasta miestään pistämään töpinäksi. Kyse on vaikkapa ministeriva...

Kirjaraportti 241. Robert Louis Stevenson: Aasin kanssa matkalla Sevennien vuorimaalla (1879, suom. 2012 Heikki Salojärvi, Basam Books). Matkakirjoja ei enää kirjoiteta. Miksi kirjoitettaisiin? Ryanair kuljettaa, ja jokainen reissu ikuistuu Instagramiin. 147 vuotta sitten kirjailijan raportti Etelä-Ranskan vuoristosta avasi lukijalle uusia maailmoita. 2000-luvulla Stevensonin ja aasin seikkailut ovat muuttuneet kuriositeetiksi. Kielikin on vanhaa koukeroa. Viittailut sinne ja tänne jäävät tunnistamattomiksi. Miksikö sitten luin? Asiat johtavat toisiin. Ian McEwanin romaanissa ” Mitä voimme tietää ” 2100-luvulla elävä historiantutkija intoili Stevensonin matkakirjasta. Pistin nimen mieleen. Lukijalle raportti tarjoaa maaston kuvausta, koivikkoja, joiden reunalla pyökkejä, paljaita vuorenhuippuja, mustaa puutonta ylänköä, teitä jotka ylittävät Chassezacin laakson pohjalla joen ja kiemurtelevat ylärinteen vihreiden niittyjen kautta ties minne. Ja niin ja niin ja niin edelleen....

Kirjaraportti 240. Anton Tšehov: Kaksintaistelu (1891, suom. 1960 Juhani Konkka, Karisto). Eräs mies väitti, että Mikkeli muistuttaa Tšehovin näytelmää, jossa ikävystynyt eversti juo poliisipäällikön kanssa teetä samovaarista kesäiltana. Siksikin halusin tietää: mikä Tšehov? Jotain pientä olen tainnut häneltä joskus lukea, mutta melko tuntematon suuruus minulle. Yritin sivistää itseäni. Kaksintaistelu saattoi olla huono valinta. Parhaimmillaan Tšehov on kuulemma napakoissa novelleissa. Tämä on pienoisromaani, alun perin jatkokertomus: 200 väljää sivua, paljon turhaa lörpöttelyä. Päähenkilönä velttoilee luvut jättänyt ylioppilas, joka oli karannut naisen kanssa Pietarista Mustanmeren rannalle, vanhaa aviomiestä karkuun. Nyt nainen tuntuu jo tylsältä. Herra suunnittelee uutta pakoa. Suunnittelu lienee turhan aktiivinen sana tässä. Miehen kaikki toiminta on flegmaattista, nautinnonhaluista, aikovaa. Itse asiassa koko yhteisön – alemman yläluokan, virkamiesten, lääkäreiden – oleminen näytt...

Kirjaraportti 239. Carolina Pihelgas: Rajalinja (2024, suom. Anniina Ljokkoi 2025, Sammakko). Kolmekymppinen nainen ajaa keväällä maalle, autiolle sukutalolle. Jättää huonon parisuhteen kaupunkiin. Kaivaa lapiolla maata, niittää putket, istuttaa jotain. Ensin luulen, että kyse on vain miehestä. Kun Liinen kertomus etenee, ymmärrän, että hän haluaa isompaa muutosta. 18-vuotiaana aloitettu huono parisuhde on jatkoa huonolle lapsuudelle. Kolea syyllisyys vaivaa: se ajaa miellyttämään, tyytymään kapeisiin kaavoihin. Liinen pakopaikka on Etelä-Virossa aivan armeijan harjoitusalueen rajalla. Räjähdykset ja ammunta alkavat aamukahdeksalta. Rajalinja on autofiktiota, yhtenä kesänä kirjoitettu tiivis kertomus. En taida kuulua ydinkohderyhmään, mutta luin tämän vaivatta (setämiesulkopuolisuuteni toki tunnistaen). Ääni vaihtelee - syvistä sisäisistä kelailuista lörpöttelevään dialogiin ja messenger-chattiin. Liine ei murehdi vain itseään. Luontokato, ilmastomuutos ja sota. Laukaukset ...