Erkka Mikkonen: Homona Putinin Venäjällä

Kirjaraportti 245. Erkka Mikkonen: Homona Putinin Venäjällä (2026, WSOY).

Eka mä olin että mitä järkee lähestyä Venäjää homokärjellä. Mut sit mä tajusin.  Homous on ytimessä.

Kun Vladimir Putin aloitti täysimittaisen hyökkäyssotansa Ukrainassa 2022, hän perusteli tekojaan perhearvoilla, vanhan hyvän konservatiivisen elämänmuodon puolustamisella. Länsi on sen muka hukannut, ja homostelun salliminen sen todistaa. 

Erkka Mikkonen asui Pietarissa ja Moskovassa vuosina 2009–2022. Hän tuli tunnetuksi Ylen toimittajana ja kirjeenvaihtajana. Kun hän muutti Pietariin, hän koki meiningin melko suvaitsevana HLBT+-ihmisille.

Muutos alkoi Putinin hallinnon vaihdettua strategiaa: aiemmin se yritti pitää tyytyväisenä liberaalit kaupunkilaiset, kunnes katse kääntyi maaseudulle ja vanhempaan konservatiiviseen porukkaan. Uskonnon ja "perhearvojen" lisäksi mukaan sopi vanhan neuvostoajan mahdin ja sotilasvoiman ihailu, machopullistelu.

Mikkonen yhdistelee omia kokemuksiaan venäläisen yhteiskunnan muutokseen. Teksti kulkee vaivattomasti. Illalla tanssitaan peilipallon välkeessä, välillä käydään juttukeikoilla ympäri laajaa Venäjän maata. Reportaasikirjaksi tätä lähinnä kutsuisin.

Sekä seksuaalivähemmistöjen että lyhytaikaisesti orastaneen Venäjän kansalaisyhteiskunnan kannalta tarina on juuri niin lohduton kuin ennakoida saattoi. Valhetta, pelkoa, mielivaltaa.

Omalta kohdaltaan Mikkonen kuvaa vuosiaan Venäjällä sinisilmäisyyden menettämiseksi. Jo koronaepidemian aikaan Mikkonen huomasi, ettei Putinin hallinto piittaa kansalaisistaan. Hyökkäyssota osoitti sen hitaammillekin.

Suomalaisen itseruoskinnan kannalta Mikkonen nostaa kiinnostavasti esiin meidän oman politiikkamme. Ihmisoikeuksien polkemiset, vähemmistöjen sorto tai Krimin valtaukset eivät vielä herätelleet johtoamme. Voimalakauppoja hierottiin täyttä päätä.

Luin muutama viikko sitten Antony Beevorin kirjan Venäjän keisarikunnan viimeisistä vuosista. Sieltä jäi mieleen juutalaisviha, jolla yritettiin pönkittää kansallistunnetta ja sitä kautta hallintoa. Sata vuotta myöhemmin seksuaalivähemmistöistä on tullut vastaavanlaisia "syntipukkeja".

Beevorin ja Mikkosen teoksia yhdistää myös seksuaalisuus. Beevorilla ytimessä oli keisarinnan kuviteltu suhde Rasputiniin. Onhan se jännä homma, että suuret yhteiskunnalliset voimat tuntuvat usein kytkeytyvän seksiin. Noh, ihmisyyden ytimessä liikutaan ja sitä kautta arvojen ja moraalinkin. 

Mieli etsii tekstistä toivonpilkahduksia, muutoksen ituja. Mikkonen ei niitä juuri tarjoillut. Kirjassa on kohtaus, jossa Mikkonen seuraa massiivista voitonpäivän paraatia toukokuussa 2022. Katujen varsilla kulkee vanhoihin sotilaspukuihin puettuja lapsia ihmettelemässä ohivyöryvää sotakalustoa. Vettä sataa, tuuli riepottelee sateenvarjoja. Tältä saattaa näyttää hetkeä ennen maailmanloppua, arvelee Mikkonen.

Kirja loppuu toiveikkaammin: "Rakkaus on kahlitsematon. Siksi tiedän, että se tulee voittamaan myös Venäjällä."

⭐⭐⭐⭐