Kirjaraportti

Kirjaraportti 48. Maritta Lintunen: Sukukaktus (2003, WSOY). Luin romaanin nimen kirjastossa väärin. Sukukokous olisikin ollut aika tylsä. Kaktus pärjää hoidotta ja vedettä. Kova pinta, terävät piikit. Lintunen on Nurmeksesta eli geneettisiltä juuriltani. Maisemissa oli jotain tuttua, ja mielenmaisemissakin. Nuori nainen tekee tiliä edeltävien polvien opetuksiin ja palaa lapsuuskotiinsa vanhalle rautatieasemalle Pohjois-Karjalan ja Kainuun rajoille. Sieltä hänet repäistiin kaupunkiin. Luin jostain arvioista, että Lintusen teksti on impressionistista. Nörttiä sisälläni ärsytti, kun en pysynyt aikajanalla kovin tarkasti ja muutenkin perusfaktat jäivät suurpiirteisesti roikkumaan. Itse piti Wikipediasta päätellä, mistä asemasta Joensuu-Kontiomäki-radalla olikaan kyse.  Impressionismin paras puoli kuitenkin on selittelyn vähyys. Tykkäsin tästä kyllä aika paljon. ****

Kirjaraportti 47. Juha Itkonen: Teoriani perheestä (2023, Gummerus). Syntymäpäivälahja vaimolta. Sisältyikö lahjaan viesti? Mitä välii. Tämä käsitteli tuttua aihetta. Itsekin olen ollut osa perhettä koko elämäni. Harvoinpa asiaa on tullut pohdiskeltua sen syvällisemmin. Ei ole tavallista, että mies kirjoittaa lapsiperhearjen onnesta suoraan, ilman ironian suojaa. Romaanissa lomittuvat Itkosen lapsuusmuistot aikuisuuden kuvauksiin isänä. Kuvasto oli tuttua. Kipupisteetkin jossain määrin. Kyllä tämä siis vahvasti resonoi isämiehen identiteetissäni. Jos barrikadeille pitää lähteä lasten onnellistuttavaa vaikutusta todistamaan, heilun kyllä Itkosen kanssa samalla puolella. Loppua kohden kirjailijan omien tekojen ja ajatusten reflektointi alkoi vähän puuduttaakin. Suoremmat leikkaukset episodista toiseen olisivat kelvanneet. Sekä mikä tietysti ärsytti, on Itkosen syvän kunnollinen keskiluokkaisuus ja hyväosaisuus. Hän on siihen yhtä tietysti syytön. ****-

Kirjaraportti 46. Maylis de Kerangal: Sillan synty (2010, suom. Ville Keynäs ja Anu Partanen 2022, Siltala). Täytyy arvostaa kokonaisvaltaista, lähes jumalallista lähestymistapaa. Romaanissa kuvataan, kuinka Kalifornian sisämaahan, Cocan kaupunkiin rakennetaan jättiläismäinen riippusilta betonista ja teräksestä monikansallisena KVR-urakkana. Tykkäsin yllättävästä, episodimaisesta lähestymistavasta. Tykkäsin myös kielestä. Pitkiä pulppuilevia virkkeitä, jotka poukkoilivat yllättävästi nykyhetkestä tulevaan tai lapsuuden traumoihin tai teknisiin yksityiskohtiin. Toisaalta, kun romaanissa oli suuri joukko keskushahmoja, kenenkään elämään ei päästy kovin syvälle. Se vähän häiritsi. Tuli fiilis, että kourassa olisikin käsikirjoitusrunko jollekin pitkälle HBO:n draamasarjalle. Paljon oli loistavia hahmoja kierosta pormestarista siltainsinööri Jaatisen ranskalaisversioon, mutta suuri osa jäi ranskalaisiksi viivoiksi, mikä tuntui lähes haaskuulta. Silta sentään valmistui ajallaan, mikä on tärk...

Kirjaraportti 45. Isaac Bashevis Singer: Vihassa ja rakkaudessa (1966, suom. Jukka Kemppinen 1991, Tammi). Kaksi vaimoa ja rakastajatar. Siinä on yhdelle miehelle tekemistä. Herman Broder olisi helppo tuomita casanovaksi, mutta hän on jokaisen naisen kanssa hyvästä syystä. Vihan ja rakkauden päähenkilöt ovat juutalaisia, jotka ovat muuttaneet Yhdysvaltoihin sodan jälkeen. Kaikille on tapahtunut hirveitä asioita. Miten niistä voi selvitä? Sitä tässä romaanissa perataan. Suhde juutalaisuuden perinteisiin tuntuu olevan monelle Amerikan juutalaiskirjailijalle keskeisin teema, jonka ympärillä pohdinnat pyörivät. Minulle ulkopuolisena se ei yleensä ole kovin kiinnostavaa. Tässä teema ei noussut liian hallitsevaksi. Kolmen naisen loukussa pyristely tuo sen verran actionia ja draamaa, ettei tunnelma mene liian syvälliseksi. Tykkäsin myös siitä, että 1950-luvun New York näyttää tässä kovin elävältä. ****-