Kirjaraportti

Kirjaraportti 241. Robert Louis Stevenson: Aasin kanssa matkalla Sevennien vuorimaalla (1879, suom. 2012 Heikki Salojärvi, Basam Books). Matkakirjoja ei enää kirjoiteta. Miksi kirjoitettaisiin? Ryanair kuljettaa, ja jokainen reissu ikuistuu Instagramiin. 147 vuotta sitten kirjailijan raportti Etelä-Ranskan vuoristosta avasi lukijalle uusia maailmoita. 2000-luvulla Stevensonin ja aasin seikkailut ovat muuttuneet kuriositeetiksi. Kielikin on vanhaa koukeroa. Viittailut sinne ja tänne jäävät tunnistamattomiksi. Miksikö sitten luin? Asiat johtavat toisiin. Ian McEwanin romaanissa ” Mitä voimme tietää ” 2100-luvulla elävä historiantutkija intoili Stevensonin matkakirjasta. Pistin nimen mieleen. Lukijalle raportti tarjoaa maaston kuvausta, koivikkoja, joiden reunalla pyökkejä, paljaita vuorenhuippuja, mustaa puutonta ylänköä, teitä jotka ylittävät Chassezacin laakson pohjalla joen ja kiemurtelevat ylärinteen vihreiden niittyjen kautta ties minne. Ja niin ja niin ja niin edelleen....

Kirjaraportti 240. Anton Tšehov: Kaksintaistelu (1891, suom. 1960 Juhani Konkka, Karisto). Eräs mies väitti, että Mikkeli muistuttaa Tšehovin näytelmää, jossa ikävystynyt eversti juo poliisipäällikön kanssa teetä samovaarista kesäiltana. Siksikin halusin tietää: mikä Tšehov? Jotain pientä olen tainnut häneltä joskus lukea, mutta melko tuntematon suuruus minulle. Yritin sivistää itseäni. Kaksintaistelu saattoi olla huono valinta. Parhaimmillaan Tšehov on kuulemma napakoissa novelleissa. Tämä on pienoisromaani, alun perin jatkokertomus: 200 väljää sivua, paljon turhaa lörpöttelyä. Päähenkilönä velttoilee luvut jättänyt ylioppilas, joka oli karannut naisen kanssa Pietarista Mustanmeren rannalle, vanhaa aviomiestä karkuun. Nyt nainen tuntuu jo tylsältä. Herra suunnittelee uutta pakoa. Suunnittelu lienee turhan aktiivinen sana tässä. Miehen kaikki toiminta on flegmaattista, nautinnonhaluista, aikovaa. Itse asiassa koko yhteisön – alemman yläluokan, virkamiesten, lääkäreiden – oleminen näytt...

Kirjaraportti 239. Carolina Pihelgas: Rajalinja (2024, suom. Anniina Ljokkoi 2025, Sammakko). Kolmekymppinen nainen ajaa keväällä maalle, autiolle sukutalolle. Jättää huonon parisuhteen kaupunkiin. Kaivaa lapiolla maata, niittää putket, istuttaa jotain. Ensin luulen, että kyse on vain miehestä. Kun Liinen kertomus etenee, ymmärrän, että hän haluaa isompaa muutosta. 18-vuotiaana aloitettu huono parisuhde on jatkoa huonolle lapsuudelle. Kolea syyllisyys vaivaa: se ajaa miellyttämään, tyytymään kapeisiin kaavoihin. Liinen pakopaikka on Etelä-Virossa aivan armeijan harjoitusalueen rajalla. Räjähdykset ja ammunta alkavat aamukahdeksalta. Rajalinja on autofiktiota, yhtenä kesänä kirjoitettu tiivis kertomus. En taida kuulua ydinkohderyhmään, mutta luin tämän vaivatta (setämiesulkopuolisuuteni toki tunnistaen). Ääni vaihtelee - syvistä sisäisistä kelailuista lörpöttelevään dialogiin ja messenger-chattiin. Liine ei murehdi vain itseään. Luontokato, ilmastomuutos ja sota. Laukaukset ...