Tekstit

Näytetään tunnisteella Kiina merkityt tekstit.

Chan Ho-Kei: Lainattu kaupunki

Kuva
Kirjaraportti 271. Chan Ho-Kei: Lainattu kaupunki (2014, suom. Rauno Sainio 2025, Punainen silakka). Ylivertainen poliisinero ratkoo rikoksia Hongkongissa. Sherlock Holmes -tyyppinen hahmo mutta puhdas ja hyveellinen, vailla niitä paheita, jotka tekevät Holmesista kiinnostavan. Odotusten hallinta on avain nautintoon. Odotin jotain eksoottista ja yllättävää. Tuli vanhanaikaista 1900-luvun salapoliisiromaania, jossa hifistellään "Tutkijaneron" eli "Taivaan silmän" päättelykyvyllä. Vastassa pörrää muun muassa triadia eli kiinalaista mafiaa sekä lahjottuja poliiseja. Romaanin piti olla hienosti rakennettu kuudesta tarinasta muodostuva kokonaisuus, joka keriytyy takaperin nykyhetkestä vuoden 1967 levottomuuksiin avaten samalla Hongkongin muutosta. Aika kepeästi kuitenkin mentiin historian ja yhteiskunnallisuuden osalta. Toki brittivallan vaiheita sun muuta hiukan vilautettiin, mutta minä ummikkona en paljoa saanut. Suomalainen nimikin muuten viittaa juuri Hongkongin väli...

Mika Hentunen ja Kristiina Helenius: Kiinan maailma

Kuva
Kirjaraportti 205. Mika Hentunen ja Kristiina Helenius: Kiinan maailma (2025, Tammi). Joskus 1990-luvun alussa tentin yliopistolla maailmanhistorian kurssilla Paul Kennedyn teoksen The Rise and Fall of the Great Powers. Ainoa yksityiskohta, jonka siitä vielä muistan, on Kiinan merimahti jo 1400-luvun alussa. Amiraali Zheng Hellä oli iso laivasto, jolla hän olisi löytöretkeillyt vaikka Amerikkaan. Afrikassa kiinalaiset kävivätkin. Aika lähellä oli, että Kiinasta olisi tullut maailman johtava valtio jo tuolloin. Poliittisella päätöksellä Ming-dynastian Kiina kuitenkin päätti lopettaa meriseikkailut ja kääntyi sisäänpäin. Alkoi Euroopan aikakausi. Nyt on toiset aatteet. Kun Kiinan kansantasavalta täyttää sata vuotta 2049, se aikoo olla maailman johtava supervalta. Hentusen ja Heleniuksen teos käy läpi maan strategiaa tämän unelman toteuttamiseksi. Aika paljon on puhetta myös Yhdysvalloista, sillä Kiina ei voi nousta ykköseksi ilman, että Yhdysvallat jää kakkoseksi. Mitään yllättäviä palja...