Tekstit

Näytetään tunnisteella psykologia merkityt tekstit.

Salaliitot ympärillämme - Miksi totuus ei kiinnosta aivojamme?

Kuva
Kirjaraportti 160. Jukka Häkkinen: Salaliitot ympärillämme - Miksi totuus ei kiinnosta aivojamme? (2023, SKS Kirjat). Opiskeluaikoinani tienasin matkarahoja osallistumalla tieteelliseen kokeeseen. Otaniemen laboratorioissa päähäni kytkettiin antureita ja kuuntelin kopissa monotonista videota, jossa ihminen toisti yhtä tavua. Kesken videon tavu vaihtui: te, te, te, te, te muuttui to, to, to, toksi. Myöhemmin tutkija paljasti, että ääni ei ollut muuttunut. Videolla vain ihmisen huulten liike muuttui. Kun huulet näyttivät sanovan to, aivot alkoivat kohta kuulla äänen väärin. Nyt sain vihdoin havaintopsykologian ja aivotoiminnan tutkijalta selityksiä sille, mitä Otaniemessä tapahtui 1994. Salaliitot ympärilläni kertoo nimensä mukaisesti salaliitoista. Ainakin itselleni kirja silti antoi enemmän ihmisen aivojen ”vajavaisuuksien” ymmärtämisessä. Myös ns. kuplaantuminen sai tässä selityksiä. Kyse on yleistajuisesta ja viihdyttävästäkin teoksesta. En oikein tiedä, lisäsikö vai vähensikö lukemi...

Muistin varassa – Oikeusprosessi ja totuus

Kuva
Kirjaraportti 153. Julia Korkman: Muistin varassa – Oikeusprosessi ja totuus (2022, Kustantamo S&S). Kun Ruotsin ulkoministeri Anna Lindh surmattiin 2003 NK:n tavaratalossa, poliisi tiedotti aluksi, että paossa oleva tekijä oli pukeutunut maastokuvioiseen armeijatakkiin. Teolla oli 29 silminnäkijää. Poliisin puhutuksessa monet heistä kertoivat yhdenpitävästi tämän yksityiskohdan. Valvontakameranauhoitukset osoittivat myöhemmin, että todellisuudessa miehen yllä oli harmaa huppari. Housut sentään olivat armeijamallia, vaikka vihreät. Yksi silminnäkijä oli kehittänyt mielessään kuvan maastotakista ja jakoi sitä totena muille samassa huoneessa kuulustelua odottaneille. Nämä sitten sujuvasti liittivät ”tiedon” erottamattomaksi osaksi omaa, autenttista silminnäkijän muistoaan ja poliisi uskoi. Korkman (s. 1977) on oikeuspsykologi ja tutkinut paljon silminnäkijätodistelun luotettavuutta. Ongelmia aiheuttavat muun muassa ihmisten rajallinen - pitäisikö sanoa surkea - kyky tehdä havaintoja ...