Värittömän miehen vaellusvuodet

Kirjaraportti #27. Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet (2013, suom. Raisa Porrasmaa 2014, Tammi).

Haruki Murakami on se tyyppi, joka ei tänäkään vuonna saa Nobelia, vaikka veikkaillaan. En oikeastaan ihmettele. Hän kirjoittaa liian vetävästi ja on eksoottiseksi japanilaiseksi liian länsimainen.

Vaellusvuodet on suomalaisittain poikkeuksellinen kiinnostava romaani. Sen dekkarimainen juoni ratkeaa laajahkossa määrin Suomessa - mökillä jossain Hämeenlinnan liepeillä. Ei täysin uskottavaa Suomi-kuvausta, mutta hauska lisäkierre.

Olen reilun vuoden aikana lukenut viisi Murakamia. Nuoren miehen kasvu tuntuu olevan se tavallinen tarina. Ystävyyssuhteet, minäkuva, naiset. Välillä vähän zeniläistä uintiharjoittelua, rautatieasemia ja nimettyjen musiikkikappaleiden kuuntelua.

Murakamin ihmisillä kaikki vaikeudet tuntuvat olevan eksistentiaalisia. Kaipa se on kirjallisesti perusteltua: jos henkilöiden pitäisi varoa koko ajan salaista poliisia tai kaivella ruokaa roskiksista, ei niillä olisi aikaa etsiä itseä ja miettiä kuka sen määrittää.

Realismin ystävänä jaksan hämmästellä, kuinka punnittuja, syvällisiä ja rehellisiä keskusteluja päähenkilö käy kohtaamiensa ihmisten kanssa.

⭐⭐⭐⭐