Kirjaraportti

Kirjaraportti 55. Pasi Lampela: Kehä (2017, WSOY). Entinen nyrkkeilijä kiertää kehää, kun elämän tarkoitus on joutunut hukkaan ja suhteet läheisiin jumittavat. Taksikuskina hän kiertää kehä ykköstä. En saanut tästä kiinni oikein millään tasolla. Kieli on sujuvaa, mutta perus. Kerronta on pätkitty nopeisiin kohtauksiin ja henkilöitä on niin paljon, ettei edes nimiä ehdi oppia. Ja sitten mukana oli vielä satavuotiaan Suomen kunniaksi rinnakkaistarinana vuoden 1918 sodan väkivaltaa. Tekotaiteellista ja turhaa. Plussa siitä, että tarina pyöri Malmin suunnalla ja näpistelemässä oli piipahdettu jopa Tapaninkylässä. **+  

Kirjaraportti 54. Miki Liukkonen: Lapset auringon alla (2013, WSOY). Sekavin odotuksin tähän lähdin. Miki Liukkosen poikkeuksellinen lahjakkuus on kesän ja syksyn aikana tullut selväksi äkillisen kuoleman jälkeisissä kirjoituksissa. Lapset on esikoisromaani kymmenen vuoden takaa. En pidä tekstiä mitenkään erinomaisena, mutta olihan tämä omalaatuinen, kiinnostava ja sujuvakin. Liukkonen oli 23 - 24-vuotias romaania tehdessään. Väistämättä tuli mieleen, että tämä oli jonkinlainen piruillessa tehty pastissi siitä, miltä hänen esikoisromaaninsa voisi näyttää. Paketista siis löytyy kaikki, mitä romaanissa kuuluu olla, mutta, jää fiilis, että ainekset on kasattu jotenkin läpällä. Liukkosen perusviritys ei ole avoimen koominen, mutta hän viljelee pokerinaamalla esitettyjä vinksahtaneita yksityiskohtia, keksittyjä maailmanhistorian murroskohtia ja eksentrisiä harrastuksia. ***+

Kirjaraportti 53. Kerstin Ekman: Suden jälki (2021, suom. Pirkko Talvio-Jaatinen 2022, Tammi). Ruotsista tulee monenlaista hyvää. Asioita tunteville esim. tämän Ekmanin laatu ei liene yllätys. Minulle ei edes nimi ollut tuttu. Ekmanilla oli yli 60 vuoden ura takanaan. Suden jälki oli 88-vuotiaalta jäähdyttelijältä varsin kova suoritus. Jos hän nyt edes jäähdyttelee.  Kirja kertoo vanhenemisesta. 70-vuotias metsästäjä ja metsänhoitaja kärsii sydänvaivoista. Enää hän ei kelpaa metsälle miesporukkaan. Eikä huvitakaan. Angina pectoris on paha juttu, mutta ikävämpää on huomata edistäneensä koko elämänsä vääriä asioita: tehometsätaloutta ja eläinten tappamista. Kun Lasihotellissa esiteltiin laajoja kaaria ja kuvia, tässä esitellään lähinnä pieniä ja suppeita. Uffe kertoo itsestään. Samalla myös viisaasta vaimostaan. Koska Uffe ei ole moderni mies, hän paljastaa sisimpänsä mutkan kautta puhumalla esimerkiksi villieläimistä, metsästyskoirista, kirjoista ja Ingan kaardemummapullista - sekä...

Kirjaraportti 52. Emily St. John Mandel: Lasihotelli (2020, suom. Aleksi Milonoff 2023, Tammi). Tätä on kehuttu mm. Facebook-fiidissäni ja jonkin verran aiheestakin. Luin äsken saman tekijän Asema 11:n ja aika paljon samaa näissä oli. Edellisessä maailmoja järkytti täystuhovirus, tässä pyramidihuijaus, joka vei tuhansilta säästöt ja turvallisen elämän. Lasihotellissa liikutaan pitkällä aikaskaalalla. Keskeinen käänne eli huijauksen paljastuminen osuu kriisivuoteen 2008. Kun viikko sitten moitiskelin Austeria talouskriisin ohittamisesta Sunset Parkissa, niin Mandelia voi vastaavasti kiitellä. Tässä ahneuden anatomia on keskeinen teema. Melkein kaikki ovat valmiita uskomaan uskomattomaan ja osallistumaan huijauksiin, jos sopivasti johdattelee. Lasihotellissa pyörii porukkaa aika iso joukko, eikä romaanissa ole varsinaista päähenkilöä, eli ketään johon voisi kiintyä. Myöskään paikkoja ei juuri kuvailla, eli tämä voisi tapahtua missä tahansa.  Romaanin viehätys onkin siinä monimutkaise...

Kirjaraportti 51. Paul Auster: Sunset Park (2010, suom. Erkki Jukarainen 2011, Tammi). Tämä oli helppo lukea, kun vauhtiin pääsi. Aika kylmäksi kuitenkin jätti. Ehkä mun on vaikea samaistua liian älykkäisiin, lahjakkaisiin ja syvällisiin päähenkilöihin ja New Yorkin vauraan kulttuurieliitin ongelmien märehtimiseen. Yhteydet mihinkään ns. todelliseen elämään tuntuivat ohuilta. Mulla ei periaatteessa ole mitään sitä vastaan, että romaaneissa näkyy kirjallisia piirteitä, mutta joku raja. Tässä pyöritään mm. syyllisyyden tunteen ja sattumanvaraisten, jumalten langettamien onnettomuuksien ympärillä. Isät opettavat pojilleen baseball-syöttöjä, jotka ovat oppineet omilta isiltään. Tapahtuma-aika, vuoden 2008 finanssikriisi näkyy lavasteissa, mutta ei tämä mikään järjestelmäanalyysi tai -kritiikki ole. ***

Kirjaraportti 50. Rosa Liksom: Everstinna (2017, Like). Vanha rouva kertoo tarinansa odotellessaan yhtenä yönä kuolemaa. Kieli - tai murre - oli meän kieltä, siihen tottui nopeasti. Ihmeteltävää riitti muissa asioissa. Everstinnan elämä eteni niin uskomattomasti, että sen täytyi olla keksittyä, paitsi ettei ollut. Avioparin esikuvat olivat kirjailija Annikki Kariniemi ja jääkärieversti Oiva Willamo. Romaanin ytimessä kulkee sairaan rakkaustarinan kuvaus. Vaimoaan melkein 30 vuotta vanhempi eversti on väkivaltainen sadisti. Ja totta kai hän on myös fasisti, eli romaanin toinen ydin oli Suomen sotavuosien oikeistolainen historia natsi-Saksan ystävänä. Luin tammikuussa Hytti numero kuutosen. Siihen verrattuna Everstinna tuntuu selkeästi jytäkämmältä. Kuutosessa mua ärsytti pitkät jorisevat luontokuvaukset. Tässä lapin luonto oli tarpeellinen osa. Everstinnan tarinahan on itse asiassa aivan hirveä. Everstinna esim. vieraili sodan aikana Puolassa. Monia asioita hän siellä aluksi kauhisteli,...

Kirjaraportti 49. Emily St. John Mandel: Asema 11 (2014, suom. Aleksi Milonoff 2022, Tammi). Parin viime päivän aikana jokainen kuulemani flunssan oire on viitannut georgiantautiin ja nopeaan kuolemaan. Jos maapallon ihmisistä 99 prosenttia kuolee muutamassa päivässä, niin virusta voinee kutsua ärhäkäksi. Asema 11 kertoo tuhon jälkeisestä maailmasta. Internet ei toimi, sähkö ei valaise, hammaslääkäriin ei pääse, ruoka pitää metsästää, koneet eivät lennä ja polttomoottori ei kuljeta. Lähtökohtiin nähden tarina on yllättävän lohdullinen. Taide esimerkiksi auttaa myös maailmanlopun jälkeen. Päähenkilö kulkee Kiertävän sinfoniaorkesterin karavaanissa kylästä toiseen esittämässä Shakespearia. Tykkäsin eleettömästä tavasta, jolla Mandel kuvasi katastrofin ja ihmisten reaktiot. Väkeä ja juonikudelmaa oli kyl jopa tarpeettoman paljon. Mutta juoni veti. ****