Kirjaraportti

Kirjaraportti 70. Claire Keegan: Nämä pienet asiat (2021, suom. Kristiina Rikman 2023, Tammi). Vuosi 1985 tuntuu muinaishistorialta. Herra Furlong myy hiiliä, halkoja ja brikettiä ja kuljettaa niitä pukama punaisena asiakkaille vanhalla kuorma-autollaan. Kotona odottavat vaimo ja viisi tytärtä, eli jatkuvaa ruuhkavuotta pukkaa. Tapahtumapaikka on pieni kaupunki katolisessa Irlannissa. Kaupungin luostarissa toimii pesula, jonka työvoima koostuu huonotapaisista nuorista naisista. Furlong huomaa, että tyttöjä kohdellaan surkeasti, eikä voi jättää asiaa silleen. Pieni ihminen suurta kirkkoa vastaan. Kova valinta. Katolisen kirkon mädännäisyyksistä olen kuullut ennenkin. Näistä ns. Magdaleena-pesuloista en ollut kuullut.  Tapahtumat sijoittuvat joulun alle, ja tässä on monella tavalla täydellinen joulukirja: joulukirkon, -lahjojen ja -leipomusten lisäksi ytimessä ovat hyvä tahto ja lapset, joiden isästä ei ole varmaa tietoa. Tekstiä oli vain reilut sata sivua ja vielä isolla fontilla. K...

Kirjaraportti 69. Kjell Westö: Molly & Henry (2023, suom. Laura Beck 2023, Oava). Tämän kanssa oli vakavia käynnistysvaikeuksia. Loppu kyllä palkitsi. Olen pitänyt monista Westön romaaneista mutta nämä kiitellyt historialliset eepokset - myös Missä kuljimme kerran - ovat minulle vaikeita.  Westön kieli kiemurtaa kuin perhosen lento, ja tavattoman runsaat yksityiskohdat sivuhenkilöarmeijoineen pakottavat kysymään, mihin niitä tarvitaan. No ajankuvaan niitä varmaan tarvitaan. Ja kaipa ihmisen ajatuskin kulkee kuin perhosen lento. Itse suosin kiteytyneempää kerrontaa. Molly & Henry kertoo sodasta, mutta enemmän siitä, mitä sota aiheuttaa ihmisille kotirintamalla. Molly on näyttelijä, Henry lehtimies. Näiden ammattien kautta yhdeksi teemaksi nouseekin viestinnän ja mielialojen säätely - ja totuuden säästely - poikkeusaikana. Romaani etenee vuorotellen Mollyn ja Henryn näkökulmilla. Jostain syystä Henryn osuudet ovat paljon elävämpiä.  Romaani pohtii paljon sodan luonnetta....

Kirjaraportti 68. Maritta Lintunen: Sydänraja (2012, WSOY). Uuvuin Kjell Westön äärelle ja luin välipalaksi Lintusta. Ei ollut yhtä mietittyä varmaankaan, mutta raikasta kyllä. Tässä kerrottiin nuoren naisen kasvusta oikeistoradikaaliksi ja pelastusta siitä. Ronja innostui kuolleen sotasankarisukulaisensa elämästä ja kuvitteli siitä elämälleen tarkoitusta. Manipuloivat ääriliikkeet ovat yllättävän ajankohtainen aihe aina vain. Lintunen rinnastaa uskonnolliset ja poliittiset lahkot uskottavan kuuloisesti samaan sakkiin. Päähenkilö jää tässä jotenkin ohkaiseksi. Epävakaa perhetausta jää selittäväksi tekijäksi, mutta muuten Ronjan radikalisoitumisen syyt jäävät auki. En pitänyt tästä niin paljon kuin muista lukemistani lintusista. Tyylilaji karkasi välillä farssin puolelle, kun käsittelyssä oli uskonlahkolaisten evankeliointimatka Venäjän Karjalassa. ***-  

Kirjaraportti 67. Maritta Lintunen: Sata auringonkiertoa (2023, WSOY). Tämä vei nopeasti mukanaan. Ihmisissä näkyi kiinnostavia rosoja ja tarinan imu veti. Romaanin perhe lähtee Ylä-Karjalan pientilalta ”Jöötteporriin” 1975. Tuohon aikaan moni lähti, Volvon tehtaille tai muualle. Teini-ikäinen tytär hyppäsi täysillä ruotsalaisuuteen. Vanhempi veli taas jäi seuraavana kesänä lomareissulta kotitilalle elämään pienempää elämää. Kaksi erilaista valintaa. Niiden kautta Lintunen pyörittelee perhettä, juurien merkitystä, kotiutumista ja kodittomuutta - ja kieltä, erityisesti murretta. Sivuhahmona mukana pyörähti (oikea, edesmennyt) kirjailija Matti Pulkkinen, jonka kautta Lintunen pääsi hehkuttamaan ”kehitysalueen” arvoa. Kun mukana oli vielä Hassisen konetta hippasen asetelmallisesti todistelemassa vaaramaisemien kulttuurista alkuvoimaa, vähän tästä aistin suoranaista tendenssikirjallisuuden tuoksua. Tämän toki sallin. Syrjä-Suomen ja maalaisjunttien arvostusta sopii vielä vähän nostaa. Siih...

Kirjaraportti 66. Veikko Huovinen: Sinisilmäinen ohjus (2003, WSOY). Olen lukenut aika paljon Huovista, joka mielestäni on sodanjälkeisen Suomen suurimpia kirjallisia neroja. Tämä on aiemmin mennyt ohi: myöhäiskauden kokoelma, jossa puolet on vanhoja juttuja, puolet uutta. Sota-aiheisten juttujen kokoelma alkaa korkeimmalla mahdollisella tasolla: Jumala tarkastaa rintamalinjat. Kun sota oli alkamassa, Hänen oli syytä käydä henkilökohtaisesti paikalla vahvistamassa uskoa taistelussa oikean asian puolesta. Jumala myös puhui, mutta vertauksin. Eihän siitä tolkkua ottanut, joten sota päätettiin hoitaa vanhan kaavan mukaan. Huovinen on rohkeasti sotaa vastaan, rauhan puolella. Aika tosissaan paikoitellen - noin humoristiksi. Kokonaisuutena tämä ei ole mitään priimakauden Huovista. Vanhat jutut erottuvat terävämpinä. Mukana on muun muassa klassikko Ylläkkö huoltokeskuksessa (1967), jossa Huovinen piruilee kaukopartiokirjallisuuden kliseille. ***     

Kirjaraportti 65. Joni Skiftesvik: Bestseller jouluksi (2022, WSOY). Vanha kirjailija muistelee lisää. Armeijasta päässyt nuori toimittaja etsii asuntoa, vaihtaa autoa ja kirjoittaa Kekkoselle. Toimittajana oli kiinnostavaa lukea 70-luvun alun toimittamisesta. Aika paljon samaahan hommassa on säilynyt, vaikka missään Suomen maakuntakaupungissa lehdistön kirjo ei enää yllä silloisen Oulun tasolle. Helppo tämä oli hotkaista, mutta ei jättänyt isompaa makua suuhun. Ehkä kiinnostavimmat jutut on jo kerrottu, eikä tarinoissa siteenä kulkenut partisaaninainen riittänyt jännitteeksi. Saattaa olla, että vika löytyy lukijassa, mutta aiemmat muistelmat - Valkoinen Toyota ja Finlandia City - muistan mehukkaampana tavarana. **