Tekstit

Näytetään tunnisteella 2017 merkityt tekstit.

Marjo Niemi: Kaikkien menetysten äiti

Kuva
Kirjaraportti 244. Marjo Niemi: Kaikkien menetysten äiti (2017, Teos). 203 sivua tauotonta, maanista pajatusta. Kirjailijan valinta tekee lukukokemuksesta raskaan ja ankean. Noh, miksipä kaiken pitäisi olla helppoa ja kivaa? Monan työpäivä kodinkoneliikkeen varastossa saa yllättävän käänteen. Hän eksyy ja huomaa olevansa valaistulla näyttämöllä keskellä pimeyttä. Yleisöä ei näy, mutta näyttämöllä olevassa kärryssä makaa kuollut äiti peitteen alla. Äidistä ja äitisuhteesta tässä on kyse - niitä Monan monologit pääosin käsittelevät. Hän kokee jääneensä paitsi kosketusta ja läheisyyttä. Kertojan oma tilanne vaikuttaa psykoosilta. Ymmärrettävästi myös tulkinnat ja syytökset vyöryvät siksi jyrkän kohtuuttomina. Laiminlyöntien konkreettinen olemus ei minulle selvinnyt. Välillä äiti vastailee. Loppua kohden Mona piipahtelee kotonakin. Mies ja päiväkoti-ikäinen tytär suhtautuvat lempeän ymmärtävästi äitiin, jonka orientoituminen tilaan ja aikaan horjahtelee. Niemen kirjan hieno...

Vegetaristi

Kuva
 Kirjaraportti 136. Han Kang: Vegetaristi (2007, suom. 2017 Sari Karhulahti, Gummerus). Tuoretta nobelistia piti kokeilla, ja olihan tämä jännittävä! Kun nyt googlettelin vanhoja arvioita, huomasin muidenkin lukijoiden jääneen ihmettelemään, mistä Vegetaristi oikeastaan kertoikaan. Olisiko niin, että suuri taide jättää runsaasti tilaa tulkinnoille? Yeong-hye näkee painajaisia ja päättää siksi yhtäkkiä lopettaa kokonaan lihansyönnin. Siitä nimi romaanille ja siitä näkyvä alku mielisairaudelle, jonka kehittymistä romaanissa kuvataan. Etelä-Koreassa lihattomuus tuntuu olevan äärimmäinen valinta, joka saa aviopuolison ja suvun pois tolaltaan. Sovinnaisesta poikkeavat valinnat aiheuttavat lähipiirille häpeää. Romaani koostuu kolmesta osasta. Jokaisessa asioita katsotaan eri henkilön näkökulmasta. Ensin kertoo puoliso, sitten siskon mies, lopuksi sisko. Vegetaristi itse pääsee suoraan ääneen vain vähän. Kaikki neljä ovat onnettomia ja ulkopuolisia omassa elämässään. Romaanin toinen osa k...

Jupiterin kuut

Kuva
Kirjaraportti 98. Alice Munro: Jupiterin kuut (1982, suom. Krisiina Rikman 2017, Tammi). Luin jouluna Munroa ja nyt lisää, vanhempaa tarinaa yli 40 vuoden takaa. Jupiterin kuut oli kanadalaisen Munron läpimurtoteos, toistakymmentä novellia tavallisten keski-ikäisten naisten tavallisesta elämästä. Periaatteessa aika lailla samanlaista kamaa kuin viimeksi lukemassani Karkulaisessa . Nyt en kuitenkaan tykännyt ihan niin paljon: tämä oli jotenkin vähän hitaampi ja jähmeämpi. Osa jutuista ei minulle ihan auennut. Tai ehkä olin väsynyt. Näitä pitäisi lukea skarppina, kun useinkaan tarinoista ei pilkota ilmiselviä päitä ja häntiä. Yksi suosikkinovelleistani kertoi Pruesta, duunaritaustaisesta naisesta. Toisesta naisesta oikeastaan. Naisesta, joka näyttää olevan sinut sen kanssa, ettei nouse ensimmäiseksi, suhtautuu kevyesti neurologinsa muihin naisvalintoihin. Tai ehkei sittenkään. Jostain syystä Pruen pitää varastella mieheltä pieniä esineitä. ****-  

Pasi Lampela: Kehä

Kuva
Kirjaraportti 55. Pasi Lampela: Kehä (2017, WSOY). Entinen nyrkkeilijä kiertää kehää, kun elämän tarkoitus on joutunut hukkaan ja suhteet läheisiin jumittavat. Taksikuskina hän kiertää kehä ykköstä. En saanut tästä kiinni oikein millään tasolla. Kieli on sujuvaa, mutta perus. Kerronta on pätkitty nopeisiin kohtauksiin ja henkilöitä on niin paljon, ettei edes nimiä ehdi oppia. Ja sitten mukana oli vielä satavuotiaan Suomen kunniaksi rinnakkaistarinana vuoden 1918 sodan väkivaltaa. Tekotaiteellista ja turhaa. Plussa siitä, että tarina pyöri Malmin suunnalla ja näpistelemässä oli piipahdettu jopa Tapaninkylässä. **+  

Rosa Liksom: Everstinna

Kuva
Kirjaraportti 50. Rosa Liksom: Everstinna (2017, Like). Vanha rouva kertoo tarinansa odotellessaan yhtenä yönä kuolemaa. Kieli - tai murre - oli meän kieltä, siihen tottui nopeasti. Ihmeteltävää riitti muissa asioissa. Everstinnan elämä eteni niin uskomattomasti, että sen täytyi olla keksittyä, paitsi ettei ollut. Avioparin esikuvat olivat kirjailija Annikki Kariniemi ja jääkärieversti Oiva Willamo. Romaanin ytimessä kulkee sairaan rakkaustarinan kuvaus. Vaimoaan melkein 30 vuotta vanhempi eversti on väkivaltainen sadisti. Ja totta kai hän on myös fasisti, eli romaanin toinen ydin oli Suomen sotavuosien oikeistolainen historia natsi-Saksan ystävänä. Luin tammikuussa Hytti numero kuutosen. Siihen verrattuna Everstinna tuntuu selkeästi jytäkämmältä. Kuutosessa mua ärsytti pitkät jorisevat luontokuvaukset. Tässä lapin luonto oli tarpeellinen osa. Everstinnan tarinahan on itse asiassa aivan hirveä. Everstinna esim. vieraili sodan aikana Puolassa. Monia asioita hän siellä aluksi kauhisteli,...