Elizabeth Strout: Kaikki on mahdollista

Kirjaraportti 62. Elizabeth Strout: Kaikki on mahdollista (2017, suom. Kristiina Rikman 2019, Tammi).

Ensimmäinen jatko-osa Nimeni on Lucy Bartonille. Kun NOLB vihjaili Lucyn kauheasta lapsuudesta, tässä näytettiin, mitä se käytännössä oli.

Tykkäsin tästäkin. Ihan jo siksi, että tämä vastasi NOLBin jättämiin kysymyksiin. Lucy Barton ei esiintynyt romaanissa kuin pienessä roolissa, mutta jännästi hän - tai pitäisikö sanoa hänen haamunsa - onnistui silti olemaan keskushenkilö.

Rakenteellisesti tapahtui hauska keikaus. NOLB oli puhdas minäkertomus. Jatko-osa koostuu lukuisista irrallisista, eri henkilöihin keskittyvistä tarinoista, jotka kaikki toki liittyvät jotenkin Lucyyn. Ei tämä ehkä ihan novellikokoelma ole, vaan episodiromaani ennemminkin.

Mistä tämä kertoi? Junteista. Keskilännen pikkukaupungin asukkaista, joista moni sinnitteli köyhyydestä parempiin oloihin. Joku jälki ja loppuelämää määrittävä haamusärky lapsuuden häpeästä taisi kaikille jäädä.

Kirjoittamisesta vielä: Stroutin kieli on sillä tavoin hienoa, ettei sitä juuri huomaa. Vähän kuin Mersulla ajaisi.

****


 

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pienen budjetin sotaelokuva

Kuva
Kirjaraportti 197. Marjo Niemi: Pienen budjetin sotaelokuva (Teos 2025). Ensinnä nimestä. Hieno. Pienellä budjetilla tosiaan tehdään, jopa ilman kameroita. Sotaelokuvaa enemmän näen tämän horrorina. Menoa keventää Sata litraa sahtia -tyyppinen rujo huumori. Nainen, maisterisnainen, lähti tuppukylästä heti kun pääsi. Joku pakko toi hänet takaisin vuosien jälkeen, isän kuoltua. Välejä menneeseen pitää selvittää. Tukikohtana toimii vanha kotitalo, jonka isä on nimennyt Linnoitukseksi. Isä on romaanin napahahmo kuoltuaankin. Poliisiradiota kuunteleva, alkoholisoitunut, asehullu survivalisti, joka painoi kolmessa vuorossa tehdastyötä. Ylisukupolvista väkivaltaa ja tunneongelmaa. Niemi on kotoisin Eurasta, Pyhäjärven luoteispäästä. Romaanin tapahtumapaikka muistuttaa kovasti Euraa. Hirveän kuuloinen paikka. Tehdas on lopettanut, palvelut hävinneet, liikekeskus paloi 20 vuotta sitten, eikä sen paikalla kasva mitään.  Kaikki tietävät kaikkien asiat ja rumat salaisuudet sadan vuoden taakse....
Lue koko teksti »

Petteri Orpo ja oikeistovallan paluu

Kuva
Kirjaraportti 214. Teemu Luukka: Petteri Orpo ja oikeistovallan paluu (2025, Otava). Jos on pelannut lasten kanssa muuttuvaa labyrinttia, ymmärtää paremmin myös politiikkaa. Kummassakin looginen vääjäämättömyys yhdistyy onnellisiin tai onnettomiin sattumuksiin. Jotkut siirrot sotkevat vastustajan suunnitelmia, jotkut käyvät kalliiksi itselle. Teemu Luukka käy kirjassaan läpi siirtoja ja liikkeitä, jotka johtivat Suomen sodan jälkeisen historian oikeistolaisimman hallituksen syntyyn. Erityisesti huomio keskittyy pääministeri Petteri Orpoon. Aika monimutkainen kuvio. Ihmisiä, puoluejuonittelua, vaalitaistelua, taloutta ja suurvaltapolitiikkaa. Sattumia. Mitä jos Annika Saarikko olisi antanut hallituksen kaatua huhtikuussa 2021? Mitä jos apteekin työntekijä ei olisi ohjannut sydänoireista Orpoa kiireesti sairaalaan? Mitä jos Venäjä ei olisi hyökännyt Ukrainaan? Mitä jos sote-uudistus olisi onnistunut jo 2015? Keskeinen taustavirtaus kaikessa on oikeistoradikaalin suuntauksen vahvistuminen...
Lue koko teksti »

Pakolainen

Kuva
Kirjaraportti 219. Suvi Ratinen: Pakolainen (2025, Otava). Romaani alkaa keikkuvalta laivalta, hetkestä, jolloin arvostettu kirjailija ja diplomaatin puoliso muuttuu pakolaiseksi. Aino Kallas pakeni ensin Virosta Suomeen syksyllä 1944. Suomi sanoi kiitos ei, ja Kallakset tuupattiin suorinta tietä Ruotsin-laivaan. Kirjailija vietti Ruotsissa kymmenisen vuotta ja kaipasi koko ajan Suomeen. No välillä Viroonkin, toiseen kotimaahansa. Avioliitto Oskar Kallaksen kanssa oli tehnyt Ainosta virolaisen vuonna 1900.   Kala alkaa haista kolmantena päivänä, samoin vieraat, tiesi Kallas. Vaikka Ruotsi on aina suhtautunut hädänalaisiin suopeasti, pakolainen joutui huomaamaan olevansa vieras ja ei-toivottu. Ei enää älykäs ja ainutkertainen yksilö vaan yhteiskunnallinen ongelma ja turvallisuuspoliittinen kysymys. Kertojan ääni romaanissa on vähän outo: Kallas kertoo elämästään kolmannessa persoonassa. Silti ratkaisu toimii. Sävyyn tulee jotain kirjallista, vanhahtavaa. Kerronta jäljittelee ajatuks...
Lue koko teksti »