Kirjaraportti

Kirjaraportti 98. Alice Munro: Jupiterin kuut (1982, suom. Krisiina Rikman 2017, Tammi). Luin jouluna Munroa ja nyt lisää, vanhempaa tarinaa yli 40 vuoden takaa. Jupiterin kuut oli kanadalaisen Munron läpimurtoteos, toistakymmentä novellia tavallisten keski-ikäisten naisten tavallisesta elämästä. Periaatteessa aika lailla samanlaista kamaa kuin viimeksi lukemassani Karkulaisessa . Nyt en kuitenkaan tykännyt ihan niin paljon: tämä oli jotenkin vähän hitaampi ja jähmeämpi. Osa jutuista ei minulle ihan auennut. Tai ehkä olin väsynyt. Näitä pitäisi lukea skarppina, kun useinkaan tarinoista ei pilkota ilmiselviä päitä ja häntiä. Yksi suosikkinovelleistani kertoi Pruesta, duunaritaustaisesta naisesta. Toisesta naisesta oikeastaan. Naisesta, joka näyttää olevan sinut sen kanssa, ettei nouse ensimmäiseksi, suhtautuu kevyesti neurologinsa muihin naisvalintoihin. Tai ehkei sittenkään. Jostain syystä Pruen pitää varastella mieheltä pieniä esineitä. ****-  

Kirjaraportti 97. Marika Lehto: Laura Lepistö - Voittava mieli (2024, Tammi). Jouduin urheilijaelämäkerta kourassa liukkaalle jäälle. En tällaisia useinkaan lue. Nyt luin. Pitää pysyä jyvällä siitä, mitä lahjakkaat ystävät tekevät. Viisi huomiota. 1. Jääkiekko on kova laji, joka vaatii paljon, jos aikoo huipulle. Jäähallien kovimmat tyypit taitavat silti olla taitoluistelijoita. Kun kyse on kilpailuhenkisistä huippu-urheilijoista, touhu ei tietenkään näytä aina kovin terveeltä. Jäälajeja yhdistää sekin, että ovat koko perheen juttuja. Menestyvän urheilijan takaa löytyvät usein vanhemmat, joiden valinnoissa lapsen harrastus on se ykkönen. 2. Kirja on erittäin sujuvasti ja koukuttavasti kirjoitettu. Oli vaikeuksia ja voittoja. Sopivassa suhteessa ihmisiä, tapahtumia ja syvempää pohdintaa - yhteiskunnallista kontekstia. Tunnelma nostatettiin isoihin kisoihin. Lepistön rinnalla kuljetettiin mittatikkuina vahvoja kilpasiskoja, kuten Kiira Korpea (jotka lopulta kuitenkin jäivät taakse). 3. L...

Kirjaraportti 96. Ian McEwan: Torakka (2019, suom. Jaakko Kankanpää 2019, Otava). Britannian pääministeri ei muutu torakaksi, vaan torakka muuttuu pääministeriksi. McEwan kirjoitti satiirin, joka näyttäisi pilkkaavan Boris Johnsonia, Brexit-kampanjaa, Donald Trumpia, populismia ja populistisen median kyynistä logiikkaa. Kun kyse on satiirista, pääministeri ei ole Boris Johnson vaan Jim Sams. Hän haluaa päättäväisesti tehdä Great Britanniasta jälleen Greatin. Tämä onnistuu talousuudistuksella, jossa rahavirrat kääntyvät. Ihmiset esimerkiksi joutuvat maksamaan siitä, että käyvät töissä. ja ostoksilla käymisestä maksetaan ostajalle. Jos siis haluaa käydä töissä, pitää ostaa paljon, jotta saa rahoitettua työssäkäynnin. Talouden pyörät lähtevät pyörimään! Pääministeri ehtii pienoisromaanissa hankkia Twitter-tilin, kaataa ulkoministerinsä valheellisilla ahdistelusyytöksillä sekä buustata kansansuosiotaan lietsomalla vihaa naapurimaata kohtaan ja poseeraamalla onnettomuudessa kuolleiden arkku...

Kirjaraportti 95. Robert Louis Stevenson: Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde (1886, suom. Ruth Wathén 1945, Lehtipaino). Kaivelin omaa kirjahyllyä ja tämmöinen sieltä osui kouraan. 150 väljästi painettua sivua brittiläistä kauhuklassikkoa. Moni tietää tarinan, mutta harva lienee lukenut. ”Oltiin Bonnie ja Clyde sekä Jekyll ja Hyde.” Parhaiten nyky-Suomi tunnistaa parivaljakon Freemanin kappaleesta. Kunnianarvoisa tohtori Jekyll on huomannut, että hänessä on jalojen ominaisuuksien lisäksi pimeitä viettejä, joita hänen on asiallisessa arjessaan vaikea toteuttaa. Lääkärismiehenä hän onnistuu kehittämään mikstuuran, jolla saa erotettua ihmisen kaksi puolta myös fyysisesti eri vartaloihin. Eli troppi huiviin ja komea, tahdikas tohtori muuttuu epämuodostuneeksi Hydeksi, joka elostelee Lontoon sumussa. Huonosti siinä tietysti käy. Jekyll alkaa pian vaihtua Hydeksi ilman lääkitystäkin. Luulin, että olen lukenut romaanin aikaisemminkin, ja ihmettelin, kuinka tarina tuntuu kuivakammalta kuin olin muista...

Kirjaraportti 94. Tommy Orange: Ei enää mitään (2018, suom. Jussi Korhonen 2020, Aula & Co). En ole koskaan juuri ajatellut Amerikan alkuperäisväestön asioita. Tätä lukiessa on vähän pitänyt. Romaani seuraa Oaklandin seudun cityintiaanien elämää ja valmistautumista suureen powwowiin. Romaanissa ei ole selkeää juonta. Se kertoo 12 henkilön elämästä katkelmina, jotka alkavat limittyä ja yhdistyä toisiinsa. Kierrokset kovenevat, kun powwow-juhla lähestyy. Ja räjähdykseenhän tämä päättyy, verilöylyyn. Tendenssikirjallisuudesta on kyse, vaikka puuduttava julistus jääkin lähinnä prologiin. Kirjoittaja Tommy Orange kuuluu sekä cheyenne- että arapaho-heimoihin. Parin sadan vuoden miehitysvalta on kerinyt alkuperäisväestöltä identiteettiä siinä mitassa, että kirjan ihmiset eivät oikein näytä tietävän, keitä ovat ja miten kuuluisi olla intiaani. Päihteet, perheväkivalta ja elämänhallinnan ongelmat tuntuvat olevan sitä näkyvintä perinnettä. Se taitaa liittyä muihinkin vähemmistöihin ja alakul...

Kirjaraportti 93. Annie Proulx: Laivauutisia (1993, suom. 1997 Marja Alopaeus, Otava). Kiusattu mies muuttaa New Yorkin kulmilta juurilleen Newfoundlandiin ankariin luonnonolosuhteisiin ja eheytyy. Laivauutisia on yhtä aikaa kiva ja vähän ärsyttävä. Toisaalta Proulx kuvaa Newfoundlandin ihmisten arktista hulluutta sympaattisesti, toisaalta sävyssä ummahtelee lievää tunkkaisuutta tyyliin tohtori Livingstone laatimassa kuvausta sademetsien luonnonlapsista. Ehkä tässä näkyy aikojen muuttuminen. 30 vuotta sitten tällaisiin asioihin ei kiinnitetty huomiota ja Pulitzerhan tästä romaanista Proulx’lle napsahti. Peruskuvio Laivauutisissa on klassikko. Vähän kuin Astrid Lindgrenin Saariston lapsissa: 1) elämässä vaikeuksia, 2) uusi alku jossain eksoottisessa paikassa, 3) kulttuurisia törmäyksiä, integraatio ja kasvaminen. Laivauutiset kertoo lehtimiehestä, mutta aika paljon myös pikkukaupungin yhteisöstä. Meri ja sen armottomuus ovat läsnä joka sivulla. Sieltä paikalliset (miehet) repivät leipän...