Laivauutisia

Kirjaraportti 93. Annie Proulx: Laivauutisia (1993, suom. 1997 Marja Alopaeus, Otava).

Kiusattu mies muuttaa New Yorkin kulmilta juurilleen Newfoundlandiin ankariin luonnonolosuhteisiin ja eheytyy.

Laivauutisia on yhtä aikaa kiva ja vähän ärsyttävä. Toisaalta Proulx kuvaa Newfoundlandin ihmisten arktista hulluutta sympaattisesti, toisaalta sävyssä ummahtelee lievää tunkkaisuutta tyyliin tohtori Livingstone laatimassa kuvausta sademetsien luonnonlapsista.

Ehkä tässä näkyy aikojen muuttuminen. 30 vuotta sitten tällaisiin asioihin ei kiinnitetty huomiota ja Pulitzerhan tästä romaanista Proulx’lle napsahti.

Peruskuvio Laivauutisissa on klassikko. Vähän kuin Astrid Lindgrenin Saariston lapsissa: 1) elämässä vaikeuksia, 2) uusi alku jossain eksoottisessa paikassa, 3) kulttuurisia törmäyksiä, integraatio ja kasvaminen.

Laivauutiset kertoo lehtimiehestä, mutta aika paljon myös pikkukaupungin yhteisöstä. Meri ja sen armottomuus ovat läsnä joka sivulla. Sieltä paikalliset (miehet) repivät leipänsä – jopa toimittajat, jotka kirjoittavat laivauutisia – ja sinne he minä hetkenä hyvänsä kuolevat, kun öljynporauslautta kaatuu tai hummerimerta takertuu jalkaan.

Tuntemattoman sotilaan lopussa hyväntahtoinen aurinko katselee miehiä. Laivauutisten kertojassa on vähän tämän auringon vikaa. Katselee hyväntahtoisesti, mutta etäältä. Päähenkilöille ja sivuhenkilöillekin sattuu kipeitä asioita, joista kertoja raportoi lähinnä toteavasti. Lukijalle jää mahdollisuus kuvitella tuska.

Proulx’n kieli on aikamoista kieputtelua ja valtamerimäistä pyrskähtelytä paikka paikoin. Suomentaja on arvatenkin joutunut keksimään osa sanoista, mutta hyvinhän tuo on keksinyt.

Villin meren äärellä sään vaihtelut, sateen muuttuminen vedestä rännäksi ja lumeksi, pilvien värityksen kehittyminen jne. jne. ovat tietysti olennaista tietoa, mutta olisi kyllä pärjännyt vähemmälläkin meteorologisella aineistolla, mistä vähennän puoli tähteä: siis

***+