Kirjaraportti

Kirjaraportti 131. Kari Haakana: Tämä on ryöstö - Suomalaiset pankkiryöstöt 1906 - 2022. (2024, Aula & Co). Kirjaan on koottu parikymmentä ”Suomen kuuluisinta” pankkiryöstöä. Siitä huolimatta: Aika surkea kokoelma tyhmyyttä ja päihtynyttä räpellystä, jos lyhyesti haluaa kuvata.  Tuskin tämä teos ketään rikoksen poluille houkuttaa. Glamour on kaukana. Mukana on toki muutamia tapauksia, joita on ihan jaksettu suunnitella tai joissa taustalla on muutakin kuin taparikollisuutta, työttömyyttä sekä viinaa tai huumeita.  Itseäni jäi kiehtomaan 1990-luvun alun ”kakkuryöstäjä”, joka vei Pitäjänmäen SYP:n työntekijöille lakkakakun ja sitten ryösti rahat. Mukana oli hämäystä, peitetarinaa ja peruukkia, ja mikä parasta, äijä ei jäänyt koskaan kiinni vaikka teki useamman ryöstön. Kirja alkaa Venjäjän valtionpankin Helsingin-konttorin ryöstöstä 1906. Saalis oli valtava, ruumiita tuli monta ja tekijöinä oli Baltiasta tulleita vallankumouksellisia. Sitten mm. Volvo Markkanen, Roosna - Lep...

Kirjaraportti 130. Elizabeth Strout: Lucy meren rannalla (2022, suom. 2023 Kristiina Rikman, Tammi). Koronaromaani. Useammasta aiemmasta romaanista tuttu Lucy Barton muuttaa NYCistä Maineen virusta pakoon. Korona-ajan ankeuteen ei ole erityisen kiva palata edes romaanissa. Ei tämä onneksi ole pelkkää koronaa. Tutusti tätikertoja Lucy huokailee omia ja perheen kuulumisiaan, mielialojaan, parisuhteita.  Siinä sivussa romaani on taas hyvin poliittinen, mutta ei henkilö- tai puoluetasolla. Lucy - ja varmaankin myös Elizabeth - on selkeästi anti-Trump, mutta aika empaattisesti hän löysi selityksiä rokotevastaiselle, konservatiivispopulistiselle liikkeelle. Samasta paketista siis Kauniit ja rohkeat ja pätevää maailmanselitystä. Tuttuuttaan tämä ei onnistunut enää loksauttamaan leukoja vau-asentoon, mutta onhan tämä Lucy Barton -sarja aika huikea. ****+  

Kirjaraportti 129. Mikko Mattila ja Raija Talvio: Arvottomat - Tärkeintä on lähteminen (2024, Aviador). Taisin nähdä Arvottomat ensimmäisen kerran lukiolaisena. Meillä oli vielä Asan mustavalkotelevisio, ja minulle Arvottomat on aina mustavalkoelokuva. Olen myöhemmin nähnyt elokuvan uudestaan ehkä pari kertaa. Jotain on jäänyt alitajuntaan. Kirjaa lukiessa päässä alkoi heti kohta soida Anssi Tikanmäen Finlandia. Tämä on siis kirja elokuvasta, ja sen runkona ovat Mikko Mattilan valokuvat. Mattila toimi elokuvan still-kuvaajana. Toinen tekijä, Raija Talvio oli projektissa mukana leikkausassistenttina. Kuvat ovat hienoja, mutta niin on haastattelukatkelmista koostettu tekstikin. Vuonna 1982 ensi-iltaan tullut Arvottomat oli Matti Pellonpäälle ja Pirkko Hämäläiselle ensimmäinen pääosa, samoin Mika Kaurismäen ensimmäinen pitkä (näytelmä)elokuva. Kirjassa Hämäläinen, Kaurismäki ja monet muut tuotantoon osallistuneet kertovat millaista se oli. Oli poikkeuksellista yhteisöllisyydessään. Vaikka...

Kirjaraportti 128. Annie Ernaux: Tapaus (2000, suom. 2023 Lotta Toivanen, Gummerus). Abortti oli Ranskassa laiton 1970-luvulle. Ernaux kirjoittaa omasta abortistaan nuorena opiskelijana 1960-luvun alussa. Tapaus on ernaux’maisen tiivis tarina. Ei rönsyilyä, kuvaus siitä mitä tapahtui ja miltä se tuntui. Tehokasta. Toimivaa. Luokka-asemien tarkastelu on vähäisempää kuin tekijällä tyypillisesti. Sukupuoli synnyttää tässä asiassa luokkaa merkityksellisempiä eroja. Abortti on aina brutaali tapahtuma. Laittomuus korosti tätä. Operaatiot olivat naisille hengenvaarallisia, kun itseoppineet ”enkelintekijät” hoitelivat niitä kotikonstein. Oikeat lääkärit siivosivat jälkiä. Aborttilainsäädännön lisäksi tämä herätti ajatuksia lääketieteen kehittymisestä. E-pillerit olivat mullistava keksintö myös tasa-arvon kannalta. ****  

Kirjaraportti 127. Lasse Lindqvist, Juhavaltteri Salminen: Peter Kotilainen — Sankari ja kapinallinen (2024, Docendo). Elämäkerta juuri 30 vuotta täyttäneestä säbäjätkästä. Okei. Kotilainen on kaksinkertainen maailmanmestari ja ehkä tunnetuin aktiiviuraa jatkava suomalainen salibandyn pelaaja. Epäilen, ettei hänestä silti pelkillä säbäansioilla laadittaisi kirjaa. Kotilaisen kiinnostavuutta lisäävät traaginen perhetausta, taipumus masennukseen, ongelmallinen suhde alkoholiin sekä uhkapeliaddiktio ja isot pelivelat. Samoin miehen tapa puhua avoimesti niin kuin tuntee. Iltapäivälehdet ovatkin jo raportoineet kirjasta mehukkaita yksityiskohtia. Miksi luin? Siksi, että lähipiiristä löytyi innokas 16-vuotias suosittelija. Tuskin teosta vuoden urheilukirjana palkitaan, mutta koskettihan tämä: urheilu pelasti nuoren pojan vielä pahemmalta. Kirjan ote ei tunnu pinnalta erityisen yhteiskunnalliselta. Siitä huolimatta tekstissä särisee vahva sosiaalipoliittinen lataus. Kotilainen näyttää tapauks...

 Kirjaraportti 126 Carloz Ruiz Zafón: Tuulen varjo (2001, suom. Tarja Härkönen 2004, Otava). Tämä oli hitti 20 vuotta sitten. 647 sivua vanhanaikaista seikkailuromaania. Vähän kuin Monte Christon kreivi mutta pääosin 1950-luvun Barcelonassa.  Tässä seurataan Daniel-pojan kasvua, kun hän vuosien ajan koettaa selvittää mystisesti kadonneen kirjailijan kohtaloa. Kaiken takana on onneton rakkaus, vanhempien nurjamieli sekä mustasukkaisuus, ja oudolla tavalla Danielin oma elämä alkaa muistuttaa kadonneen kirjailijan elämää Onhan tässä omanlaistaan tenhoa, mutta en isommin innostunut. Kaikkea oli kovin runsaasti. ***

Kirjaraportti 125. Laura Kolbe: Kosmos - Ravintola ja perhe 1924 - 2024 (2024, Siltala). Tykkään klassikoista. Kosmoksessa olen silti käynyt vain muutaman kerran, aina poikkeustapauksissa. Kiinnostava ravintola, satavuotiskirjan arvoinen. Kolbe pyörittää rinnakkain perheen ja ravintolan tarinoita. Samalla  asiat nivotaan yhteiskunnan muutoksiin eli elintason  nousuun, kaupungistumiseen, tasa-arvon lisääntymiseen, alkoholipolitiikkaan. Miksi Kosmoksesta tuli legendaarinen ja vanha? Varmaankin osin sattumalta. Sijainti on hyvä, Helsingin Kalevankadulla, Stockan kulmilla, eikä taloa esimerkiksi ole purettu. Muista seikoista keskeiseksi nousee ravintolan pysyminen yhden suvun hallussa ja nimenomaan naisten käsissä. Hepolammista piirtyy kuva humaaneina omistajina, joilla on riittänyt ymmärrystä kanta-asiakkaiden - sanotaanko nyt vaikka - moninaisuudelle sekä pysyvyyden arvolle. Teos jäi vähän kuivakaksi juhlakirjaksi. Alkupää historiasta piti mennä asiakirjalähteillä eikä loppupääs...

Kirjaraportti 124. Maisku Myllymäki: Valvoja (2024, WSOY). Päähenkilö seisoskelee työpäivän verran taidenäyttelyssä ja kelailee rakkauttaan. Fiilikset eivät ole ihan parhaat, kun uni ei ole tullut kahdeksaan vuorokauteen. Museo on hyvä paikka pohdiskella myös taiteen katsomista ja somea ja elämän esittämistä. Niitä tässä pyöritellään sen rakkauden lisäksi. Kriittiseen sävyyn. Aikamme keskeisistä ilmiöistä on puhe, ja ihan oikeita havaintoja Myllymäki tekee, mutta en oikein jaksanut innostua. (Onko kukaan lukenut hyviä someromaaneja?) Vika oli varmaan minussa, koska tämähän oli objektiivisesti ajateltuna toimiva ja mietitty ja loppunousu erityisesti oli lähes nerokas. Mikä mätti? No esim. se, että päähenkilöt olivat tylsiä ja heistä oli vaikea kiinnostua. Pohdinnat tuntuivat välillä luennoilta. Ja verkkainen tahti ei riittänyt nostamaan dopamiinitasoja. (Jälleen voi olla, että minä olin se verkkainen, joka tajusin vasta lopuksi, mistä on kyse.) ***