Ratakierros

Kirjaraportti 145. Miika Nousiainen: Ratakierros (2024, Otava).

Kirjailija hoitaa viidenkympin kriisiään aloittamalla systemaattisen harjoittelun 400 metrin ikämiesmestariksi.

Autofiktioon kuuluu avautuminen. Nousiainen vetää kuitenkin selvät rajat ja pysyttelee siinä hahmossa, jonka jo tunnemme tv:n viihdeohjelmista. Perhekään ei näy. Tämä ei ole moite.

Nousiaisen aiemmasta tuotannosta suosikkini on romaani Maaninkavaara. Se kertoo pitkänmatkan juoksusta.

Minulla oli Ratakierrosta kohtaan ennakkoluuloja. Mutta olihan tämä hauska! Ehkä hauskin Nousiaisen kirjallisesta tuotannosta. Kun romaanin muoto ja juonen kuljetus eivät pakottaneet, taiteilija saattoi vapautuneesti keskittyä ydinosaamiseensa eli hervottomiin sivupolkuihin ja vapaaseen assosiaatioon.

Itse juoksuharrastuskin muuttuu koomiseksi, kun kirjailija suhtautuu siihen niin tavattoman vakavasti. 

Jostain luin määritelmän, että Nousiainen on terävä, muttei ilkeä. Näin se taitaa olla. Itse asiassa hän on suorastaan kiltti ja aseistariisuvan myönteinen hehkuttaessaan juoksijapiirien hyvää henkeä, ihmisten kivuutta ja toisten tukemista.

Nousiainen kertoo jännittävänsä jokaista kisaa. Enemmän kuin mitään aikaisemmin, esimerkiksi suoria lähetyksiä tai live-esiintymisiä suurille yleisöille.

”Kirjallisuus ja tv ovat olleet minulle harrastuksia, joihin päädyin, kun ei ollut koulutusta muihin töihin. Ja tämä juoksu on intohimo.”

Itse en ole intohimojen suuri asiantuntija, mutta tunnistan kyllä tuon suhtautumisen varhemmasta elämästäni. Tason ei tarvitse olla korkea, vaan jo höntsäsähly riittää.

Intohimo on ainoa järkevä syy kirjoittaa. Intohimo on myös hyvä aihe.