Kirjaraportti

Kirjaraportti 165. Jukka Hakala: Hybris (2025, WSOY). Vuosituhannen vaihteessa puhjenneesta uusmediakuplasta on sen verran aikaa, että meininkiä voi nostalgisoida. Hybriksessä kirjoitetaan elämäkertaa yhdestä it-huumassa rikastuneesta. Vanhojen kaverusten perustama kotisivupaja fuusioitui listautumista valmistelevaan ”Bulewardiin”, ja kohta tuulipukukansa jonotti osakkeita pääkonttorin edessä. Kopterilla mentiin, megajuhlissa kärventyi villisika, kuplajuomia kului. Olihan se pöljää aikaa! En tunnistanut Bulewardin esikuvaksi suoraan mitään todellista yhtiötä, mutta mieleen tulivat ainakin Satama Interactive ja Riot-E. Samalla piti muistella omia aikoja kuplan kyljessä. Olikohan se vuonna 2000, kun itse kävin Espoossa työpaikkahaastattelussa, jossa yksi keskeinen puheenaihe oli saamieni optioiden määrä? (määrä taisi olla liian pieni, kun en hommaan lähtenyt) Hybriksen toinen nostalgiataso oli 1970-80-lukujen taite, päähenkilöiden - ja kirjoittajan - teinivuodet pienlehtineen, pellemiljo...

Kirjaraportti 164. Antti Blåfield ja Erja-Outi Heino: Puola on samaa maata (2025, Siltala). Vaihtoehtoiset historiankulut ovat hauskaa pohdittavaa. Mitä jos Ruotsi olisi voittanut Venäjän 1809, mitä jos Kollaa ei olisi kestänyt? Puola on tässä Suomelle kiinnostava vertailukohta. Meillä esimerkiksi oli yhteinen kuningas jo 1500-luvulla, 1800-luvulla yhteiset keisarit. Venäjän naapurissa Suomi on selvinnyt vähällä, kun vertaa Puolaan, jossa aina on toteutunut worst case scenario. Viime vuosina Puola on usein mainittu huonona esimerkkinä siitä, kuinka voi käydä, jos vaaleilla valtaan pääsee voimat, jotka eivät ole kovin demokraattisia. Oikeuslaitoksen riippumattomuus oli Puolassa ensimmäisiä uhreja, riippumaton media seuraavia. Lokakuun 2023 vaaleissa kansallispopulistinen Laki ja oikeus -puolue, PiO, kuitenkin hävisi ja suunta muuttui.  Blåfield ja Heino asuivat Puolassa 2020 - 2023, kun Heino työskenteli Varsovassa diplomaattina. Kirja pohjautuu tuon ajan kokemuksiin. Kirjoittajat y...

Kirjaraportti 163. Taina Niemi: Ämpärikesä (2024, Otava).  Milloin luin edellisen nuortenromaanin? Siitä saattaa olla kymmeniä vuosia. Ämpärikesä vie peruskoulun päättäjäisiin. Meillä juhlittiin niitä viime kesänä ja kohta juhlitaan seuraavia. Ajankohtainen teos siinä mielessä. Ämpärikesä palkittiin Otavan palkinnolla. En ihmettele. Tämä on huolella mietitty juttu, laatutyötä ja koskettavakin. Muistutti siitä, että jokaisen hupparin alla kuplii omat salatut murheensa, joita ei uskalleta muille näyttää. Romaani seuraa muutaman pikkukaupungin nuoren elämää muutaman kesäpäivän aikana, yhdenlaisessa aikuistumisen taitekohdassa. Kuten sanottua, murhetta löytyy, alkaen kaverisuhteista päätyen vanhempien alkoholismiin tai käsittelemättömiin traumoihin. Yleissävy jää kuitenkin optimistiseksi. Härkää otetaan sarvista ja kissaa tuupitaan pöydälle ja siitä se homma lähtee etenemään. Romaanin kirjallinen juju on episodimaisessa rakenteessa. Jere, Arttu, Matilda, Saana ja Sami kertovat vuorolla...

Kirjaraportti 162. Rachel Kushner: Luomisen järvi (2024, suom. 2024 Arto Schroderus, Tammi). Kushneria ja tätä hänen ensimmäistä suomennostaan on hehkutettu rajusti ainakin Suomen Kuvalehdessä ja Hesarissa. Odotukset olivat epämääräisen korkealla, ja osin ne täyttyivät. Yhä silti ihmettelen, mistä oikeastaan oli kyse. Päätarinassa nuori amerikkalainen naisvakooja soluttautuu ranskalaiseen radikaaliin ekoyhteisöön tiedustelemaan ja provosoimaan, haistelemaan mitä tihutyötä siellä valmistellaan. Ei tämä kuitenkaan mikään agenttiromaani ole, paitsi ehkä ironisessa mielessä. Romaanin kiehtovuus syntyi hassuista, runsaista törmäyksistä. Agenttitarina on syvyydeltään Fortnitea mutta kun siihen sotketaan perusteellisia pohdintoja Homo Sapiensin ja neandertalinihmisen eroista, pikkuhuomioita tien varren prostituutiosta, ekoyhteisön kirjavat ihmiskohtalot, rähjäisä maaseutu ja päähenkilön piilevä alkoholiongelma, niin kokonaisuus kummasti toimii. Tarinaa kertoo tämä agentti, entinen FBI:n palko...