Puola on samaa maata

Kirjaraportti 164. Antti Blåfield ja Erja-Outi Heino: Puola on samaa maata (2025, Siltala).

Vaihtoehtoiset historiankulut ovat hauskaa pohdittavaa. Mitä jos Ruotsi olisi voittanut Venäjän 1809, mitä jos Kollaa ei olisi kestänyt? Puola on tässä Suomelle kiinnostava vertailukohta. Meillä esimerkiksi oli yhteinen kuningas jo 1500-luvulla, 1800-luvulla yhteiset keisarit. Venäjän naapurissa Suomi on selvinnyt vähällä, kun vertaa Puolaan, jossa aina on toteutunut worst case scenario.

Viime vuosina Puola on usein mainittu huonona esimerkkinä siitä, kuinka voi käydä, jos vaaleilla valtaan pääsee voimat, jotka eivät ole kovin demokraattisia. Oikeuslaitoksen riippumattomuus oli Puolassa ensimmäisiä uhreja, riippumaton media seuraavia. Lokakuun 2023 vaaleissa kansallispopulistinen Laki ja oikeus -puolue, PiO, kuitenkin hävisi ja suunta muuttui. 

Blåfield ja Heino asuivat Puolassa 2020 - 2023, kun Heino työskenteli Varsovassa diplomaattina. Kirja pohjautuu tuon ajan kokemuksiin. Kirjoittajat yrittävät avata syitä ja etsiä juuria Puolan jyrkälle jakautumiselle kahteen leiriin. Toisaalta myös löytää oppeja, joilla Suomi voisi välttää Puolan kohtalon.

Tämä ei ollut kovin helppolukuinen setti. Paarustamisen puolelle meni minulla monessa kohdassa. Kun juuria käytiin läpi tuhannen vuoden verran, yksityiskohdissa viipyillen (henkilöhakemistoa oli 7 sivua), ns. iso kuva jäi yhä aika hämäräksi. Olen joskus 1990-luvulla Osmo Jussilan Puola-luentoja kuunnellut yliopistolla, mutta niistä pohjista ei nyt ollut riittävää apua. 

Minulle kiinnostavimmat osuudet olivat modernin Puolan poliittisten ja yhteiskunnallisten tapahtumien kuvauksia. Viime vuosinahan Puola on ollut monessa mielessä tapahtumien keskiössä, esim. Valko-Venäjän rajaselkkausten ja Ukrainan sodan pakolaisaallon hoitamisessa.