Luomisen järvi

Kirjaraportti 162. Rachel Kushner: Luomisen järvi (2024, suom. 2024 Arto Schroderus, Tammi).

Kushneria ja tätä hänen ensimmäistä suomennostaan on hehkutettu rajusti ainakin Suomen Kuvalehdessä ja Hesarissa. Odotukset olivat epämääräisen korkealla, ja osin ne täyttyivät. Yhä silti ihmettelen, mistä oikeastaan oli kyse.

Päätarinassa nuori amerikkalainen naisvakooja soluttautuu ranskalaiseen radikaaliin ekoyhteisöön tiedustelemaan ja provosoimaan, haistelemaan mitä tihutyötä siellä valmistellaan. Ei tämä kuitenkaan mikään agenttiromaani ole, paitsi ehkä ironisessa mielessä.

Romaanin kiehtovuus syntyi hassuista, runsaista törmäyksistä. Agenttitarina on syvyydeltään Fortnitea mutta kun siihen sotketaan perusteellisia pohdintoja Homo Sapiensin ja neandertalinihmisen eroista, pikkuhuomioita tien varren prostituutiosta, ekoyhteisön kirjavat ihmiskohtalot, rähjäisä maaseutu ja päähenkilön piilevä alkoholiongelma, niin kokonaisuus kummasti toimii.

Tarinaa kertoo tämä agentti, entinen FBI:n palkollinen, nykyinen freelancer, nimeltään Sadie Smith (ei sentään Zadie). Omaa historiaansa Sadie avaa niukasti. Romaanin edetessä kuva Modesty Blase -tyyppisestä supersankarista saa klommoja, silikoneista ilma karkaa.

Mikään pamfletti Luomisen järvi ei ole, mutta yleissävy on yhteiskuntakriittinen. Yksi avainkohta romaanissa on erotiikkaa tihkuvan Renén kertomus Mersun autotehtaalta, jossa joka päivä joku työntekijä päättää vahingossa jättää kätensä metalliprässin väliin. Työt loppuvat ja duunari saa työnantajalta suuret korvaukset, joilla voi ostaa vaikka Mersun.

Millainen on maailma, jossa käden jättäminen metalliprässiin on se parempi vaihtoehto? Kivikaudella oli helpompaa tai ainakin toisenlaiset murheet.

⭐⭐⭐⭐