Tulvaniitty

Kirjaraportti 172. Jhumpa Lahiri: Tulvaniitty (2013, suom. 2014 Sari Karhulahti, Tammi).

Kaksi veljestä Kalkutasta. Ei ihan Kain ja Abel tai Esau ja Jaakob, mutta sinne päin. Toinen tylsä ja kunnollinen, toinen rohkea ja huikentelevainen. Toinen lähtee maolaisiin vallankumousporukoihin, toinen Yhdysvaltoihin tekemään väitöskirjaa meribiologiasta.

Tulvaniitty alkaa Intiasta ja päätyy Yhdysvaltain itärannikon kampuskaupunkeihin. Ajallinen kaari kattaa 60-70 vuotta. Intialaistaustainen kirjailija itse syntyi Lontoossa 1967, eli päähenkilöt ovat hänen vanhempiensa sukupolvea.

Suurin kertomus tässä käsittelee nuoruuden (väärien) valintojen pitkiä häntiä. Nuoremman veljeksen marttyyrikuolema määritteli koko muun perheen loppuelämää ja vaikutti myös seuraaviin sukupolviin.

Vuosikymmenten yli katsovassa eepoksessa on puolensa. Historialliset kehitykset, aikojen muutos ja sukupolvien ketjut tulevat näkyväksi. Toisaalta yksityiskohdat eivät erotu, henkilöhahmot jäävät tyypeiksi. Ei minulle esimerkiksi päähenkilöihin syntynyt suhdetta, kun ei selvinnyt, mille he nauravat, mistä innostuvat tai mikä ärsyttää.

Intia on nykyisin maailman suurin valtio väestöltään. Aika vähän siitä Suomessa puhutaan tai tiedetään. Minunkin piti Wikipediasta lukea, missä on Kalkutta. Taas viisastuin vähän. Kuvat Kalkutasta ja Intian historiasta taisivat lopulta olla romaanin kiinnostavin anti.

⭐⭐⭐+