Koskinen ja raadonsyöjä
Kirjaraportti 195. Seppo Jokinen: Koskinen ja raadonsyöjä (1997, Karisto).
Tamperelainen rikoskomisario Sakari Koskinen oli minulle tyystin vieras mies, vaikka hänen seikkailuistaan on riittänyt tarinaa jo 30 romaanin verran. Raadonsyöjä sijoittuu sarjan alkupäähän, ylikonstaapelivuosille.
En tästä suuremmin innostunut, vaikka sujuvan viihdyttävä perusdekkarihan tämä on, maanläheisellä manselaisella tavalla.
Murhaaja iskee 1990-luvun atk-osastolla. Se tuo lukukokemukseen oman huvittavan lisänsä. Verityön taustalta löytyy huijausohjelmisto, jolla pystyy tyhjentämään pankkitilejä. Atk:n luonteessa näyttää olevan jotain pysyvää.
Juoni rönsyilee laveahkosti. Muutenkin tässä porisee kaikenlaista aika paljon. Jäin ihmettelemään, kuinka tyynesti tehtaalla suhtaudutaan siihen, että konttorilla murhataan mies. Ei perustettu kriisiryhmiä, ei väistelty hysteerisiä ihmisryppäitä. Poliisille valiteltiin, että tutkinta haittaa tehtaan toimintaa.
Olisko niin, että sarjan suosio perustuu sympaattis-empaattiseen päähenkilöön sekä arkiseen meininkiin? Koskista vaivaavat samat ongelmat kuin kaikkia poliisisarjojen poliiseja: tyhmä esimies, ihastuminen työkaveriin, kotihuolet, leipääntyminen, perheen ja työn ristipaineet.
⭐⭐⭐-
Kommentit
Lähetä kommentti