Kirjaraportti

Kirjaraportti 211. Arto Salminen: Turvapaikka (1995, Otava). Päähenkilö heittää kissaa kivellä. Pelästynyt kissa avaa suunsa, ja sieltä lentää pakoon lintu. Tällä romaani alkaa. Kuka on roisto, kuka sankari, kuka uhri? Kirjan päätteeksi käärme pääsee hengestään. Kirveellä katkaistun ruumiin sisältä löytyy päästäinen. Turvapaikka on Arto Salmisen esikoisromaani. Kirjailijaluonne tuli kerralla selväksi. Huumori iskee hamarapuolella. Henkilöitä yhdistävät petos, hyväksikäyttö ja yritys selviytyä. Juuri tällaista valoa taisin kaivata marraskuun pimeyteen! Edellisestä lukukerrasta kuluikin reilut 20 vuotta. (Kiitos kannustuksesta HS!) Kielileikit eivät vielä esikoisessa ole kasvaneet hurjimpaan kukoistukseen. Muutenkin teksti tuntuu jotenkin väljemmältä kuin Salmisen viimeisissä, Lahdissa ja Kalavaleessa. Turvapaikka kertoo elämästä SPR:n vastaanottokeskuksessa, enemmän henkilökunnasta kuin asiakkaista. Auttamisbisneksen sumea logiikka saa pikku piikkejä. Rasismi ilmenee monitahoisemmin kui...

Kirjaraportti 210. Riku Saatsi: Yönistujat (2025, Gummerus). Anoppi kuolee. Hänet pitää saada säällisesti hautaan, kohti tuonilmaisia. Suistamolta, Laatokan Karjalasta tullut evakkoperhe tietää, miten homma pitäisi hoitaa. Luterilaisessa Pohjois-Karjalassa ortodoksiperinteen ylläpitäminen ei vain sodan jälkeen ollut ihan helppoa. Itkijänaisistakin oli puutetta. Saatsin romaani kertoo vaikeuksista, joita muualle Suomeen asutetut karjalan kieltä puhuneet ortodoksit kohtasivat, siis rasismista. Ryssittelyä, kiusaamista, käännytystä oikeaan uskoon. Minulle ihan uutta tietoa! Nimensä mukaisesti tapahtumat sijoittuvat pääosin ruumiinvalvojaisiin, jotka jatkuvat yli yön. Paljon siellä ehtii tapahtua. Paikalle tulevat kaikki kylän siirtolaiset ja joku muukin naapuri. Kirjan jännite syntyy vaimon ja miehen välillä olevasta erimielisyydestä. Pidetäänkö tiukasti kiinni omasta identiteetistä ja perinteestä vai luovutaanko ja mukaudutaan Nurmeksen normeihin? Männynkäpy muuttuu kuusenkävyksi, kunhan...

Kirjaraportti 209. Iida Sofia Hirvonen: Voittajan tunti (2025, Siltala).   Kun nousee aamuviideltä tehokkaana ottamaan uutta päivää vastaan, niin kylläpäs sitä pärjäileekin elämässä. Kanadalaisen menestysgurun Robin Sharman voittajantunnista intoiltiin Suomessa muutama vuosi sitten.   Iida Sofia Hirvosen Voittajan tunnissa keikutaan myös hereillä viideltä. Jatkojen jatkoilla jossain tyhjässä liikerakennuksessa. Päähenkilön – musiikkikriitikon – ei pitänyt lähteä minnekään, koska deadline. Paha kyllä Ceppo, Jing ja Master of Music sattuivat tulemaan iltasella kaupungilla vastaan. Asiat johtivat tosiin.   Tätä oli hauska lukea kahdesta syystä. Niistä tärkeämpi oli ei-kirjallinen kieli, jonkinlaista puheenpulputusta muistuttava. Aika paljon dialogia, välillä englantia ja pikku hassuttelua Cepposta, jonka cilmät ovat ceppocen celällään.   Toinen liittyi maailmaan, jota Hirvonen kuvaa. Itsekin olin joskus Helsingissä asuva nuori aikuinen, mutta ihan jonkin verran on maail...

Kirjaraportti 208. Rachel Kushner: Mars Room (2018, suom. 2025 Arto Schroderus, Tammi). Kaksi elinkautista vankeustuomiota ja vielä kuusi vuotta päälle. Siinä riittää yhdelle naiselle istuttavaa. Järjetön tuomio kuvannee laajemminkin yhdysvaltalaista järjestelmää. Vankien osuus väestöstä on siellä maailman suurin. Mars Room seuraa elämää valtavassa kalifornialaisessa naisvankilassa. Aika värikästä sakkia monella tavalla. Valkoiset jäävät vähemmistöön. Päähenkilö Romy päätyi häkkiin tapettuaan ahdistelijansa. Tämän voi lukea vetävänä vankilaseikkailuna, mutta tässä tirisee myös vahva yhteiskuntakriittinen viritys, kuten Kushnerilla on tapana. Luin häneltä aiemmin Luomisen järven (2024), joka jäi vähän levälleen. Mars Room on tiukempi paketti rikosta ja rangaistusta. Kushner jättää tulkinnat lukijalle. Ehkä siinä joku viesti silti piilee, jos vartijoiden väkivalta näyttää julmemmalta ja perusteettomalta kuin väkivaltarikollisten. Kun syntyy huonolle alueelle, vähätuloisten C- tai D-kansa...