Yönistujat

Kirjaraportti 210. Riku Saatsi: Yönistujat (2025, Gummerus).

Anoppi kuolee. Hänet pitää saada säällisesti hautaan, kohti tuonilmaisia.

Suistamolta, Laatokan Karjalasta tullut evakkoperhe tietää, miten homma pitäisi hoitaa. Luterilaisessa Pohjois-Karjalassa ortodoksiperinteen ylläpitäminen ei vain sodan jälkeen ollut ihan helppoa. Itkijänaisistakin oli puutetta.

Saatsin romaani kertoo vaikeuksista, joita muualle Suomeen asutetut karjalan kieltä puhuneet ortodoksit kohtasivat, siis rasismista. Ryssittelyä, kiusaamista, käännytystä oikeaan uskoon. Minulle ihan uutta tietoa!

Nimensä mukaisesti tapahtumat sijoittuvat pääosin ruumiinvalvojaisiin, jotka jatkuvat yli yön. Paljon siellä ehtii tapahtua. Paikalle tulevat kaikki kylän siirtolaiset ja joku muukin naapuri.

Kirjan jännite syntyy vaimon ja miehen välillä olevasta erimielisyydestä. Pidetäänkö tiukasti kiinni omasta identiteetistä ja perinteestä vai luovutaanko ja mukaudutaan Nurmeksen normeihin? Männynkäpy muuttuu kuusenkävyksi, kunhan sitä totena toistetaan, kuten perheen poika kiteyttää.

Teemoiltaan Yönistujat on aika vakava teos, mutta löytyy siitä huumoriakin. Hevoskyyti Kuokkastenkoskelta Nurmeksen kirkolle ja siitä hautausmaalle tuo mieleen Aapelin Siunatun hulluuden. 

Saatsi loi uskottavat ruumiinvalvojaiset. Se vähän häiritsi, että kertoja – perheen äiti – kuulosti arjessaan paljon modernimmalta kuin vuonna 1951 olisi odottanut.

Mutta hieno, pieni romaani, Finlandia-ehdokkuutensa ansainnut. Itselleni lisäarvoa toi tapahtumien sijoittuminen Nurmekseen. Kirjan anoppi päätyi samalle hautausmaalle, jonne olen käynyt saattelemassa omat äidin puolen isovanhempani ja viimeksi serkun.

⭐⭐⭐⭐