Antti Karisto ja Jussi Simpura: Hyvinvoinnin historiaa
Kirjaraportti 273: Antti Karisto ja Jussi Simpura: Hyvinvoinnin historiaa - Ajankuvia Suomesta (2026, Gaudeamus).
Olen viime aikoina kuunnellut vaimon seuraksi vähän Pohjantähteä Antti Holman lukemana. Kakkososan sisällissotakohdat ovat niin surkeaa meininkiä, että itkettää.
Kariston ja Simpuran Hyvinvoinnin historiaa muistuttaa, että hirveyksistä seurasi hyvääkin. Itsenäisyyden alkuvuosina tehtyjen sosiaalisten uudistusten lista hengästyttää. Kieltolaki, torpparivapautus, oppivelvollisuus ja köyhäinhoito noin esimerkiksi.
Teos käy suomalaisen yhteiskunnan kehitystä kronologisesti vuosikymmenen paloissa vuodesta 1910. Jos haluaa kerralla käsityksen siitä, mikä Suomi on ja miksi, tässä on yhdenlainen manuaali. Ei yhtään kuivakka tai tylsä.
Rakas äitini on kotoisin Pohjois-Karjalan takametsistä. Ei kirjan lukeminen tietenkään kertonut mitään uutta hänen historiastaan, mutta kytki sen osaksi isompaa.
Sodan jälkeen perhe asettuu korpeen pientilalle. Ankaraa pellon raivausta ja melkein saman tien peltojen paketointi. Kansakoulu, joka perämetsissä käytiin lyhennettynä. Maaseudun liikaväestön muutto etelään parempien elinmahdollisuuksien perässä. Omaisuus ruskeassa matkalaukussa.
Hyvinvoinnin kasvu oli paitsi poliittista hyvinvointivaltion luomista myös taloudellista ja aineellista. Vesijohto tai sähköt paransivat elämän laatua. Omaan mummolaani sähköt ja vedet tulivat 1980-luvulla, kunnollinen tie pihaan tuli sentään jo vähän ennen.
Vaivattomalta tuntuvaan tekstiin on upotettu valtavasti taustaa. Lähdeviitteitä ja -tietoja on yli 70 sivua!
Viihdyttävimmillään kirja taitaa olla sodan jälkeisinä jälleenrakennuksen vuosina. 2000-luvulle tullessa kuva muuttuu sumeammaksi, minkä kirjoittajat itsekin toteavat. Nykyhetkestä ei vielä ole helppo löytää ydintä tai tehdä synteesiä. Korona, Venäjän hyökkäyssota ja yleinen pessimismi tietenkin käydään läpi.
Kirjan alkupuolella esitellään Erik Allardtin 1970-luvun jaottelu hyvinvoinnin ulottuvuuksista: having, loving, being. Aikojen saatossa painotukset ovat muuttuneet. Nyt korostuu turvallisuus, mitä kirjoittajat eivät pidä ongelmattomana. Turvallisuuden nimissä luodaan myös turvattomuutta.
Aika korkealle ollaan noustu Maslowin rappusilla. Nykyajan kotkotukset saavat kepeää kettuilua. "Wellnessiin keskittyvästä hyvinvointiteollisuudesta on tullut talouden kasvuala. Sen tuotantolaitoksia ovat kuntosalit, kylpylät ja kauneushoitolat."
Nykyhetki tuntuu jättävän kirjoittajat niin sanotusti hepnaadille. Selkeää näkymää parempaan ei irtoa. Tuhon profeetoiksikaan kokeneet yhteiskuntatieteilijät eivät halua ryhtyä.
⭐⭐⭐⭐

Kommentit
Lähetä kommentti