Antti Karisto ja Jussi Simpura: Hyvinvoinnin historiaa

Kirjaraportti 273: Antti Karisto ja Jussi Simpura: Hyvinvoinnin historiaa - Ajankuvia Suomesta (2026, Gaudeamus).

Olen viime aikoina kuunnellut vaimon seuraksi vähän Pohjantähteä Antti Holman lukemana. Kakkososan sisällissotakohdat ovat niin surkeaa meininkiä, että itkettää.

Kariston ja Simpuran Hyvinvoinnin historiaa muistuttaa, että hirveyksistä seurasi hyvääkin. Itsenäisyyden alkuvuosina tehtyjen sosiaalisten uudistusten lista hengästyttää. Kieltolaki, torpparivapautus, oppivelvollisuus ja köyhäinhoito noin esimerkiksi.

Teos käy suomalaisen yhteiskunnan kehitystä kronologisesti vuosikymmenen paloissa vuodesta 1910. Jos haluaa kerralla käsityksen siitä, mikä Suomi on ja miksi, tässä on yhdenlainen manuaali. Ei yhtään kuivakka tai tylsä.

Rakas äitini on kotoisin Pohjois-Karjalan takametsistä. Ei kirjan lukeminen tietenkään kertonut mitään uutta hänen historiastaan, mutta kytki sen osaksi isompaa.

Sodan jälkeen perhe asettuu korpeen pientilalle. Ankaraa pellon raivausta ja melkein saman tien peltojen paketointi. Kansakoulu, joka perämetsissä käytiin lyhennettynä. Maaseudun liikaväestön muutto etelään parempien elinmahdollisuuksien perässä. Omaisuus ruskeassa matkalaukussa.

Hyvinvoinnin kasvu oli paitsi poliittista hyvinvointivaltion luomista myös taloudellista ja aineellista. Vesijohto tai sähköt paransivat elämän laatua. Omaan mummolaani sähköt ja vedet tulivat 1980-luvulla, kunnollinen tie pihaan tuli sentään jo vähän ennen. 

Vaivattomalta tuntuvaan tekstiin on upotettu valtavasti taustaa. Lähdeviitteitä ja -tietoja on yli 70 sivua!

Viihdyttävimmillään kirja taitaa olla sodan jälkeisinä jälleenrakennuksen vuosina. 2000-luvulle tullessa kuva muuttuu sumeammaksi, minkä kirjoittajat itsekin toteavat. Nykyhetkestä ei vielä ole helppo löytää ydintä tai tehdä synteesiä. Korona, Venäjän hyökkäyssota ja yleinen pessimismi tietenkin käydään läpi.

Kirjan alkupuolella esitellään Erik Allardtin 1970-luvun jaottelu hyvinvoinnin ulottuvuuksista: having, loving, being. Aikojen saatossa painotukset ovat muuttuneet. Nyt korostuu turvallisuus, mitä kirjoittajat eivät pidä ongelmattomana. Turvallisuuden nimissä luodaan myös turvattomuutta.

Aika korkealle ollaan noustu Maslowin rappusilla. Nykyajan kotkotukset saavat kepeää kettuilua. "Wellnessiin keskittyvästä hyvinvointiteollisuudesta on tullut talouden kasvuala. Sen tuotantolaitoksia ovat kuntosalit, kylpylät ja kauneushoitolat."

Nykyhetki tuntuu jättävän kirjoittajat niin sanotusti hepnaadille. Selkeää näkymää parempaan ei irtoa. Tuhon profeetoiksikaan kokeneet yhteiskuntatieteilijät eivät halua ryhtyä.

⭐⭐⭐⭐


 


Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pekka Ruissalo: Eppu Normaalista vuosi vuodelta

Kuva
Kirjaraportti 267. Pekka Ruissalo: Eppu Normaalista vuosi vuodelta (2026, Readme). Eppu Normaalin ura päättynee tänään illalla Tampereen Ratinalla. Ihan näillä hetkillä. Ajankohtainen bändi. Eppu-kirja tuli minulle ajankohtaiseksi, kun sain sen lahjaksi. Ensimmäinen kirja, jonka mun lapsi koskaan on valinnut ja ostanut mulle. Eli tärkeä. Piti tietysti heti lukea. En juuri lue bändikirjoja. Sen verran olen lukenut, että tiedän, että hyviäkin tehdään. Esimerkiksi Ultra Bra -kirjan muistan sellaisena. Tämä oli aika huono. Valitettavasti.  Hurahdin Eppuihin joskus 1983–1984 talvella, ja olen kuunnellut bändiä enemmän kuin mitään muuta. Aktiivisempi fanitus jäi 1900-luvulle mutta sen verran bändiä tunnen, ettei Ruissalo mitään nyt antanut. Kirja kärsii monesta ongelmasta. Rakenne on ilmeisimpiä. Kun ura käydään läpi vuosi vuodelta, tekstistä tulee luettelevaa ja toisteista. Isot kaaret puuttuvat, analyysi jää tekemättä. Mistään biisistä ei sanota juuri mitään. Tämä on ns. auktorisoimato...
Lue koko teksti »

Ari Wahlsten: Häikäilemättömät

Kuva
Kirjaraportti 269. Ari Wahlsten: Häikäilemättömät (2026, Crime Time).   Täysi kymppi tuli täyteen tätä sarjaa. Kit Karisma, floridalais-helsinkiläinen yksityisetsivä, se vain jaksaa nujuta häikäilemättömien liikemiesten, kovanyrkkisten karpaasien ja petollisten sulotarten ristiaallokossa.   Suosikkisarjani . En ole viime vuosina lukenut mitään muuta vastaavaa yhtä tiiviisti.   Muun muassa Lapinlahden Linnuissa vaikuttanut Wahlsten tuo sinnikkäästi joka kirjaan jotain uutta. Nyt pyöritään suurvaltojen juonitteluissa eli drooneihin ja muuttuvaan sodankäyntiin kytkeytyvässä taistelussa. Miljardien eurojen teknologia- ja sotateollisuushommeleissa henki on halpaa ja konstit monia.   Kit Karisma on ennallaan: musta mies Helsingissä, kuuntelee tangoja, sanailee letkeästi. Raymond Chandlerilta ja Dashiell Hammettilta ammentava juonivetoinen meininki ei ehkä kestä kovin syväluotaavaa henkilökuvausta. Itse kuitenkin jo kaipailisin päähenkilöön ulottuvuuksia.   Moraaliselt...
Lue koko teksti »

Kristiina Wallin: Laituri

Kuva
Kirjaraportti 268. Kristiina Wallin: Laituri (2026, Kustantamo S&S).  Elämä loppuu. Edessä on muutto kerrostaloon odottelemaan kuolemaa. Ja sehän pistää miettimään.  "Meillekö se kaikki tapahtui? Kokonainen elämä?"   Taiteilijapariskunta on asunut meren rannan puutaloa yli 40 vuotta. Mies on kirjoittanut siellä, nainen maalannut, kumpikin pitkän uran. Nyt ei enää jaksa. Voimat ovat hiipuneet, askel heittää.   Hanna maalaa vimmaisesti vielä viimeistä suurta näyttelyään varten, retrospektiivistä. Koko elämä näytille. Taide on ollut koko elämä, tapa olla ja ajatella.   Enemmän hän silti miettii ihmisiä, varsinkin kuolleita, ja sitä lasta, jota ei päätetty hankkia. Kuka minua suree, kun kuolen, ja onko sillä väliä? Masennuksen musta koira nuuhkii kintereillä.   Yllätin itseni lukemalla tämän loppuun ja nauttimalla. Runoilijana tunnettu Kristiina Wallin tarjoilee tajunnanvirtaa lähentelevää kerrontaa: runokuvia ja uninkuvia. Myös sellaista käsitteellistä aj...
Lue koko teksti »