Sara Stridsberg: Hyvästi Panic Beach

Kirjaraportti 272. Sara Stridsberg: Hyvästi Panic Beach (2024, suom. Outi Menna 2026, Tammi).

Pitääkö aloittaa isomummosta, kun miettii, miksi elämä on vaikeeta? Viittäkymppiä lähestyvä Nina aloittaa, koska tulee "perheestä jossa mistään ei päästä yli".


Elämä ahdistaa. Siksi pitää istuskella kylmässä puistossa - kelailla ihmisiä ja suhteita.


Nina kirjoittaa neljän sukupolven perhesaagaa Tukholman joutilaan oloisesta, nautinnolle alttiista keskiluokasta.


Tämä taitaa olla tarkoituksellisen sekava. Kauheasti nimiä ja henkilöitä tulee ja menee ilman taustoitusta, kunnes jossain sadan sivun kohdalla olen oppinut, kuka on kuka.


Stridsberg kirjoittaa kivan touhukkaasti, lyhyissä luvuissa. Syntyy dynaaminen ja intensiivinen fiilis. Mutta minne tämä lopulta vie?


Romaanin ytimessä on Ninan suhde isäänsä Mattiin, joka ei ole kasvanut aikuiseksi. Alkoholiongelmaa ja yleistä vastuuttomuutta. Lisäksi jotain erityistä pahuutta, joka oli kohdistunut Ninan itsemurhan tehneeseen pikkusiskoon. 


Ja se Panic Beach. Lapsuuden loppumattomien kesien tapahtumapaikka. Poikkeuksellisen dramaattinen nimi ruotsalaiselle merenrannalle, mutta miten niin hyvästit? 


Joskus pitää yrittää googlailemalla selvittää, mitä oikein tuli luettua, mutta nyt sekään ei auttanut.


⭐⭐⭐


Sara Stridsberg: Hyvästi Panic Beach / Kirjan kansi







Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pekka Ruissalo: Eppu Normaalista vuosi vuodelta

Kuva
Kirjaraportti 267. Pekka Ruissalo: Eppu Normaalista vuosi vuodelta (2026, Readme). Eppu Normaalin ura päättynee tänään illalla Tampereen Ratinalla. Ihan näillä hetkillä. Ajankohtainen bändi. Eppu-kirja tuli minulle ajankohtaiseksi, kun sain sen lahjaksi. Ensimmäinen kirja, jonka mun lapsi koskaan on valinnut ja ostanut mulle. Eli tärkeä. Piti tietysti heti lukea. En juuri lue bändikirjoja. Sen verran olen lukenut, että tiedän, että hyviäkin tehdään. Esimerkiksi Ultra Bra -kirjan muistan sellaisena. Tämä oli aika huono. Valitettavasti.  Hurahdin Eppuihin joskus 1983–1984 talvella, ja olen kuunnellut bändiä enemmän kuin mitään muuta. Aktiivisempi fanitus jäi 1900-luvulle mutta sen verran bändiä tunnen, ettei Ruissalo mitään nyt antanut. Kirja kärsii monesta ongelmasta. Rakenne on ilmeisimpiä. Kun ura käydään läpi vuosi vuodelta, tekstistä tulee luettelevaa ja toisteista. Isot kaaret puuttuvat, analyysi jää tekemättä. Mistään biisistä ei sanota juuri mitään. Tämä on ns. auktorisoimato...
Lue koko teksti »

Ari Wahlsten: Häikäilemättömät

Kuva
Kirjaraportti 269. Ari Wahlsten: Häikäilemättömät (2026, Crime Time).   Täysi kymppi tuli täyteen tätä sarjaa. Kit Karisma, floridalais-helsinkiläinen yksityisetsivä, se vain jaksaa nujuta häikäilemättömien liikemiesten, kovanyrkkisten karpaasien ja petollisten sulotarten ristiaallokossa.   Suosikkisarjani . En ole viime vuosina lukenut mitään muuta vastaavaa yhtä tiiviisti.   Muun muassa Lapinlahden Linnuissa vaikuttanut Wahlsten tuo sinnikkäästi joka kirjaan jotain uutta. Nyt pyöritään suurvaltojen juonitteluissa eli drooneihin ja muuttuvaan sodankäyntiin kytkeytyvässä taistelussa. Miljardien eurojen teknologia- ja sotateollisuushommeleissa henki on halpaa ja konstit monia.   Kit Karisma on ennallaan: musta mies Helsingissä, kuuntelee tangoja, sanailee letkeästi. Raymond Chandlerilta ja Dashiell Hammettilta ammentava juonivetoinen meininki ei ehkä kestä kovin syväluotaavaa henkilökuvausta. Itse kuitenkin jo kaipailisin päähenkilöön ulottuvuuksia.   Moraaliselt...
Lue koko teksti »

Kristiina Wallin: Laituri

Kuva
Kirjaraportti 268. Kristiina Wallin: Laituri (2026, Kustantamo S&S).  Elämä loppuu. Edessä on muutto kerrostaloon odottelemaan kuolemaa. Ja sehän pistää miettimään.  "Meillekö se kaikki tapahtui? Kokonainen elämä?"   Taiteilijapariskunta on asunut meren rannan puutaloa yli 40 vuotta. Mies on kirjoittanut siellä, nainen maalannut, kumpikin pitkän uran. Nyt ei enää jaksa. Voimat ovat hiipuneet, askel heittää.   Hanna maalaa vimmaisesti vielä viimeistä suurta näyttelyään varten, retrospektiivistä. Koko elämä näytille. Taide on ollut koko elämä, tapa olla ja ajatella.   Enemmän hän silti miettii ihmisiä, varsinkin kuolleita, ja sitä lasta, jota ei päätetty hankkia. Kuka minua suree, kun kuolen, ja onko sillä väliä? Masennuksen musta koira nuuhkii kintereillä.   Yllätin itseni lukemalla tämän loppuun ja nauttimalla. Runoilijana tunnettu Kristiina Wallin tarjoilee tajunnanvirtaa lähentelevää kerrontaa: runokuvia ja uninkuvia. Myös sellaista käsitteellistä aj...
Lue koko teksti »