Kirjaraportti

Kirjaraportti 260. John Williams: Stoner (1965, suom. Ilkka Rekiaro 2015, Bazar).   Pienviljelijän poika lähtee lukemaan agronomiksi, mutta päätyy kirjallisuusluennolle kohtalokkain seurauksin. Stonerista tuli moderni klassikko aikamoisella viipeellä. Tuoreeltaan sitä myytiin pari tuhatta kappaletta, mutta 40 vuotta myöhemmin, kirjailijan kuoltua, romaanista otettiin uusi painos, ja käännökset levisivät lopulta Suomeenkin. Isä jatkaa tilanpitoa yksin, kunnes kuolee pellolle. Romaani on pojan elämäkerta. Hänkin kuolee työnsä ääreen. Samanlainen puurtaja kuin isänsä, harmaa apulaisprofessori Missourin yliopistossa. William Stoner elää tavallisen elämän. Sosiaalinen nousu pellolta akateemiseen keskiluokkaan, onneton avioliitto, yksi intohimoinen rakkaus. Eipä ihmeitä. Pari maailmansotaa alkaa ja loppuu (mitä tuhlausta!). Williams kirjoittaa kauniisti mutta lakonisesti. Teksti vie saman tien mennessään. Aika isoilla kaarilla kuljetaan. Naturalistinen arki pitää arvailla. E...

Kirjaraportti 215. Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat (2015, Gummerus). Tarinassa on alku, keskikohta ja loppu. Elämä ei ole tarina. Se voi loppua koska hyvänsä, jos vaikka taivaalta mäjähtää iso jääkokkare päähän, kuten Saaran äidille kävi. Siinä on muuten ero, putoaako jotain taivaasta vai taivaalta. Toisessa soi jumalallinen klangi. Taivaasta tippuu asioita tositarkoituksella - rangaistuksena tai muuten vain korkeamman voiman merkityksellisenä konserniohjauksena. Taivaalta tippuvat asiat kertoo, kuinka lapsi koittaa selviytyä äidin yllättävästä kuolemasta. Parasta romaanissa on se, miten todentuntutuisesti Ahava pääsee kiinni lapsen poukkoilevaan, aikuisilta salattuun ajatteluun. Saara esimerkiksi ihailee tv-sarjan Hercule Poirotin turvallisuutta. Kaikelle löytyy selitys, kun salapoliisi lopuksi kerää osalliset samaan huoneeseen ja paljastaa murhaajan.  Kirjan lopulla on hieno, pieni luku, jossa Saara kertoo, miltä maistuivat pakastimen viimeiset äidin säilömät mansikat. Puol...

Kirjaraportti 101. Saara Turunen: Rakkaudenhirviö (2015, Tammi). Äitienpäivän ilta päättyi Rakkaudenhirviön seurassa. Ei ollut mikään orvokkeja äidille -tyyppinen pläjäys. Näistä autofiktioista ei pirukaan selvitä, kuinka paljon kirjoittaja on lisäillyt värejä ja sävyjä, mutta ruman kuvan Turunen äidistä(än) maalasi. Rakkaudenhirviö oli elämäntarina lapsuudesta aikuisuuteen. Valmiiksi normitettu tuppukylän hyvän elämän kulissi kauhistutti. Itärajalta piti päästä pakoon Helsinkiin taidelukioon ja -korkeakouluihin. Vaan eipä helpottanut, piti karata vielä maailmallekin onnea etsimään. Onko rakkautta olemassa, jos sitä ei näytetä? Tämä saattoi olla romaanin avainkysymys. Äiti oli aina tyytymätön ja lapsuuden hyväksyvästi katsova Jumalakin katosi jonnekin. Johan siinä on syytä sivullisuudelle ja sopeutumattomuudelle.  Turunen kirjoittaa todella hauskasti. Huumori syntyy usein kliinisestä sosiaalisten tilanteiden erittelystä - esittämisestä ja peleistä, joita niihin liittyy. Myös kotima...

Kirjaraportti 86. Raymond Carver: Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta (1981, suom. Seppo Lahtinen 2015, Sammakko). Nimi on hitusen hempeämpi kuin sisältö. Novellikokoelma kertoo kyllä rakkaudesta, mutta usein siitä vaiheesta, kun rakkaus on lopussa. Mukana on 17 tarinaa, vaikka ei näitä välttämättä oikein tarinoiksi voi sanoa. Puuttuu alkuja, keskikohtia ja loppuja. Jos sanon, että pelkkää keskikohtaa, voi syntyä perusteettomasti negatiivinen kuva. Semmoinenkin epäilys tuli mieleen, että Carver tarkoituksella kiertelee asioiden vieressä. Lukija joutuu itse kuvittelemaan. Mitä siellä pihalla olikaan tapahtunut sen jälkeen, kun tanssit oli tanssittu? Yhdessä jutussa vaimo pisti juopottelevan miehen pihalle, kun oli jo liian kauan tätä katsellut. Ukko pakkasi tavarat matkalaukkuun ja pysähtyi ovelle sanomaan vaimolle ja tyttärelle vielä yhden asian ennen kuin katoaa loppuiäksi. Ei sitten kuitenkaan saanut päähänsä, mitä olisi sanonut. Sellaisia stooreja. Vähän outoja. Jonkin verran juod...