Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta
Kirjaraportti 86. Raymond Carver: Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta (1981, suom. Seppo Lahtinen 2015, Sammakko).
Nimi on hitusen hempeämpi kuin sisältö. Novellikokoelma kertoo kyllä rakkaudesta, mutta usein siitä vaiheesta, kun rakkaus on lopussa.
Mukana on 17 tarinaa, vaikka ei näitä välttämättä oikein tarinoiksi voi sanoa. Puuttuu alkuja, keskikohtia ja loppuja. Jos sanon, että pelkkää keskikohtaa, voi syntyä perusteettomasti negatiivinen kuva. Semmoinenkin epäilys tuli mieleen, että Carver tarkoituksella kiertelee asioiden vieressä. Lukija joutuu itse kuvittelemaan. Mitä siellä pihalla olikaan tapahtunut sen jälkeen, kun tanssit oli tanssittu?
Yhdessä jutussa vaimo pisti juopottelevan miehen pihalle, kun oli jo liian kauan tätä katsellut. Ukko pakkasi tavarat matkalaukkuun ja pysähtyi ovelle sanomaan vaimolle ja tyttärelle vielä yhden asian ennen kuin katoaa loppuiäksi. Ei sitten kuitenkaan saanut päähänsä, mitä olisi sanonut.
Sellaisia stooreja. Vähän outoja. Jonkin verran juodaan viskiä, muttei kuitenkaan olla bukowskilaisessa mitassa tärviöllä.
Tykkäsin, mutta en suuremmin ihastunut. Pidän vähän pidemmistä kaarista. Kieli on napakasti päälausevoittoista, mistä plussa.
***+
Kommentit
Lähetä kommentti