Rakkaudenhirviö

Kirjaraportti 101. Saara Turunen: Rakkaudenhirviö (2015, Tammi).

Äitienpäivän ilta päättyi Rakkaudenhirviön seurassa. Ei ollut mikään orvokkeja äidille -tyyppinen pläjäys. Näistä autofiktioista ei pirukaan selvitä, kuinka paljon kirjoittaja on lisäillyt värejä ja sävyjä, mutta ruman kuvan Turunen äidistä(än) maalasi.

Rakkaudenhirviö oli elämäntarina lapsuudesta aikuisuuteen. Valmiiksi normitettu tuppukylän hyvän elämän kulissi kauhistutti. Itärajalta piti päästä pakoon Helsinkiin taidelukioon ja -korkeakouluihin. Vaan eipä helpottanut, piti karata vielä maailmallekin onnea etsimään.

Onko rakkautta olemassa, jos sitä ei näytetä? Tämä saattoi olla romaanin avainkysymys. Äiti oli aina tyytymätön ja lapsuuden hyväksyvästi katsova Jumalakin katosi jonnekin. Johan siinä on syytä sivullisuudelle ja sopeutumattomuudelle. 

Turunen kirjoittaa todella hauskasti. Huumori syntyy usein kliinisestä sosiaalisten tilanteiden erittelystä - esittämisestä ja peleistä, joita niihin liittyy. Myös kotimaamme (ilottoman ja pelokkaan) kulttuurin vertaaminen muihin kulttuureihin synnyttää teräviä, hupaisia ja kiusallisiakin havaintoja. 

Kaikesta hauskuudesta huolimatta kirja oli myös ankea. Päähenkilö oli pääosin tyytymätön ja onneton, vaikka löysi matkan verralta pari hyvää kaveria ja yhden rakkauden.  Pikkasen tässä oli tyhjäkäyntiäkin, eli esim. lapsuusjaksoa olisi voinut vähän tiivistää.

****-