Taivaalta tippuvat asiat

Kirjaraportti 215. Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat (2015, Gummerus).

Tarinassa on alku, keskikohta ja loppu. Elämä ei ole tarina. Se voi loppua koska hyvänsä, jos vaikka taivaalta mäjähtää iso jääkokkare päähän, kuten Saaran äidille kävi.

Siinä on muuten ero, putoaako jotain taivaasta vai taivaalta. Toisessa soi jumalallinen klangi. Taivaasta tippuu asioita tositarkoituksella - rangaistuksena tai muuten vain korkeamman voiman merkityksellisenä konserniohjauksena.

Taivaalta tippuvat asiat kertoo, kuinka lapsi koittaa selviytyä äidin yllättävästä kuolemasta. Parasta romaanissa on se, miten todentuntutuisesti Ahava pääsee kiinni lapsen poukkoilevaan, aikuisilta salattuun ajatteluun.

Saara esimerkiksi ihailee tv-sarjan Hercule Poirotin turvallisuutta. Kaikelle löytyy selitys, kun salapoliisi lopuksi kerää osalliset samaan huoneeseen ja paljastaa murhaajan. 

Kirjan lopulla on hieno, pieni luku, jossa Saara kertoo, miltä maistuivat pakastimen viimeiset äidin säilömät mansikat.

Puolivälissä tapahtuu hämmästyttävä käänne. Romaani muuttuu sattuman ja epätodennäköisyyksien ihmettelyksi. Kaksinkertainen lottovoittaja ryhtyy kirjeenvaihtoon neljä kertaa salaman iskemäksi tulleen miehen kanssa. Kokemuksista löytyy yllättävän paljon yhteistä. Miksi juuri minä?

Tämä pääsi Finlandia-palkintoehdokkaaksi aikanaan ja ihan syystä. Lähestymistapa on omintakeinen, rakenteeltaan uskaltaisinko sanoa jopa kokeellinen. Lukijaystävällisesti kuitenkin, kaukana dadasta.

Luen taatusti lisää tätä Ahavaa!

⭐⭐⭐⭐