Kirjaraportti

Kirjaraportti 175. Sayaka Murata: Lähikaupan nainen (2016, suom. Raisa Porrasmaa 2020, Gummerus). Harvakseltaan tulee vastaan romaaneja, jotka eivät muistuta oikein mitään aiemmin luettua. Lähikaupan nainen on omanlaisensa, kliininen kuvaus sosiaalisista normeista ja kapeista rooleista, joita etenkin naisille Japanissa jää. Keiko on 36-vuotias nainen ja jämähtänyt osa-aikatöihin lähikauppaan. Japanilainen konbini on ympäri vuorokauden aukioleva pieni, stadardoitu minitavaratalo, josta saa kaiken pikaruoasta piilolinssinesteisiin. Keiko aloitti työt yliopiston opiskelijana, mikä oli normaalia. 18 vuotta myöhemmin, valmistumisen jälkeenkin hän jatkaa samassa kaupassa, eikä se ole enää normaalia. Pitäisi olla naimisissa, äiti tai ainakin vakituisessa työssä. Konbini on Keikon turvapaikka, elämän tarkoitus ja rakkaus. Siellä pukeudutaan univormuun, kommunikoidaan asiakkaiden kanssa ketjun päättämillä vakiolauseilla ja kaikelle on tarkat paikkansa. Diagnoosia ei esitetä, mutta Keikon vaikeu...

Kirjaraportti 174. Elizabeth Strout: Olive Kitteridge (2008, suom. 2020 Kristiina Rikman, Tammi). Olikos tämä episodiromaani vai novellikokoelma? Ehkä enemmän jälkimmäinen. 13:a tarinaa yhdistää Olive Kitteridge, joko sivuhahmona tai pääosassa, eläkkeellä oleva matematiikanopettaja, tylppä, kulmikas nainen. Kertomukset kuvaavat elämän suuria kipupisteitä tai käännekohtia: salarakkauksia, eroja, lähtöjä, pelastumisia. Olen lukenut Stroutilta useamman Lucy Bartonista kertovan romaanin ja pitänyt kaikista. Olive Kitteridge kuuluu varhempaan tuotantoon, ja tästä oli vaikeampi pitää noin kahdesta syystä. Toinen liittyy kirjoitustyyliin. Liikaa hörsellystä: pitkiä virkkeitä, joissa kuvaillaan vaatteiden kuoseja ja kankaita sekä sitä, miltä auringon lämpö tuntuu tässä gladiouluksia kasvavan kukkapenkin vieressä norkkomyrttipensaan varjossa. Ymmärrä toki, että tuo saattaa olla tarpeen, jotta Yhdysvaltain itärannikon pikkukaupungin meiningin saa kuvattua. Ja päälle tyhjät, kotoisat lörpöttelyt ...

Kirjaraportti 151. Jhumpa Lahiri: Missä milloinkin (2018, suom. 2020 Helinä Kangas, Tammi). Italiassa Rooman oloisessa kaupungissa asuva keski-ikäinen yliopiston opettaja kertoo lyhyissä 1-2 sivun luvuissa katkelmia elämästään. Nainen on valinnut yksinäisen elämän ilman puolisoa tai perhettä. Rutiinit tuovat tyydytystä. Ystäviä - miehiäkin - hänellä tuntuu olevan. Omasta valinnasta huolimatta tilanne vaikuttaa epätyydyttävältä. Sitä sun tätä lupaileva nimi viittaa ainakin siihen, että luvuissa tapahtumapaikka vaihtelee. Kaupungin katuja, aukioita, seminaarihotelleja, pikkukahviloita. Elävää kuvausta. Alkoi tehdä mieli lomalle Italiaan. Kertomusten sävy on lievä alakulo. Romaanin muoto hämmentää. Fragmenttimaiset luvut jättävät niin paljon aukkoja, että tulkinnalle jää tilaa rajattomasti. Lapsuudesta kaikki taisi lähteä. Isä oli aiheuttanut lapselleen pettymyksiä. Kirjailija on minulle uusi tuttavuus. Juuriltaan intialainen, Englannissa syntynyt, Yhdysvalloissa kasvanut, Italiassa asuva...

Kirjaraportti 121. Tuuve Aro: Kalasatama (2020, WSOY). En ole koskaan käynyt Kalasatamassa. Ehkä pitäisi, onhan kyse Suomen Canary Wharfista ja sinne pääsee kätevästi metrolla. Romaanissa Kalasatama tosin on lähinnä terveysasema, josta saa paskaa hoitoa mielenterveysongelmiin. Kelvoton, empatiakyvytön lääkäri iskee uuttaa pilleriä kouraan eikä ole vähääkään kiinnostunut potilaan ongelmista. Päähenkilö sairastuu, kun isä kuolee ja pitkäaikainen naisystävä jättää. Sairauden ja hoidon kuvaus muodostaa jonkinlaisen rungon romaanille. Vaikka ei tämä varsinaisesti romaani ole, vaan autofiktiivinen kertomus lapsuudesta, yksinhuoltajaäidistä, tunnevammaisesta isästä, kasvamisesta lesboksi, parisuhteista, taiteilusta. Kaiken lomaan Aro tykittelee menemään mielipiteitään ja näkemyksiään monenlaisesta, mikä mieleen tulee, ja välillä luennoi elokuvista, sukupuolirooleista, uskonnosta, homeopatiasta, miehisestä katseesta, heteroiden surkeasta tilanteesta ja lesbona olemisen hienoudesta. Hienommin s...

Kirjaraportti 94. Tommy Orange: Ei enää mitään (2018, suom. Jussi Korhonen 2020, Aula & Co). En ole koskaan juuri ajatellut Amerikan alkuperäisväestön asioita. Tätä lukiessa on vähän pitänyt. Romaani seuraa Oaklandin seudun cityintiaanien elämää ja valmistautumista suureen powwowiin. Romaanissa ei ole selkeää juonta. Se kertoo 12 henkilön elämästä katkelmina, jotka alkavat limittyä ja yhdistyä toisiinsa. Kierrokset kovenevat, kun powwow-juhla lähestyy. Ja räjähdykseenhän tämä päättyy, verilöylyyn. Tendenssikirjallisuudesta on kyse, vaikka puuduttava julistus jääkin lähinnä prologiin. Kirjoittaja Tommy Orange kuuluu sekä cheyenne- että arapaho-heimoihin. Parin sadan vuoden miehitysvalta on kerinyt alkuperäisväestöltä identiteettiä siinä mitassa, että kirjan ihmiset eivät oikein näytä tietävän, keitä ovat ja miten kuuluisi olla intiaani. Päihteet, perheväkivalta ja elämänhallinnan ongelmat tuntuvat olevan sitä näkyvintä perinnettä. Se taitaa liittyä muihinkin vähemmistöihin ja alakul...

Kirjaraportti #34. Riitta Kylänpää: Utelias mieli - Claes Anderssonin elämä (2020, Siltala). Claes Andersson on kiinnostava ja monipuolinen tyyppi. Siihen nähden elämäkerta oli tylsä. Kaikki mahdolliset asiat käytiin lyhyesti läpi ja se oli sitten siinä. Samalla painolla neljäs runoteos, viides runoteos, itsemurha-aikeet ja kesänvietto Siuntion kommuunissa. Hienotunteisesti. Niin ettei kukaan voi suuttua. Nappasin tämän kirjastosta, kun muistin Kylänpään elävän Pentti Linkolan. Jälkiviisaana olisi kannattanut ottaa mieluummin joku Anderssonin elämäkerrallinen romaani. **+  

Kirjaraportti #14. Anni Kytömäki, Margarita (2020, Gummerus). Finlandia-voittaja tuntui sivumääräänsä paksummalta. Kahlaaminen vei monta viikkoa. Taidokas kudelma kyllä, ja painettu ympäristöystävälliselle paperille. Joku tässä silti mätti. Ensinnäkään en taida olla riittävän tunteva luontoihminen, kun en päässyt mukaan päähenkilön metsä- ja vesihekumaan. Sekin häiritsi, että 1950-luvun Suomi ihmisineen oli onnistuttu kompressoimaan hajuttomaksi ja mauttomaksi mikä mikä maaksi. Vaikea tätä tarinaa oli ostaa, kun koko ajan tuntui, että liikutaan lavasteissa. Mutta tiedänpähän nyt enemmän raakuista ja poliosta. ***