Missä milloinkin
Kirjaraportti 151. Jhumpa Lahiri: Missä milloinkin (2018, suom. 2020 Helinä Kangas, Tammi).
Italiassa Rooman oloisessa kaupungissa asuva keski-ikäinen yliopiston opettaja kertoo lyhyissä 1-2 sivun luvuissa katkelmia elämästään. Nainen on valinnut yksinäisen elämän ilman puolisoa tai perhettä. Rutiinit tuovat tyydytystä. Ystäviä - miehiäkin - hänellä tuntuu olevan. Omasta valinnasta huolimatta tilanne vaikuttaa epätyydyttävältä.
Sitä sun tätä lupaileva nimi viittaa ainakin siihen, että luvuissa tapahtumapaikka vaihtelee. Kaupungin katuja, aukioita, seminaarihotelleja, pikkukahviloita. Elävää kuvausta. Alkoi tehdä mieli lomalle Italiaan. Kertomusten sävy on lievä alakulo.
Romaanin muoto hämmentää. Fragmenttimaiset luvut jättävät niin paljon aukkoja, että tulkinnalle jää tilaa rajattomasti. Lapsuudesta kaikki taisi lähteä. Isä oli aiheuttanut lapselleen pettymyksiä.
Kirjailija on minulle uusi tuttavuus. Juuriltaan intialainen, Englannissa syntynyt, Yhdysvalloissa kasvanut, Italiassa asuva. Aiemmin Lahiri on kirjoittanut englanniksi, mutta tämän italiaksi. Hupsista keikkaa.
Olen ymmärtänyt, että Missä milloinkin oli Lahirilta paitsi kielenvaihdos myös yllättävä vaihdos niukkaan tyyliin. Tätä luki kevyesti ja mielikseen, mutta mitä jäi käteen. Pienten ja keskisuurten ihmisten pienistä ja keskisuurista haikeuksista on kirjoitettu kiinnostavamminkin, joten ei tätä viitsi jäädä pidemmin pohtimaankaan.
***
Kommentit
Lähetä kommentti