Axel Åhman: Rääppöö - Saunavaltaistuin ja muita novelleja
Kirjaraportti 228. Axel Åhman: Rääppöö - Saunavaltaistuin ja muita novelleja (2020, suom. Katariina Huttunen 2025, Kustantamo S&S).
Uimahallin saunassa otetaan miehestä mittaa. Nuorukainen päätyy vahingossa löylynheittäjän paikalle ja päästää sisäisen miehensä irti.
Saunavaltaistuin on paisuteltu, talvisotamainen sankaritarina. Päähenkilönä löylykauhaa heiluttelee ”likinäköinen ja hintelä kaksikymppinen, jolla on huonosti sheivatut pallit”. Hän ei varsinaisesti edes pidä löylyistä, mutta tosipaikan koittaessa ei väistä vartiopaikaltaan.
Åhman kertoo 11 novellissa miehuuden mittareista. Sanotuista ja sanomattomista odotuksista siitä, kuinka miehen kuuluu toimia. Pohjanmaalla ne kuulemma ovat vielä jyrkempiä kuin jossain muualla.
Monessa kertomuksessa näkökulma on nuoren pojan. Mopon osto, ensimmäiset kaljat, se kohta lapsuutta, jolloin prätkähiirillä leikkiminen muuttui noloksi. Näissä Åhman onnistuu parhaiten. Epävarmuus, peitelty tietämättömyys ja herkkyys välittyvät.
Aikamiesten kipupisteiden käsittelyssä ylitsevuotava ja alleviivaava humoristisuus sai minut kiemurtelemaan. Kun pappi kostaa vanhalle kiusaajalleen kusemalla tämän haudalle tekstin, se ei ole erityisen koomista. Ei vaikka lumessa lukisi ”mulkku” ja vieläpä kaunokirjoituksella.
Huonoimmillaan jutut ovat venytettyjä 1980-luvun tv-sketsejä. Robert osti hautakiven, kun sai halvalla. Puoliso suuttui. Ja mitä ihmettä! Lopulta Robert osti myös arkun.
Kyllä. Åhman on se tv:stä tuttu KAJ-yhtyeen rillipää.
⭐⭐+

Kommentit
Lähetä kommentti