Tapahtui veden äärellä

Kirjaraportti 87. Kerstin Ekman: Tapahtui veden äärellä (1993, suom. Olli Suominen 1994, Tammi).

Tämä on klassikko. Sain silti luettua loppuun.

Ruotsin tuntureilla kaksi nuorta tapetaan raa’asti telttaansa, eikä tekijä selviä. Epäilyjä on ja syyllisyyttäkin monenlaista. Verityö ja puolet romaanista ajoittuvat 1970-luvulle. Toinen puoli hyppää 1990-luvulle, jossa tappajan näköinen mies ilmestyy taas kulmille, mikä johtaa uuteen verityöhön.

Ekman aloitti rikoskirjailijana, mutta lipsui siitä laajempiin kudelmiin viimeistään tämän myötä. Kiinnostavammat asiat liittyvät kylän ihmisten ja perheiden sosiaalisiin kuvioihin. Mukana on myös luontosuhdetta, saamelaisten asemaa, muistamisen logiikkaa, pikkumystiikkaa ja mitä kaikkea onkaan.

Meinasin uuvahtaa. Melkein 600-sivuisesta eepoksesta olisi joutanut karsia parisataa sivua jäkälien kuvailua, koivunrunkoja ja järven takana tummana lymyäviä tuntureita.

Etenkin romaanin alkupuoli oli vähän raskas ja joka suuntaan löllyvä. Ihmisiä ja paikkoja oli niin, etten pysynyt mukana ja kartalla ihan joka mökin kohdalla. Loppuosassa taas oli yllättävääkin muljahtelua toimintajännärin suuntaan.

Bonukset siitä, että salapoliisiduo piipahtaa Helsingissä ja panee merkille Havis Amandan pyllyn. Suomalaisuus toki näkyy myös Koskenkorvan ja Hota-pulverin muodossa.

***