Pienin yhteinen jaettava
Kirjaraportti 92. Pirkko Saisio: Pienin yhteinen jaettava (1998, WSOY).
Saision elämäkerran innoittamana luin tämän, uusintana reilun 20 vuoden takaa. Omaelämäkerrallisen trilogian kaikki osat olivat aikanaan Finlandia-ehdokkaina, ja viimeinen sen voittikin 2003.
Koko trilogia on kirjoitettu hauskalla aikatasoista toiseen nopeasti hyppelehtivällä tajunnanvirtastyylillä. Ei ihan helpoin lukijalle aina, sarjan loppua kohden toimii yhä paremmin.
Onko lie aika kuluttanut vai lukija muuttunut, mutta vähän pettymykseltä tämä PYJ nyt tuntui. Paikoitellen tämä on huikeaa lapsuuden kuvailua, mutta kokonaisuus ei oikein kulkenut, ihan piti tankkaamalla tankata välillä. Etenkin unien pyörittelyjä tuntui olevan loputtomasti, ja harvoinpa ylipäänsä unista kannattaisi muille kertoa.

Kommentit
Lähetä kommentti