Mikael Vehkaoja ja Karin Creutz: Maan vaiva

Kirjaraportti 290. Mikael Vehkaoja ja Karin Creutz: Maan vaiva - Miten MV-lehti repi maan kahtia (2026, Johnny Kniga).

Monin tavoinhan kyse oli vastenmielisestä ilmiöstä. Valtava hetkittäinen suosio silti osoittaa, että julkaisu myös vastasi kysyntään ja tarpeeseen, jota perinteinen (valta)media ei kyennyt täyttämään. Lehti teki näkyväksi sen, että "väärillä" mielipiteillä on yllättävän laajaa kannatusta.

MV-lehden aihepiiri oli lavea, mutta parhaiten se muistetaan maahanmuutto- ja turvapaikkakriisiaiheista, salaliittoteorioista, rikoksesta epäiltyjen nimien julkaisemisesta sekä yksittäisten henkilöiden maalittamisesta.

Taloustoimittaja Mikael Vehkaojan ja tutkija Karin Creutzin kirja on perusteellinen historia nettilehdestä, joka kymmenisen vuotta sitten nousi tyhjästä haastamaan valtamediaa. Lehden nimi oli alun perin Mitä Vittua??!! Nimestä alkaen lehti muutti isosti käsitystä siitä, kuinka media voi toimia.

Kirja on myös kertomus Ilja Janitskinista. Lieksalainen nuori mies tuli tunnetuksi Helsingin yöelämästä. Hän asui välillä Miamissa ja liukui sitten Bandidos-pohjilta Barcelonaan julkaisemaan vastamediaa. 

MV-lehti henkilöityi omistajaansa Janitskiniin. Hän sai 2018 Helsingin käräjäoikeudesta vankeustuomion muun muassa törkeistä kunnianloukkauksista ja kiihottamisista kansanryhmää vastaan. Hän kuoli vatsasyöpään 42-vuotiaana helmikuussa 2020.

Julkisuudessa MV-lehti ja Janitskin leimattiin osaksi Venäjän hybridivaikuttamista. Janitskin piti tätä hyvin loukkaavana. Kirjoittajat ovat käyneet lehden taloutta ja tilejä tarkasti läpi. Ruplarahoitusta ei löytynyt. Muutoinkin kirja osoittaa, ettei kyseessä ollut mikään harkittu yhteiskunnallinen projekti.

Janitskinin yhteiskunnallisuus ylipäänsä oli tyypiltään vastarannankiiskeyttä, epäluottamusta järjestelmään, poliisiin ja oikeuteen. Sitä samaa alakulttuuriasennetta, joka liittyy myös rikollisiin moottoripyöräjengeihin. Tässä maailmassa kaikki muut veneen keikuttajat ovat samalla puolella.

Kirjan mukaan MV syntyi lähinnä sattumalta. Toimittaminenkin näyttää kaoottiselta: epämääräinen, verkostomainen avustajakunta tuuttasi menemään ilman, että kukaan välttämättä luki juttuja ennen julkaisua. Juttuja tehtiin yöllä kännissä, keskustelupalstaa ei moderoitu.

Itse luin kirjaa toivossa, että syntyisi oivalluksia. Haluaisin ideoita, miten valtamedia voisi rakentaa luottamusta myös siihen porukkaan, jolle MV edusti rehellisyyttä. Ehkä se on turha toive. Ylipäänsä kirjan analyysi ilmiön taustoista ja kytkennät kansan jakautumiseen jäävät sillä tavalla ohuiksi, että seuraavillekin teoksille on hyvin tilaa.

Tykkäsin kirjan asetelmasta, jossa ilmiötä ja ihmistä sen takana tutkitaan neutraalisti, yrittäen ymmärtää asioita sisältä päin. Karin Creutz tunsi Janitskinin, aluksi tutkijan roolissa. Myöhemmin hän toimi kuolemaa tekevän miehen tukihenkilönä.

Läheinen suhde ei minusta näy kirjassa häiritsevästi. Ei tässä ketään yritetä puhtaaksi pestä. Se minua kyllä häiritsi, että uhrien näkökulma jää hyvin ohueksi. Kirjaa lukiessa tuntui välillä kuin kirjoittajat olisivat unohtaneet kirjoittavansa mediasta, jonka sisältö oli rasistista ja valheellista ja aiheutti monille ihmisille haittaa ja tuskaa.

Kannattaako tämä lukea? Ehdottomasti, jos yhteiskunnalliset asiat kiinnostavat. On hyvä välillä muistuttaa itselleen, että maailman onnellisimmassa maassa on paljon porukkaa, joka kokee olevansa huijattu ja ulkopuolella.

Meille valtamediassa työskenteleville MV-lehden historia toivottavasti opettaa nöyryyttä. Ikävähän sitä on myöntää, mutta iso osa oletetusta yleisöstämme paskat nakkaa Journalistin ohjeista ja alan ylevistä käytänteistä. 

Miten me perustelemme heille sen, että olemme valon puolella?


 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Janne J. Olin: Ne soi sulle

Mieko Kawakami: Keltainen talo