Kirjaraportti

Kirjaraportti 155. Petter Sandelin: Osuma (2024, suom. 2024 Katriina Huttunen, Kustantamo S&S). Vuoden viimeinen kirja kertoi urhoollisesta sotamies Ståhlista jatkosodassa. Kertoja, sotamies Tallgren, tuli täydennysmiehenä samaan korsuun. Miehet ystävystyivät ja rakastuivat. Osuma on tiivis, hallittu, monella tavalla hieno romaani - tai pienoisromaani oikeastaan, 127 sivua. Melkein hymyilyttää häpeämättömyys, jolla kirjoittaja asemoi tekeleensä Vänrikki Stoolin ja Tuntemattoman sotilaan viereen. Sankaruutta ja uhrimieltä, jos kohta pikkujermuilua ja asemasotavaiheen puuduttavaa pelkoakin. Kirjoittaja Petter Sandelin (s. 1982) on ruotsinkielinen toimittaja ja runoilija Vaasasta. Runoilijuus näkyy rinnakkaiskertomuksessa, jossa sotamiehen henki on asettunut elämään puuna. Miesten suhde ei sekoita korsun elämää, mutta aina löytyy joku Lammio, joka haluaa palautta luonnollisen järjestyksen, eli huonostihan tässä käy. Viime aikoina olen lukenut yllättävän paljon kirjoja, joissa käsitell...

Kirjaraportti 154. Han Kang: Älä jätä hyvästejä (2021, suom. 2024 Taru Salminen, Gummerus). Muistamisesta tässäkin on kyse. Sataatuhatta ruumista ei saata unohtaa, vaikka niistä puhuminen kiellettäisiin. Eteläkorealainen nobelisti kirjoittaa kirjailijasta ja valokuvaajasta, jotka suunnittelevat yhteistä, kansanmurhaa käsittelevää teosta. Romaani alkaa unella, mikä melkein aina on huono enne. Unenomainen meininki jatkuu läpi kirjan ja minun oli vaikea ymmärtää, milloin liikuttiin milläkin tietoisuuden tasolla. Lunta sataa. Suhde lumeen ei kuitenkaan ole suomalaisen käytännöllinen. Lumi on pumpulimainen harso, joka peittää ja vaimentaa. Toisaalta lunta vasten punainen veri erottuu. Tarinaa kertova kirjailija päätyy Jejun saarelle valokuvaajan kotiin hoitamaan sairaalan joutuneen ystävänsä papukaijaa. Jejulla sataa lunta, sähköt katkeavat ja kirjailija joutuu uppoamaan valokuvaajan suvun tragedioihin. Äidin suku oli tapettu, isä viettänyt vuosia vankilassa, eno kadonnut. Kokonainen kaivos...

Kirjaraportti 153. Julia Korkman: Muistin varassa – Oikeusprosessi ja totuus (2022, Kustantamo S&S). Kun Ruotsin ulkoministeri Anna Lindh surmattiin 2003 NK:n tavaratalossa, poliisi tiedotti aluksi, että paossa oleva tekijä oli pukeutunut maastokuvioiseen armeijatakkiin. Teolla oli 29 silminnäkijää. Poliisin puhutuksessa monet heistä kertoivat yhdenpitävästi tämän yksityiskohdan. Valvontakameranauhoitukset osoittivat myöhemmin, että todellisuudessa miehen yllä oli harmaa huppari. Housut sentään olivat armeijamallia, vaikka vihreät. Yksi silminnäkijä oli kehittänyt mielessään kuvan maastotakista ja jakoi sitä totena muille samassa huoneessa kuulustelua odottaneille. Nämä sitten sujuvasti liittivät ”tiedon” erottamattomaksi osaksi omaa, autenttista silminnäkijän muistoaan ja poliisi uskoi. Korkman (s. 1977) on oikeuspsykologi ja tutkinut paljon silminnäkijätodistelun luotettavuutta. Ongelmia aiheuttavat muun muassa ihmisten rajallinen - pitäisikö sanoa surkea - kyky tehdä havaintoja ...

Kirjaraportti 152. Paulo Coelho: Alkemisti (1988, suom. 1995 Sanna Pernu, Bazar). Kiitos taas Mikkelin pääkirjaston palautettujen hylly! Mukaan tarttui vuosituhannen taitteen ehkä suurin teos, ja aukko sivistyksessä tuli tilkittyä. Alkemistia on myyty 150 maassa 80 miljoonaa kappaleita. ”Kun haluat jotain, koko maailmankaikkeus auttaa sinua saavuttamaan sen.” ”Alkemia on sitä, että tunkeutuu Maailman Sieluun ja löytää aarteen, jonka se on varannut ihmiselle.” Kuinka viisasta! Vai pannaanko kysymysmerkki? Kuinka viisasta? Alkemisti muistuttaa vanhaa satua. Vähän myös Pikku Prinssiä. Andalusialainen nuori paimen näkee unen, tapaa kuninkaan ja lähtee etsimään aarrettaan Egyptin pyramideilta. Pitkällä matkalla kohti aavikkoa ja sen yli hän kohtaa vastoinkäymisiä, mutta myös monia onnen pipanoita ja kasvun paikkoja.  Tämä on tavallaan oikein kiva kirja, jos unohtaa, että se on kirjoitettu kuin lapselle. Onnen tavoittelu, avoin mieli, oppiminen, oman itsen tunteminen, elämän tarkoitus jn...

Kirjaraportti 151. Jhumpa Lahiri: Missä milloinkin (2018, suom. 2020 Helinä Kangas, Tammi). Italiassa Rooman oloisessa kaupungissa asuva keski-ikäinen yliopiston opettaja kertoo lyhyissä 1-2 sivun luvuissa katkelmia elämästään. Nainen on valinnut yksinäisen elämän ilman puolisoa tai perhettä. Rutiinit tuovat tyydytystä. Ystäviä - miehiäkin - hänellä tuntuu olevan. Omasta valinnasta huolimatta tilanne vaikuttaa epätyydyttävältä. Sitä sun tätä lupaileva nimi viittaa ainakin siihen, että luvuissa tapahtumapaikka vaihtelee. Kaupungin katuja, aukioita, seminaarihotelleja, pikkukahviloita. Elävää kuvausta. Alkoi tehdä mieli lomalle Italiaan. Kertomusten sävy on lievä alakulo. Romaanin muoto hämmentää. Fragmenttimaiset luvut jättävät niin paljon aukkoja, että tulkinnalle jää tilaa rajattomasti. Lapsuudesta kaikki taisi lähteä. Isä oli aiheuttanut lapselleen pettymyksiä. Kirjailija on minulle uusi tuttavuus. Juuriltaan intialainen, Englannissa syntynyt, Yhdysvalloissa kasvanut, Italiassa asuva...

Kirjaraportti 150. Annie Ernaux: Puhdas intohimo (1991, suom. Lotta Tuominen 2024, Gummerus). Nimi vastaa teosta. Romaani kertoo puhtaasta intohimosta ja erityisesti Pariisissa asuvan Nobel-voittajan 48-49-vuotiaana kokemasta intohimosta. Kohde oli kirjailijaa kymmenen vuotta nuorempi naimisissa oleva itäeurooppalainen yritysjohtaja. Suhde oli sillä tavalla totaalinen, että sen aikana kertojan elämä koostui lyhyistä tapaamisista ja pitkistä väliajoista, jolloin pään täytti miehen kaipaaminen ja muistelu. Loppuhan suhteelle sitten koitti, ja lopuksi Ernaux ernaux’maisesti käsitteli kriisin kirjoittamalla sen kirjaksi. Ernaux’lle tyypillistä on omien yksityisten kokemusten kytkeminen laajempiin ilmiöihin ikään kuin sosiologisella otteella. Tässä yllätti sosiologian puuttuminen. Lähestymistapa oli kliinisen erittelevä. Kun kirjoittaa hullaantumisestaan rehellisesti ja avoimesti, siinähän riskeeraa asemansa vakavasti otettavana toimijana - näyttää pöljyytensä. Suhde perustui paljolti seksi...

Kirjaraportti 149. Pajtim Statovci: Lehmä synnyttää yöllä (2024). Olipa kiva kirja! No ei oikeasti ollut, vaan melkein kaikkea muuta. Finlandia-voittaja Statovcia muistuttava maahanmuuttajataustainen kirjailija perkaa ulkopuolisuuttaan. Jos romaanista hakee kauneutta, kielestä sitä voi löytää. Muistot lapsuudesta vaihtelevat ankeista hirveisiin. Nykyhetki ei tarjoa paljon parempaa, vaikka kirjallista menestystä on siunaantunut. Tosin romaanissa jää auki, ovatko muistot tosia. Esimerkiksi isoisän huoneen vintillä asuva kolmipäinen kimeeri taitaa olla fiktiota myös teoksen sisäisessä maailmassa. Romaani kertoo sodasta. Ei taisteluista, vaan siitä, mitä sota tekee ihmisille: niille jotka lähtevät pakoon ja niille jotka jäävät.  Jugoslavian hajoamissodat toivat Suomeenkin huomattavan pakolaisjoukon 1990-luvulla, Kosovon albaaneja muiden muassa. Kuvaus suomalaisten suhtautumisesta pakolaislapsiin on aika tylyä. Aika tylyä saattoi olla kohtelu myös vierailuilla vanhassa kotimaassa. Ei ka...

Kirjaraportti 148. Inti Chavez Perez: Respektiä - seksikirja pojille (2018, suom. 2019 Juha Hurme, Gummerus).  Luin marraskuun hurjimman kohukirjan. Kuulun siihen pieneen vähemmistöön, joka on ehtinyt perehtyä teokseen ennen kuin kommentoi sisältöä. Typerä ja turha kohu. Kirja ei ole irstas tai vaarallinen. Päinvastoin. Respektiä on asiallinen ja tervehenkinen opas, joka uskoakseni toimii kohderyhmässä varsin hyvin. Tässä korostetaan koko ajan kunnioitusta, vastuullisuutta ja rajoja - toisen ja itsen. Vain sellaisia asioita sopii tehdä, jotka tuntuvat kummastakin hyviltä.  Perez kirjoittaa asioista selväsanaisesti ja kiertelemättä. Totta kai tästä siis saa irroteltua kohtia, jotka pistävät uskonnollis-kansallis-konservatiiviset mummosedät hyperventiloimaan. Ei aikuisen luulisi yllättyvän siitä, että seksiin liittyy elinten ja muiden objektien sijoittamista ruumiinaukkoihin. Vähän vaikea sitä olisi oppaassa sivuuttaakaan. Ja pillun kutsuminen pilluksi on minusta kirjoittajalta ...

Kirjaraportti 147. Hannu Väisänen: Viisikko (2024, Siltala). Palasin 17 vuoden tauon jälkeen Väisäseen. Tai Anteroon, kuten hän autofiktiivistä avatariaan kutsuu. Aika pitkän sarjan hän on näitä jo naputellut. Viisikko tarkoittaa Anteroa ja neljää hänen sisarustaan. He ovat vanhoilla päivillään löytäneet toisensa ja kokoontuvat vuosittain Ranskaan Anteron luokse viettämään aikaa ja puimaan menneisyyttä. Kaikenlaista klommoa on elämä jokaiselle aiheuttanut. Kun kirja etenee, viisikko hajoaa uusiin kolhuihin. Tämä ei ole kovin suuri kertomus. Enemmänkin sitä sun tätä, lähinnä vanhenemisesta, sekalaista muistoa ja kuvastoa. Herkkupalana terävä välitarina Vanhuskorvesta, jonne yhteiskunta lähettää hyödyttömän seniorit selviytymään itsekseen. Väisänen kirjoittaa kivasti, jotenkin tarkasti. Kun tiedän hänet kuvataiteilijaksi, on helppo huomata kielikin visuaaliseksi. ***