Viisikko

Kirjaraportti 147. Hannu Väisänen: Viisikko (2024, Siltala).

Palasin 17 vuoden tauon jälkeen Väisäseen. Tai Anteroon, kuten hän autofiktiivistä avatariaan kutsuu. Aika pitkän sarjan hän on näitä jo naputellut.

Viisikko tarkoittaa Anteroa ja neljää hänen sisarustaan. He ovat vanhoilla päivillään löytäneet toisensa ja kokoontuvat vuosittain Ranskaan Anteron luokse viettämään aikaa ja puimaan menneisyyttä.

Kaikenlaista klommoa on elämä jokaiselle aiheuttanut. Kun kirja etenee, viisikko hajoaa uusiin kolhuihin.

Tämä ei ole kovin suuri kertomus. Enemmänkin sitä sun tätä, lähinnä vanhenemisesta, sekalaista muistoa ja kuvastoa. Herkkupalana terävä välitarina Vanhuskorvesta, jonne yhteiskunta lähettää hyödyttömän seniorit selviytymään itsekseen.

Väisänen kirjoittaa kivasti, jotenkin tarkasti. Kun tiedän hänet kuvataiteilijaksi, on helppo huomata kielikin visuaaliseksi.

***