Kiehtova katala Venäjä Arja Paanasen silmin

Kirjaraportti 156. Anu Kuistiala ja Arja Paananen: Kiehtova katala Venäjä Arja Paanasen silmin (2024, Docendo).

Kirja alkaa Moskovan Duprovka-teatterista syksyllä 2002. Tšetšeenit olivat kaapanneet teatterin ja ottaneet 900 panttivankia. Venäläiset erikoisjoukot päättävät kaappauksen laskemalla rakennukseen tappavaa kaasua, rynnäköimällä sisään ja ampumalla terroristit. Oheisvahinkona kaasuun kuoli toista sataa panttivankia.

Toimittaja Arja Paananen pitää tapausta kuvaavana esimerkkinä Kremlin valtakoneiston asennoitumisesta: yksittäisen kansalaisen hengellä ei ole kopeekan arvoa. Samalla tapaus näytti, että Vladimir Putin pystyy valehtelemaan yleisölle - kotimaassa ja maailmalla -mistään tosiasioista välittämättä. Putinin mukaan viranomaiset toimivat hyvin eikä kukaan kuollut kaasuun.

Kirja pikakelaa Venäjän lähihistorian Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen kiinnostavasti. Teksti palauttelee mieleen uutisista tuttuja tapahtumia. Ai niin tuokin oli, ja noinhan se meni. Gorba, Janajevin juntta, Jeltsin, Putin, Kurskin uppoaminen, Beslanin koulukaappaus, Georgian sota, lapsikiistat, historian väärentäminen, Hodorkovski, Politkovskaja, Navalnyi…

Paananen (s. 1966) on palkittu, pitkäaikainen Ilta-Sanomien toimittaja. Venäjään keskittyvä, maassa pitkään asunut ja maata kiertänyt. Harvalla suomalaisella on vastaavaa perspektiiviä suurvallan kehitykseen. Valtiollisen ylätason lisäksi Paananen kuvaa tavallisen ihmisen arkea hiilikaivoskuiluista tyhjiin ruokakauppoihin ja syrjäseutujen surkeuteen.

Kirja perustuu toimittajan omakohtaisille havainnoille ja muistoille, eikä yritäkään mitään isoa yhteenvetoa. Siinä sivussa synteesikin silti muodostuu, ja Suomen kannalta se on hyytävä. Meillä on suurvaltarajojaan palautteleva, autoritaarinen naapuri, joka ei kaihda mitään ja jonka muuttumisesta parempaan ei ole toivoa näkyvissä.

Paananen ruotii myös suomalaisten suhtautumista Venäjään. Aikamoisesta sinisilmäisyydestä ja toiveajattelustahan täällä on kärsitty monella suunnalla.

Kirjassa on lyhyitä parin sivun haastattelupätkiä, joissa mm. tutkijat kertovat Venäjä-näkemyksiään. Mieleen jäi erityisesti ex-ulkoministeri Erkki Tuomiojan kiteytys maailmanpolitiikan suunnasta Venäjällä, Lähi-idässä ja Yhdysvalloissa: ”Näyttää siltä, että kaikki on menossa enemmän tai vähemmän päin helvettiä.” En väitä vastaan.

Toivottavasti mahdollisimman moni suomalainen lukee Paanasen teoksen. Venäjän ja Paanasen lisäksi se kertoo myös vapaan journalismin merkityksestä.

⭐⭐⭐⭐⭐-