Isäni appelsiininkukkien maasta

Kirjaraportti 158. Irene Zidan: Isäni appelsiininkukkien maasta (2024, WSOY).

Tämän kirjan bongasin Mikkelin kirjailijakiertueelta marraskuussa. Maahanmuuttajaisän tytär käy läpi suhdetta isäänsä ja juuriinsa Palestiinassa.

Zidan työskenteli aikaisemmin ulkomaantoimittajana, nykyisin suojelupoliisissa. Romaanin päähenkilö onkin luontevasti ulkomaantoimittaja, joka työssään joutuu laatimaan viileän objektiivisia analyyseja konfliktista, joka koskettaa hänen sukulaisiaan ja jota käydään paikoissa, jotka hän tuntee. 

Romaani alkaa lokakuusta 2023. Hamasin verinen terrori-isku käynnisti silloin Gazassa nyt käytävän sodan.

Kirjailijan toimittajatausta näkyy tekstissä hyvällä tavalla. Kieli on toki ”kirjallista” mutta samalla loogista ja selkeää. Tiiviit luvut sekä loikat ajassa ja paikassa pitävät vauhdin päällä, eikä homma jää junnaamaan.

Tämän on tyttären ja isä tarina. Isä on yhdenlainen evakko ja vapautunut sotavanki, jonka traumat heijastuvat perheeseen ja lapsiin. Tytär on syntynyt Suomessa ja puhuu suomea äidinkielenään, mutta silti häntä kohdellaan mamuna ja ulkopuolisena. Vierailut isän kotikylässä kertovat, että vähintään yhtä ulkopuolinen hän on siellä.

Lähi-isän kriisi on pyörinyt uutisotsikoissa ikuisen turruttavasti. Zidan onnistuu luomaan kriisiin ihmispikselin kokoisen, inhimillisen näkymän. Tykkäsin aika paljon, vaikka päällimmäiseksi tunteeksi jäikin kiukku, kun kansanmurha jatkuu, terrori jatkuu ja kyynisyys hallitsee maailmaa.

⭐⭐⭐⭐⭐-