Lahti

Kirjaraportti 179. Arto Salminen: Lahti (2004, WSOY). 

Olen lueskellut Salmisen tuotantoa pikkuhiljaa uudestaan, ikään kuin kunniakierroksina. Tässä tapahtumat alkavat Lahden Hennalasta, mutta lahdista tässä kirjoitetaan, pienellä l:llä.

Jos vertauskohtia hakee Suomi-rockista, Lahti on sitruunahapossa marinoitu Miljoonasateen Meitä jyrätään. 

Kolme puolustusvoimain lääkintäkoulun oppilasta, Äyräpää, Hiitola ja ”meidän Marko” saavat komennuksen salaisiin sotaharjoituksiin, joissa ammutaan sikoja ja opetellaan sotavammojen hoitoa.

Ruokatauoilla ja iltanuotioilla oppilaat kuuntelevat, kun korkeat upseerit - majuri Tuppervaara, eversti Täyssinä, lääkintämajuri Pähkinäsaari ja lääkintäkenraali Stolbova - luennoivat sodan logiikasta, siis logistiikasta, joka vertautuu kaupan keskusliikkeiden järjestelmiin. Haavoittunut sotilas on tuoretuote, jonka tuotantoa ja kuljetusketjua optimoidaan, jotta loppuasiakas saadaan pidettyä tyytyväisenä ja hävikki toleranssissa. Kirkon kanssa armeijalla on strateginen allianssi kaatuneiden huollossa.

Samaan aikaan, kun poika kantaa nukutettuja sikoja ammuttavaksi, isä ajelee ruosteisella Hiacellaan amokia pitkin Etelä-Suomea. Uupunut pienyrittäjä keskusliikkeen ja koronkiskurin kravaatissa.

Suomessa on laaja armeija- ja sotakirjallisuuden perinne, johon mahtuu myös muutama ankaran yhteiskuntakriittinen teos. Lahdissa armeija saa lähes neutraalin käsittelyn. Sotakoneisto näyttää inhimilliseltä. 

Armeijan ulkopuolella maailma on julmempi. Arvokkuuden ja kohtuullisen onnen tavoittaminen näyttää mahdottomalta ihmiselle, joka ei halua osallistua pettämiseen ja hyväksikäyttöön.

⭐⭐⭐⭐+