Kirjaraportti

Kirjaraportti 265. Paavo Teittinen: Pitkä vuoro - Kuinka moderni orjuus juurtui Suomeen (2025, Gummerus). Luin vasta nyt. Olisi pitänyt aiemmin. Mitä opin? 1. "Pitkä vuoro" tarkoittaa sitä, että tullaan töihin aamulla  ja lähdetään illalla myöhään, eikä ehkä pidetä vapaapäiviä lainkaan. Käsite liittyy lähinnä Aasiasta tuleviin kielitaidottomiin siirtotyöläisiin, jotka painaa parin euron liksalla ja nukkuu jossain keittiön takahuoneessa. 2. Miten niin orjia, onko ne muka kahleilla kiinni? Lähtis vaa menee. Kahle voi olla myös taloudellinen. Jos otit Thaimaassa ison lainan tai myit auton, jotta pääset Suomeen poimimaan marjoja ja "vuolemaan kultaa", niin kyllähän sä yrität haalia epätoivoisia pennejä kasaan eli metsästä marjaa ämpäriin, vaikka kohtelu olisi karseeta ja ruokana lohenpäitä. 3. Aika usein se kahle liittyy työlupaan eli pelkoon siitä, että joutuu pois maasta. Mitä vaihtoehtoja kielitaidottomalla nepalilaisella tai bangladeshilaisella on työllistyä? 4. Suo...

Kirjaraportti 217. Harri Sirola: Jeesus Enkelinpoika Nasaretilainen (2001, Gummerus). Eilisen joulupäivän kirja alkaa Jeesuksen syntymästä vuonna 7 eKr. Jupiterin ja Saturnuksen radat kohtaavat. Planeetat loistavat Betlehemin yllä yhtenä kirkkaana tähtenä. Klassikkovitsissä selitetään, miten Jeesus pystyi kävelemään vetten päällä: tiesi kivien paikat. Tässä on jotain samaa mutta hienostuneemmin. Sirolan Jeesus tekee ihmeitä opettelemalla lääkäriksi ja parantamalla sairaita - vallankumouksellisesti myös köyhiä. Sirolan Jeesus muistuttaa Raamatun Jeesusta monella tavalla, mutta hän ei ole  Jumalan poika. Ainakaan hän ei tiedä olevansa.  Ei hän ole Joosefinkaan, vaan naapurin Gabrielin. Magdalan Maria on Raamatussa sivuhenkilö, mutta Sirolan romaanissa hän saa naispääosan. Jeesus tutustuu naapurintyttöön kahdeksanvuotiaana. Se on heti menoa. Juuri Maria opastaa varovaisen, pelokkaan pikku Jeesuksen pois kotinurkista. Juuri Maria tutustuttaa Jeesuksen maailman ihmeisiin ja iloihin...

Kirjaraportti 215. Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat (2015, Gummerus). Tarinassa on alku, keskikohta ja loppu. Elämä ei ole tarina. Se voi loppua koska hyvänsä, jos vaikka taivaalta mäjähtää iso jääkokkare päähän, kuten Saaran äidille kävi. Siinä on muuten ero, putoaako jotain taivaasta vai taivaalta. Toisessa soi jumalallinen klangi. Taivaasta tippuu asioita tositarkoituksella - rangaistuksena tai muuten vain korkeamman voiman merkityksellisenä konserniohjauksena. Taivaalta tippuvat asiat kertoo, kuinka lapsi koittaa selviytyä äidin yllättävästä kuolemasta. Parasta romaanissa on se, miten todentuntutuisesti Ahava pääsee kiinni lapsen poukkoilevaan, aikuisilta salattuun ajatteluun. Saara esimerkiksi ihailee tv-sarjan Hercule Poirotin turvallisuutta. Kaikelle löytyy selitys, kun salapoliisi lopuksi kerää osalliset samaan huoneeseen ja paljastaa murhaajan.  Kirjan lopulla on hieno, pieni luku, jossa Saara kertoo, miltä maistuivat pakastimen viimeiset äidin säilömät mansikat. Puol...

Kirjaraportti 210. Riku Saatsi: Yönistujat (2025, Gummerus). Anoppi kuolee. Hänet pitää saada säällisesti hautaan, kohti tuonilmaisia. Suistamolta, Laatokan Karjalasta tullut evakkoperhe tietää, miten homma pitäisi hoitaa. Luterilaisessa Pohjois-Karjalassa ortodoksiperinteen ylläpitäminen ei vain sodan jälkeen ollut ihan helppoa. Itkijänaisistakin oli puutetta. Saatsin romaani kertoo vaikeuksista, joita muualle Suomeen asutetut karjalan kieltä puhuneet ortodoksit kohtasivat, siis rasismista. Ryssittelyä, kiusaamista, käännytystä oikeaan uskoon. Minulle ihan uutta tietoa! Nimensä mukaisesti tapahtumat sijoittuvat pääosin ruumiinvalvojaisiin, jotka jatkuvat yli yön. Paljon siellä ehtii tapahtua. Paikalle tulevat kaikki kylän siirtolaiset ja joku muukin naapuri. Kirjan jännite syntyy vaimon ja miehen välillä olevasta erimielisyydestä. Pidetäänkö tiukasti kiinni omasta identiteetistä ja perinteestä vai luovutaanko ja mukaudutaan Nurmeksen normeihin? Männynkäpy muuttuu kuusenkävyksi, kunhan...

Kirjaraportti 201. Han Kang: Ihmisen teot (2014, suom. 2018 Sari Karhulahti, Gummerus). Ihmisen teot kertoo Gwangjun kansannousun uhreista - kuolleista ja henkiin jääneistä. Keväällä 1980 Etelä-Koreassa tapahtui verinen yhteenotto demokratialiikkeen ja maan armeijan välillä. Hieno romaani, mutta ei sitä kovin suurina päiväannoksina tehnyt mieli lukea.  Sotilaat ampuivat parikymppisiä opiskelijoita ja vielä nuorempia koululaisia kadulle. Sotilaat kiduttivat vangittuja aktivisteja kliinisellä järjestelmällisyydellä. Joku heitä ohjasi ja komensi. Ihmisen tekoja. Seitsemässä luvussa kuljetaan seitsemän osallisen mukana, ensin kansannousun keskellä ja ruumiskasoilla, sitten arkielämässä vuosien kuluttua. Viimeinen luku kertoo Han Kangin oloisesta kirjailijasta, joka kuuli verilöylystä tuoreeltaan kymmenvuotiaana lapsena. Olen lukenut vuoden 2024 nobelistilta kaksi muutakin romaania: Älä jätä hyvästejä ja Vegetaristi. Kumpikin oli jotenkin unenomainen, vaikeasti tulkittava. Ihmisen teot ...

Kirjaraportti 191. Juha Itkonen: Huomenna kerron kaiken (2025, Gummerus). Jos kirjallisuus maistuu kirjallisuudelta, onko se ongelma? Olen yrittänyt pari päivää diagnoisoida, miksi Juha Itkosen romaanit eivät oikein meinaa upota muhun. Epäilen, että kitka aiheutuu kielestä, jonka koen turhan vuolaaksi ja ”kirjalliseksi” sanan siinä merkityksessä, joka korostaa vanhahtavaa sanastoa ja irrallisuutta todellisesta elämästä. Itkosen kertojat eivät ole tuppisuita tai kiteyttelijöitä vaan lörpötteleviä märehtijöitä. Huomenna kerron kaiken kertoo keski-ikäisen etelähelsinkiläisen divarinpitäjän rakkaudesta. Nuoruuden heila törmää parinkymmenen vuoden tauon ja eroon päättyneen liiton jälkeen kirjaostoksille. Siitä se lähtee. Itkonen on kirjoittanut itsetyytyväisestä, hyväosaisesta kulttuurihenkilöstä kiinnostavan hahmon - ällöttävän toki myös yläluokkaisessa boheemiudessaan. Ehkä Punavuoren Ahvenen kulmapöydässä tiedetään, kuka on ollut mallina. Romaani liikkuu pääosin vuosituhannen vaihteessa,...

Kirjaraportti 187. Andrev Walden: Miehenpuolet (2023, suom. 2025 Jaana Nikula, Gummerus). Ruotsalainen toimittaja kirjoittaa lapsuudestaan. Seitsemän lukua. Jokainen nimetty äidin eri miesystävän mukaan. Äidillä oli taipumus vääriin valintoihin, joten suhteisiin liittyi mustasukkaisuutta, väkivaltaa, päihteitä ja rikoksia. Tästä huolimatta poika kaipasi vaihtuvilta miehiltä myös isyyttä. Näistä lähtökohdista syntyisi helposti ankea romaani. Miehenpuolet oli kuitenkin hauska, tragikoominen, toteavasti kuvaileva, ei tunteissa vellova. Ilmeisesti poika on käsitellyt traumansa. Walden pääsee uskottavasti kiinni lapsen aikuiselta piilotettuun maailmaan ja ajatteluun. Lapset tunnistavat aikuisten soidineleet sekä merkit, joista voi ennakoida riidat, väkivallan ja edessä olevan, paolta näyttävän pikamuuton.  Ihmiset ovat eteviä tunnistamaan paikkansa sosiaalisissa nokkimisjärjestyksissä. Andrevilla ei ole statusta nostavia ominaisuuksia. Hän pitää kesästä, sillä silloin rusketus ei paljas...

Kirjaraportti 175. Sayaka Murata: Lähikaupan nainen (2016, suom. Raisa Porrasmaa 2020, Gummerus). Harvakseltaan tulee vastaan romaaneja, jotka eivät muistuta oikein mitään aiemmin luettua. Lähikaupan nainen on omanlaisensa, kliininen kuvaus sosiaalisista normeista ja kapeista rooleista, joita etenkin naisille Japanissa jää. Keiko on 36-vuotias nainen ja jämähtänyt osa-aikatöihin lähikauppaan. Japanilainen konbini on ympäri vuorokauden aukioleva pieni, stadardoitu minitavaratalo, josta saa kaiken pikaruoasta piilolinssinesteisiin. Keiko aloitti työt yliopiston opiskelijana, mikä oli normaalia. 18 vuotta myöhemmin, valmistumisen jälkeenkin hän jatkaa samassa kaupassa, eikä se ole enää normaalia. Pitäisi olla naimisissa, äiti tai ainakin vakituisessa työssä. Konbini on Keikon turvapaikka, elämän tarkoitus ja rakkaus. Siellä pukeudutaan univormuun, kommunikoidaan asiakkaiden kanssa ketjun päättämillä vakiolauseilla ja kaikelle on tarkat paikkansa. Diagnoosia ei esitetä, mutta Keikon vaikeu...

Kirjaraportti 154. Han Kang: Älä jätä hyvästejä (2021, suom. 2024 Taru Salminen, Gummerus). Muistamisesta tässäkin on kyse. Sataatuhatta ruumista ei saata unohtaa, vaikka niistä puhuminen kiellettäisiin. Eteläkorealainen nobelisti kirjoittaa kirjailijasta ja valokuvaajasta, jotka suunnittelevat yhteistä, kansanmurhaa käsittelevää teosta. Romaani alkaa unella, mikä melkein aina on huono enne. Unenomainen meininki jatkuu läpi kirjan ja minun oli vaikea ymmärtää, milloin liikuttiin milläkin tietoisuuden tasolla. Lunta sataa. Suhde lumeen ei kuitenkaan ole suomalaisen käytännöllinen. Lumi on pumpulimainen harso, joka peittää ja vaimentaa. Toisaalta lunta vasten punainen veri erottuu. Tarinaa kertova kirjailija päätyy Jejun saarelle valokuvaajan kotiin hoitamaan sairaalan joutuneen ystävänsä papukaijaa. Jejulla sataa lunta, sähköt katkeavat ja kirjailija joutuu uppoamaan valokuvaajan suvun tragedioihin. Äidin suku oli tapettu, isä viettänyt vuosia vankilassa, eno kadonnut. Kokonainen kaivos...

Kirjaraportti 150. Annie Ernaux: Puhdas intohimo (1991, suom. Lotta Tuominen 2024, Gummerus). Nimi vastaa teosta. Romaani kertoo puhtaasta intohimosta ja erityisesti Pariisissa asuvan Nobel-voittajan 48-49-vuotiaana kokemasta intohimosta. Kohde oli kirjailijaa kymmenen vuotta nuorempi naimisissa oleva itäeurooppalainen yritysjohtaja. Suhde oli sillä tavalla totaalinen, että sen aikana kertojan elämä koostui lyhyistä tapaamisista ja pitkistä väliajoista, jolloin pään täytti miehen kaipaaminen ja muistelu. Loppuhan suhteelle sitten koitti, ja lopuksi Ernaux ernaux’maisesti käsitteli kriisin kirjoittamalla sen kirjaksi. Ernaux’lle tyypillistä on omien yksityisten kokemusten kytkeminen laajempiin ilmiöihin ikään kuin sosiologisella otteella. Tässä yllätti sosiologian puuttuminen. Lähestymistapa oli kliinisen erittelevä. Kun kirjoittaa hullaantumisestaan rehellisesti ja avoimesti, siinähän riskeeraa asemansa vakavasti otettavana toimijana - näyttää pöljyytensä. Suhde perustui paljolti seksi...

Kirjaraportti 148. Inti Chavez Perez: Respektiä - seksikirja pojille (2018, suom. 2019 Juha Hurme, Gummerus).  Luin marraskuun hurjimman kohukirjan. Kuulun siihen pieneen vähemmistöön, joka on ehtinyt perehtyä teokseen ennen kuin kommentoi sisältöä. Typerä ja turha kohu. Kirja ei ole irstas tai vaarallinen. Päinvastoin. Respektiä on asiallinen ja tervehenkinen opas, joka uskoakseni toimii kohderyhmässä varsin hyvin. Tässä korostetaan koko ajan kunnioitusta, vastuullisuutta ja rajoja - toisen ja itsen. Vain sellaisia asioita sopii tehdä, jotka tuntuvat kummastakin hyviltä.  Perez kirjoittaa asioista selväsanaisesti ja kiertelemättä. Totta kai tästä siis saa irroteltua kohtia, jotka pistävät uskonnollis-kansallis-konservatiiviset mummosedät hyperventiloimaan. Ei aikuisen luulisi yllättyvän siitä, että seksiin liittyy elinten ja muiden objektien sijoittamista ruumiinaukkoihin. Vähän vaikea sitä olisi oppaassa sivuuttaakaan. Ja pillun kutsuminen pilluksi on minusta kirjoittajalta ...

 Kirjaraportti 136. Han Kang: Vegetaristi (2007, suom. 2017 Sari Karhulahti, Gummerus). Tuoretta nobelistia piti kokeilla, ja olihan tämä jännittävä! Kun nyt googlettelin vanhoja arvioita, huomasin muidenkin lukijoiden jääneen ihmettelemään, mistä Vegetaristi oikeastaan kertoikaan. Olisiko niin, että suuri taide jättää runsaasti tilaa tulkinnoille? Yeong-hye näkee painajaisia ja päättää siksi yhtäkkiä lopettaa kokonaan lihansyönnin. Siitä nimi romaanille ja siitä näkyvä alku mielisairaudelle, jonka kehittymistä romaanissa kuvataan. Etelä-Koreassa lihattomuus tuntuu olevan äärimmäinen valinta, joka saa aviopuolison ja suvun pois tolaltaan. Sovinnaisesta poikkeavat valinnat aiheuttavat lähipiirille häpeää. Romaani koostuu kolmesta osasta. Jokaisessa asioita katsotaan eri henkilön näkökulmasta. Ensin kertoo puoliso, sitten siskon mies, lopuksi sisko. Vegetaristi itse pääsee suoraan ääneen vain vähän. Kaikki neljä ovat onnettomia ja ulkopuolisia omassa elämässään. Romaanin toinen osa k...

Kirjaraportti 135. Annie Ernoux: Vuodet (2008, suom. Lotta Toivanen 2021, Gummerus). Kirjailija kertoo, miten maailma on muuttunut hänen elinaikanaan ja miten hän itse. Suurehko aihe. Muutos näkyy esimerkiksi suhtautumisessa tavaraan. Ernaux on samaa sukupolvea kuin vanhempani ja löysin tästä mm. selityksiä faijani rojurakkaudelle. Sodan jälkeisessä köyhyydessä lupaus tulevaisuudelta oli, että ”jossain oli tavaroita, joita mekin saisimme myöhemmin ostaa”. Olen lukenut Ernaux’lta useammankin hienon kirjasen, jossa hän perkaa elämänsä käännettä tai kulmaa ja yksityisestä syntyy isompi yhteiskunnallinen kuva. Vuosissa zoomin tilalla - tai ohessa - on laajakulma, ja vaikeampi tästä on pitää. Minä vaihtuu kuninkaalliseen me-muotoon, henkilökohtainen yleiseen. Kun 200 sivussa käy läpi paljon asiaa, luettelomaisuudelta ei voi välttyä. Ranskalaisten poliitikkojen, skandaalien tai brändien vilahdellessa jäin vaille sitä tunnistamisen ja nostalgisoinnin iloa, mikä asioita paremmin tuntevalle oli...

Kirjaraportti 128. Annie Ernaux: Tapaus (2000, suom. 2023 Lotta Toivanen, Gummerus). Abortti oli Ranskassa laiton 1970-luvulle. Ernaux kirjoittaa omasta abortistaan nuorena opiskelijana 1960-luvun alussa. Tapaus on ernaux’maisen tiivis tarina. Ei rönsyilyä, kuvaus siitä mitä tapahtui ja miltä se tuntui. Tehokasta. Toimivaa. Luokka-asemien tarkastelu on vähäisempää kuin tekijällä tyypillisesti. Sukupuoli synnyttää tässä asiassa luokkaa merkityksellisempiä eroja. Abortti on aina brutaali tapahtuma. Laittomuus korosti tätä. Operaatiot olivat naisille hengenvaarallisia, kun itseoppineet ”enkelintekijät” hoitelivat niitä kotikonstein. Oikeat lääkärit siivosivat jälkiä. Aborttilainsäädännön lisäksi tämä herätti ajatuksia lääketieteen kehittymisestä. E-pillerit olivat mullistava keksintö myös tasa-arvon kannalta. ****  

Kirjaraportti 122. Annie Ernaux: Nuori mies (2022, suom. Lotta Toivanen 2023, Gummerus). Vanha nainen - minun ikäiseni - ryhtyy suhteeseen 30 vuotta nuoremman miehen kanssa ja tuntuu nauttivan täysin rinnoin.  Ernaux, joka siis kirjoittaa itsestään, perkaa suhteen 20 vuotta myöhemmin ja erottelee ernaux’maisesti motiiveitaan, valta-asemia, luokkaeroja ja sitä, millaisia reaktioita ja katseita epäsuhtainen pari herätti.  Nuori nainen ja vanha mies oli parina hyväksyttyä kuvastoa, mutta toisinpäin ei niinkään. Tapahtumat sijoittuvat 1990-luvun jälkimmäiselle puoliskolle ja ajat ovat toiset. Semmoista hetken pohdin, miten suhtautuisimme vanhenevaan, arvostettuun mieskirjailijaan, joka nyt kertoisi iloistaan huomattavan nuoren naisen kumppanina. Ehkei sitä pidettäisi raikkaana ja rohkeana, jollaiseksi tämän Ernaux’n koin. Nuori mies lienee fyysisesti ohkaisin (aikuisten) kaunokirjallinen teos, jonka olen lukenut. 40 sivua suurella kirjasimella ja väljillä välistyksillä.  Mutt...

Kirjaraportti 117. Nathan Hill: Wellnes (2023, suom. Antero Tiittula 2024, Gummerus). Luin suuren amerikkalaisen romaanin ja tykkäsin kyl. Rapiat 600 sivua, rakkaustarina ja runsasta maailmanselitystä. Kaikki lähtee uskomattoman hienosta rakkaustarinasta. X-sukupolven Romeo ja Julia Chicagossa ysärin alussa: Jack köyhä taideopiskelija, Elizabeth opiskelija myös mutta miljonäärisuvusta. 20 vuotta myöhemmin arki on saapunut eikä rakkaus ole itsestäänselvyys. 600 sivussa ehtii käydä selväksi, että uskomattoman hieno rakkaustarina ei ollut alun perinkään ihan niin vilpitön kuin millaisena pari siitä  kertoi. Muutenkin juuri tarinat ovat Wellnesin jatkuvasti toistuvaa ydintä. Siis ne, joita itsestämme kerromme itsellemme ja muille. Ne joita haluamme uskoa. Plasebovaikutus on yksi tällainen tarinan muoto. Elizabeth työskentelee Wellnes-nimisessä tutkimuslaitoksessa, joka erikoistuu plaseboon. Wellnes on sujuvan lukijaystävällistä kieltä ja taitavasti rakennettu. Päähenkilöiden taustat av...

Kirjaraportti 106. Mauri Sariola: Susikoski ottaa omansa (1959, Gummerus). Sariolan syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi sata vuotta (kiitos tiedosta Eevi ja Meppi). Sen kunniaksi palasin pitkästä aikaa rikoskomisario Susikosken seuraan. Susikoski on minulle tuttu mies. 1970-luvulla siirryin melko suoraan Viisikoista Susikoskiin. Teininä näitä olikin hyvä lukea. Rikosjuonet olivat parhaimmillaan kekseliäitä eivätkä kököt maneerit tai tammitynnyrissä kypsynyt maailmankuva vielä häirinneet.  Susikoski ottaa omansa on sarjan alkupäätä, jota pidetään laadukkaampana kuin myöhäisempää tuotantoa. Aika hutaisultahan tämä silti tuntuu. Kauppaneuvoksen kevytkenkäinen vaimo myrkytetään syanidilla kostean illanvieton yhteydessä Kulosaaressa. Kohta räjähtää maisteri Rasin Kuplavolkkari. Vyyhti ei meinaa millään ratketa, kunnes murhaaja paljastaa itsensä yrittäessään tappaa Susikosken. Kiinnostavana perhehistoriallisena seikkana mainittakoon, että murhaajan motiivit liittyivät lupaavaan metal...

Kirjaraportti 90. Gabrielle Zevin: Huomenna, huomenna ja huomenna (2022, suom. Taina Helkamo 2023, Gummerus). Tämä on voittanut suuressa maailmassa vaikka mitä tunnustuksia, ja onhan tässä puolensa. Esim. imaisi kyytiin heti alkusivuilta ja sisältää monenlaisia hurmaavuuksia sekä tarkasti mietityn rakenteen. Romaani kertoo kahdesta nerokkaasta pelisuunnittelijasta, tytöstä ja pojasta, jotka luovat 90-luvulla uraa Yhdysvalloissa. Ytimessä on ihmissuhde, joka muistuttaa rakkautta, mutta keskittyy luomiseen ja työhön, ja jonka ongelmat muistuttavat ihan tavallisen rakkaustarinan ongelmia. Tykkäsin siitä, miten tarina pohjustettiin lapsuudesta, tutustumisesta ja Donkey Kongista itärannikon huippuyliopistoihin. Loppupuoli oli jotenkin ulkokohtainen. Kaikenlaista tapahtui, mutta se ei jaksanut liikuttaa. Päähenkilöt jäivät etäisiksi. Ikäviä tyyppejä. Sitä täytyy muuten vielä erikseen ihmetellä, miksi amerikkalaisessa laaturomaanissa pitää aina viittailla Shakespeareen, Kafkaan tai vähintään ...

Kirjaraportti 78. Annie Ernaux: Äidistä. Isästä (1983, 1987, suom. Lotta Toivanen 2022, Gummerus). Vuoden ensimmäinen kirja, oikeastaan kaksi. Ernaux kirjoitti ensin isästään, muutamaa vuotta myöhemmin äidistään, alkaen kuolemasta. Suomeksi nämä ilmestyivät yhtenä niteenä, pitkällä viipeellä melkein 40 vuotta myöhemmin, Nobelin innostamana. Ei varsinaisesti romaaneita, ei varsinaisesti elämäkertoja, mutta vähän sinnepäin sosiologisella otteella. Yhteensä reilut 150 sivua helppoa tekstiä. Sitä on suomalaisena vaikea tajuta, kuinka tiukka luokkayhteiskunta Ranska on tai on ainakin ollut. Se näkyy mm. puhutussa kielessä, siinä mitä luetaan, mitä ja miten syödään, miten pukeudutaan. Ei taida olla sattuma, että luokkamakua teoriaksi vääntänyt Pierre Bourdieu on ranskalainen. Ernaux’n vanhemmat ovat lähtöisin alaluokasta. Ernaux pui heidän nousuaan maalaistollukoista kaupungin pienyrittäjiksi. Kun tytär kävi kouluja, hän kipusi ylöspäin elämään, jota vanhemmat eivät voineet ymmärtää. Molemmi...

Kirjaraportti 72. Outi Hytönen: Kairojen kosmopoliitti - Annikki Kariniemen elämä ja teot (Gummerus 2023. Ihmettelin syyskuussa Rosa Liksomin Everstinnaa ja sitä, että romaanin pohjalla on oikean ihmisen elämä. Viikkoa myöhemmin ilmestyi ”everstinnasta” kertova elämäkerta, joten pakkohan se oli hommata käsiin. Kariniemi oli aikanaan luettu ja tunnettu kirjailija, mutta ei sillä tavalla merkittävä, että häntä laajemmin enää muistettaisiin. Värikkään elämän kyllä eli, ja teki monia rohkeita valintoja. Se ei minulle vielä valjennut, mikä häntä - aikansa kohujulkkista - ajoi. Hytösellä oli ilmeisen laaja lähdeaineisto. Siitä huolimatta teos jää aika ulkokohtaiseksi. Väistämättä tietokirjailija häviää romaanikirjailijalle, joka voi keksiä aukkopaikat täyteen ja valehdella loput. Tässäkin elämäkerrassa tylsin ja heikoin osuus oli lapsuus. Jostain syystä lapsuus ja sukujuuret on pakko aina kerrata perusteellisesti. Ehkä siksi, että lapsuuden kokemukset selittävät (muka) kaiken. ***-