Terho Puustinen: Karhinen
Kirjaraportti 288. Terho Puustinen: Karhinen - Osuuspankki-johtajan ankara savotta pankkikriisistä finanssialan huipulle (2026, Otava).
Suurmieselämäkerrat on kiinnostava kirjallisuudenlaji. Vaikea etukäteen arvata, painottuuko suurmies vai elämä.
OP-ryhmän pääjohtajana toiminut Reijo Karhinen oli 2000-luvun alkuvuosikymmenien merkittävimpiä yritysjohtajia Suomessa. Ja kaiken lisäksi Juvalta - luultavasti kunnan ainoa vuorineuvos.
Viime vuosina hän on ollut aktiivinen myös Mikkelin seudulla, muun muassa järjestelemässä MPY-osuuskunnan hallittua alasajoa. Näissä yhteyksissä olen häntä muutaman kerran tavannutkin.
Kirja yllätti myönteisesti: sujuvasti kirjoitettu, kiinnostava kertaus taloutemme lähihistoriaan. Vaikea tätä oli käsistä laskea. Asiat toki kerrotaan Karhisen vinkkelistä, mutta en pidä tätä minään kiillotettuna näköispatsaana.
Karhinen teki käytännössä koko uransa osuuspankeissa. Kyse ei ollut yhden miehen show'sta, mutta päähenkilön ansiot OP-ryhmän nousussa ovat kiistattomat. Kuka olisi 80-luvulla uskonut, että navetanhajuisesta maalaispankista tehdään Suomen johtava finanssialan yritys? Haluttu, kiinnostava edelläkävijä. Ja vielä osuuskunta.
Keskeinen jännite läpi vuosikymmenten on ryhmän sisäinen mittelö maakuntien osuuspankkikentän ja Helsingin "keskushallinnon" välillä. Karhinen valittiin hommiinsa kentän miehenä. Hänen kaudellaan ryhmä myös muuttui puhtaasti osuustoiminnalliseksi, kun ryhmän pörssiyhtiö purettiin. Vanhemmiten Karhisen ajattelussa näytti korostuvan osuustoiminnallisuuden ytimen syvempi etsiminen.
Kirjasta suuri osa kuluu OP-ryhmän isoja vääntöjä kuvatessa. Pankkikriisi, Pohjola-kaupat, finanssikriisi, Ifin bonuskantelu Kilpailuvirastoon muiden muassa.
Reijo Karhisesta henkilönä kirja ei anna kovin syvää kuvaa. Työhullu, vaativa mutta maanläheinen, viihtyy metsänraivuussa. Kotitilalta tuli oppi siihen, että kaikki pitää hoitaa ja ahkeruudella voi korvata muita puutteita. Kuten tapana on, uran jälkeen pääjohtaja huomasi, että tärkeimmät asiat liittyvät sittenkin perheeseen.
Dramaturgisesti kiinnostavin kohta on uran päätös OP-ryhmässä. Ryhmä jää mahtavaan kuntoon, ja uusi strategia on hallintoneuvostossa hyväksytty yksimielisesti. Seuraaja haetaan kuitenkin ulkopuolelta ja tämä pistää heti kaiken uusiksi - antaapa vielä ymmärtää, että edeltäjä oli lähtenyt hulluttelemaan ja virheet piti korjata.
Korvaamattomasta tulee äkkiä entinen. Tästä teemasta on maailmalla tehty kirjallisuutta ennenkin.
⭐⭐⭐⭐

Kommentit
Lähetä kommentti